Sitä ei voi koskaan tietää mitä hyötyä tästäkin oli. Ainakin oli kivaa!

Sitä ei voi koskaan tietää mitä hyötyä tästäkin oli. Ainakin oli kivaa!

Haluaisin tiedustella mistä lähtien vanhimmat ihmiset ovat aina automaattisesti olleet viisaimpia? Juuri katsoin dokumentin Yhdysvaltain ex-puolustusministeristä, joka oli ääretön mulkku ja jo ikämies. Siis vanha. Äitin on jo hyvän matkaa yli 70, eikä hän mitenkään lesoile tietävänsä sen ja tän asian, koska on jo iällä. Melkeinpä päin vastoin. Miten siis ratsastusporukoissa aina alleviivataan, että koska olen ollut hevosten hajussa jo vuodesta 754 eKr, tiedän, että asia on näin. Etenkin, kun ratsastus on niin kovin nuori laji tässä maassa.

Arvatkaa mitä? On asioita, jotka ovat muuttuneet, ja PALJON. Hevoset ovat muuttuneet, varusteet ovat muuttuneet, jopa ratsastajat ovat muuttuneet. Niin, sata vuotta sitten lähes pelkästään miehet ratsastivat. Kukaan ei puhunut siitä, kuinka miehet käpälöivät nuorten tyttöjen pyllyjä. Se oli normaalia silloin. Moni muukin ihan hirveä asia oli ihan okei. Esimerkiksi 70-luvulla sai jätteet heittää vielä JÄRVEEN TAI MEREEN. Ketä se nyt voi haitata, ihmisethän asuu veden reunalla.

Uutta tutkimustietoa on niin paljon, ettei sitä voi ihan totaalisesti enää sivuuttaa. Kaikkea ei myöskään pidä niellä ihan mukisematta, mutta uuteen voi suhtautua avoimesti. Voihan olla, että uusi keksintö helpottaa sinun/hevosesi elämää, kuka tietää, jollei kokeile.

Pitkä kokemus hevosista on ihana asia. En mistään niin iloitse kuin siitä, että joku on ollut ennenkin siinä tilanteessa, missä minä olen nyt. Vielä enemmän iloitsen, jos auktoriteetti seuraa aikaansa ja osaa vertailla miten ennen tehtiin ja miten nyt tehdään. Jo pelkästään ratsastusseurojen toiminta saattaisi saada potkua jos seurattaisiin vähän mitä maailmassa noin muuten tapahtuu. Millä kerätään rahaa, mikä toimii, millä saa porukan kätevimmin yhteen, kenen kanssa kannattaa toimia yhteistyössä. Oikein päässä surisee kun mietin miten kaikki Slushin utopistiset neronleimaukset saataisiin palvelemaan meidänkin lajiamme. Olkaamme avoimet, ja maailma on meidän!