Pullukka entisessä elämässään.

No niin, taas ollaan pää sekaisin. Oikein Helsingin Sanomissa oli sanottu, että 40% suomalaisista hevosista on lihavia. Tästäkös hätä ja syyllistys alkoi. Meillä oli kerran vuokralla poni, jota kutsuttiin leikkisästi virtahevoksi, koska se oli NIIN paksu. Omistajan mukaan se oli aina ollut paksu. Ihan normaalisti se sai heinää ja liikkui kunnolla joka päivä. Silti se oli kuin ympyrä. Saimme paheksuvia katseita osaksemme.

Pullukka on myös nyt nimensä veroinen, pyöreä tyttö. Kun se tuli Hollannista reilut neljä vuotta sitten, se oli sorja tyttö. Olihan se matkustanut pitkän bussimatkan Keski-Euroopasta, siinä kuivuu jonkin verran. Harvoin ne liiemmin juovat matkalla. Sen lisäksi Pullukka oli työtä tekevä estehevonen, jolla reenattiin jatkuvasti. Suomeen tullessaan Pullukka ikään kuin pääsi eläkkeelle. Enhän minä missään kisoissa jaksa rampata kun pari kertaa vuodessa. Toki urheillaan päivittäin.

Tullessaan Suomeen Pullukka oli myös todella kiihkeä ja vauhko hevonen. Ratsastaessa se sinkoili ja poukkoili pitkin poikin, tarhassa se loikki jänön lailla. Myös karsinassaan se irvisteli ja häröili. Kyllä siinä pysyy sorjana. Noin puolen vuoden kuluttua Pullukka oli muuttanut kimppatarhaan muiden tammojen kanssa. Se ei riehunut enää lainkaan ja siitä tuli kiltti ja sävyisä eläin. Se ei ollut enää hermostunut. Uskallan väittää, että rauhallisen elämän myötä vyötärönympärys kasvaa. Minullakin. Liikuntaa Pullukka on kuitenkin saanut koko ajan ihan reilusti.

No. Kuitenkin päätettiin jossain vaiheessa tallintekijän kanssa, että laitetaanpa pikkuisen vähemmän heinää Pullukalle, kun näyttää ylimääräinen jäävän masun tienoille. Siinä kävi niin, että Pullukka vetäisi heinät käkättimeensä ennen kuin kukaan ehti sanoa tie- ja vesirakennushallitus. Sen jälkeen kaikki muut hevoset yhä jatkoivat heiniensä jauhamista ja tämä yksi alkoi suureen ääneen väittää, että hänet on jätetty kokonaan ilman. Tiedän, ”laittakaa heinät pienireikäiseen heinäverkkoon,” ei auta, ihan yhtä nopeasti veti. Hevosesta tuli pahantuulinen. Luovuimme laihiksesta.

Seuraavassa hetkessä olin seminaarissa kuuntelemassa Jaana Pohjolaa, joka kertoi, että hevosen kroppa on rakennettu niin, että sen pitäisi saada vapaata heinää koko ajan. Voihan venäjä. Miten tämä yhtälö ratkaistaan? Hevoseni lihoaa pelkästä heinänkuvasta, mutta sillä pitäisi olla koko ajan heinää tarjolla. Toisaalta ollaan sitä mieltä, että hevonen tarvitsee laidunlomaa, mutta toisaalta ollaan sitä mieltä, että se pilaa hevosen. Samaan aikaan kimitetään toisaalta, että ei saa antaa liikaa väkirehua, kun siihen ne vasta kuoleekin. Toiset taas on sitä mieltä, että pelkän kauran lisäksi annettavat soosit ja pirtelöt on se kaiken pahan alku ja juuri. Tai sokeripitoinen heinä. Lääh.

Pitäisiköhän perustaa semmoinen Eläinlääkärin palsta, johon porukka lähettelisi kysymyksiä samaan tyyliin kuin aikanaan Suosikin Bees&Honey -palstalle: ”Moi! Olen 15-vuotias kwpn, kerran varsonut. Liikun säännöllisesti, mittani ovat 160cm ja 500kg, onko ok?” Sitten elkkulääkäri kertoo miten terveyttä hoidetaan.

Näihin pohdintoihin lopettelen tänään. Huomenna Pullukalle tulee taas ystävänsä Jaanus hoitamaan hepan kaunista vartaloa ja ennen kaikkea sen lihaksistoa. Palatkaamme pian! (PS: Pullukan painoa en oikeasti tiedä, mutta eikö hevoset aina paina jotain 500 kiloa?)

Pullukka nykyisessä elämässään.