

Oletko se, mitä sinulle sanotaan?
Jaa että mitäkö on tapahtunut? No ei ihmeempiä. Kävi mielessä tänään eräs ajatus. Kerron nyt siitä. Moni on sanonut, että kun on kiusattu nuorena oikein kunnolla, niin sitä alkaa uskoa olevansa epäkelpo. Minä tunnistan tämän hyvin. Niin kauan mullekin huudettiin...



Lähtisinkö ratsastusmatkalle Puolaan?
Yhteistyössä HORSEXPLORE Oltiin täällä. Kyllä, olen kertonut Puolan-reissuista ennenkin! Ja siihen on syynsä: menen sinne mitä mieluimmin uudestaan. Tänä keväänä oli taas Puolan paikka. Yritän nyt selostaa mahdollisimman selkeästi millainen paikka ja on, ja mitä siltä...



Lisää varsoja! Hannu is here
Ohhoh, aika paljon on ehtinyt vettä virrata Jangtse-joessa kun viimeksi kirjoitin. Sorit siittä! Sillä aikaa olen piipahtanut ihan oikeasti katsomassa hevosiani Keiteleellä ja Suonenjoella. Keiteleellä oli vastassa upouusi synnyttäjien osasto, jossa on kaksi...



Vaarallisilla vesillä
Eikö olekin raflaava otsikko? Se on kaiken lisäksi totta. Olimme tänään aamusta maastossa kolmen ratsukon voimin. Edellisenä iltana, kun kävin koiran kanssa viimeisellä kakka-pissa-retkellä kymmenen korvilla, tuli vettä aika kunnolla. Sade oli kylmää ja...



Selkä kuntoon ja niin pois päin
En olis ehkä uskonut, mutta tuli se päivä, kun tosiaan kävin magneettikuvauttamassa (Ei oo muuten pahan hintanen Helsingin magneettikuva, 270€ lausuntoineen) selkäni, koska joku sitä seuraavassa hetkessä kuitenkin kysyy. Oli nimittäin suunnitelmissa lakata vinkumasta...



Kevään hevosvyyhti
Joku voisi olla sitä mieltä, että olen varsin pimeä näissä hevoskuvioissa, eikä ole ihan väärässäkään, mutta pitäähän ihmisen hevosissa pysyä. Niinpä odotamme koko perhe innolla millainen rakkauden hedelmä Hilpasta putkahtaa ENSI KUUSSA! Jumaleissön! Kysymyksiä herää:...



Ratsastamalla hyvin hevonen pysyy terveenä
Tätä mantraa tuntuvat huutavan sekä hyvät että huonotkin ratsastajat. Ajatus on sinänsä kiva. Ei kai kukaan HALUA ratsastaa huonosti. Se vaan tulee monesti kaupanpäällisenä, kun alkaa hevoshulluksi. Tätä taustaa vasten on myös edesvastuutonta myydä hevosia kellekään...



Aikataulu on ammattilaiselle haaste
Kaikki kuvat insta @jenni.johanna.photography Hyvä ystäväni Teemu "Ahteemu" Ahtee kertoi, että hänen puolisonsa on ns. AIKATAULUPOSITIIVINEN ihminen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi paikkojen välisiin matkoihin suhtaudutaan melkoisella myönteisyydellä. Että...



Seniori hyppää + voitin Venlan
Hauskaa: äitini 82v. asuu senioritalossa, ja on nuorimmasta päästä asukkaita. Minä olen 54v., ja olen vanhimmasta päästä lajini parissa. Toki on vanhempiakin, mutta kyllä mulle taivastellaan koko ajan, että mitä, hyppäätkö vielä ja laukkaatko maastossa. No juu. Ja...



Mitä kansa tietää ratsastuksesta
Tästä voisi tulla maailman lyhyin postaus: ei mitään. Ehkä legendaarisimmasta päästä ratsastuskokemuksia oli se, kun joku nainen ystäväni synttäreillä selosti, että hänkin on ratsastanut kerran Kanarialla, mutta ei ole varma oliko hevonen TAMMA VAI RAVURI. Jep jep!...
Viimeisimmät kommentit