Terve! Olen tavallistakin tavallisempi hevosharrastaja, aloitin 70-luvulla. Olen nähnyt sekä tökeröä hevosenkäsittelyä, että loistavaa sellaista, sekä kaikkea mahdollista siltä väliltä. Olen ammattilainen ihan muissa hommissa kuin hevoshommissa. Tässä siis minun, tavallisen harrastajan näkemys viisiottelukaaoksesta.
Yhtenä päivänä minulle alkoi sadella ykstyisviestejä kaikista kanavista: tee jotain, viisiottelu on hevosrääkkäystä. Jaa? Katsotaanpa.
Näen yhden pienen pätkän olympialaisten viisiottelun esteratsastusosiosta, ja tajuan, että huonolta näyttää. MUTTA. Se näyttää järkyttävän huonolta, koska ollaan olympialaisissa. Tuollaista ei pitäisi koskaan päästä näkymään tasolla, joka edustaa maailman huippua. Sehän on ihan sama, kun heittäisit olympialaisissa keihäskisassa itseäsi vahingossa silmään. Olympitasolla pitää OSATA asiansa.
Seurakisoissa 5-ottelun kaltainen meno on ihan arkea. Eihän sielläkään tietenkään pitäisi näkyä moista, mutta jos ja kun ihmiset lähtevät kisoihin vajavaisin taidoin ja hevosella on huono päivä, se näyttää tuolta. Hevonen ei ymmärrä ratsastajaa, eikä ratsastaja ymmärrä hevosta, ja kaikki menee perseelleen. Raippaa käytetään, mutta sääntöjen mukaan, eli kahdesti. Liialliseen kannustenkäyttöön puuttuvat sekä tuomari että stewardi. Ilman niitäkin ratsastus voi näyttää ihan kauhealta. Kaikeksi onneksi estekorkeus on tuolloin yleensä max 80 cm, joista pääsee yli vaikka sivuuttain. Ja tätä kaikkea on siis esteratsastus, kun ollaan vasta matkalla huipulle.
Mitä ilmeisimmin 5-ottelusakki ei ole tietoinen FEI:n alaisista säännöistä, joissa kaikki säännöt lähtevät liikkeelle turvallisuudesta ja hevosen parhaasta. On erittäin ällistyttävää, että jossain todella harjoittelee 120 esteitä tyyppi, joka ei ole koskaan ollut estekisoissa toteamassa mikä on okei ja mikä ei. Ja joka ei tiedä MIKÄ ON HEVOSELLE OKEI JA MIKÄ EI. Ymmärtääkseni joku 5-ottelu valmentaja vielä kopautti nyrkilläkin hevosta. Voi tsiisas.



Kiinnostavaa olisi tietää kenen idea mahtoi alun perinkään olla, että ihmiset, jotka eivät ole ensisijaisesti esteratsastusta harrastavia, hyppäävät tuntemattomalla hevosella 120 radan? Itse en sellaiseen lähtisi missään olosuhteissa. Se on yksinomaan saatanan tyhmää, eikä kerro mitään mistään, paitsi ehkä juuri sen, että HYVÄLLÄ TUURILLA joku heistä osaa ratsastaa ja saa myös hypätä hevosella, joka HALUAA ylittää esteet. Vaikka olisit treenannut itsesi kuolioon, saattaisit saada hevosen, jota ei juuri tänään oikein inspiroi hyppääminen, koska jumit, stressi, kiima, pelko jne. Onnea vaan!
Ratsastuksen ei pitäisi perustua onneen, vaan taitoon ja ymmärrykseen. Voin oikeastaan vain iloita, että moinen farssi nähtiin, sillä sen ansiosta ainakin Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen miekkailu- ja 5-otteluliitto alkavat työskennellä tiiviimmin yhdessä. Tästä sain virallisen tiedotteen perjantaina. Se on hyvän alku! Ei heitetä vielä toivoa! Ehkä jonain päivänä me kaikki osaamme käsitellä hevosia upeasti, eikä yksikään hevonen kiellä ja rimpuile.



Luulisi että 5-ottelija joka kilpailee lajissaan olympiatasolla treenaa kaikkia lajeja säännöllisesti ja on valmistautunut kilpailuihin asianmukaisesti.
Harmonia sekä hevosen ja ratsastajan saumaton yhteistyö loistivat kyllä ko. suorituksessa poissaolollaan. Tämä ei ollut ratsastusurheilua vaan jotain noloa räpiköintiä.
sepä juuri.
Katsoin myös ne suoritukset. Joku ehdotti että jos ratsastus jää osaksi viisiottelua, miksei olisi koulukoetta, siinä arvioitaisiin ratsastajan istuntaa, apujen käyttöä ja vaikutusta hevoseen. Samaa mieltä, 120 cm radat on tuolla tavalla hulluutta. Itse en uskaltaisi 120 cm radoille vaikka 30 vuotta ridannut ja kisannut sujuvasti pari vuotta alle metrin radoilla 😊
sehän se!
Kiiitos! Hienosti maalaoskärjellä kirjoitettu!
Mutta pakko kertoa kyseisen ”fatssin” katsoneena niin tässä tilanteessa VALMENTAJALLE jola löi nyrkillä, niin ikuinen valmennus kielto! Ja myös ratsastajalle pitäisi kyseinen sama rangaistus antaa!
niin, liekö saikin
Hienoa, Katja, että otit tämän aiheeksi. Nyt tuntuu monelta mediassa unohtuneen, että tapahtuneen piiskan runsaan käytön ja hevosen nyrkillä muksimisen lisäksi 5-ottelussa sallitaan kumoonratsastuksia, ratsastajan tippumisia sekä lukuisia kieltoja. Ja näitä nähdään paljon. No, niin kuin sanoit, nyt kun tähän ollaan herätty, niin asioille varmaan tehdään jotain.
ihan varmasti!
Niin sitä ihmettelin, kun varsinaisissa olympia estekisoissa kokenut ratsastaja tuli alas hevosen kieltäydyttyä hyppäämästä,niin sen suoritus oli siinä.
Kaikille samat säännöt ratsastaessa. Jos putoat kerran peli loppuu siihen ,jos hevonen kieltäytyy kahdesti,se suoritus on siinä.
Raipan käyttäminen kielletty vaikka mukana varusteena olisikin ja ne kannukset ,mitenkähän onnistuis ilman niitä.
Mutta ehdottomasti hevonen ei jatka ,jos se kaatuu tai joutuu esteen keskelle,niin puomit tippuvat.
sitä varmaan nyt ajetaan
Moni ei ole tietoinen, että sama heppa ”piiskattiin” radan läpi Venakon kanssa ennenkuin saksalais Annika ratsasti. Saksalaiset olivat pyytäneet vara hevosta, mutta TUOMARISTO KIELSI!!. Toivottavasti tästä seuraa jotakin hyvää. Harva ratsastajan kiitti hevosta, taputus, rapsutus,he vain hyppäsivät alas ja heittivät ohjat groomille ja jatkoivat matkaansa jonnekin. Tuomaristo polvilleen ja samaan yhtä paljon raipaniskuja ja potkimista ja suusta repimistä kuin hevos parka. Polkupyörät hevosen tilalle, niitä ei satu kun piiskataan
Mä näin vain hippasen uutisointia ja pahaahan se teki.
Mutta!
Sulla on tässä hyvä idea.
Kaikki polkemaan hyvässä hiekassa fillaria ja viskaa sen 120cm esteen yli.
Eläviä ei satuteta ja kamat on kaikille samat. Taidosta ja voimasta ja tekniikasta on enää sen jälkeen kiinni.
Kyllä oli oikeasti niin karmeaa nähtävää nämä pätkimiset, että ei rajaa.
En ole ehtinyt perehtyä, mutta MISTÄ nämä hevoset tulevat jotka arvotaan 5-otteluun.
Kuka antaa hevosensa tällaiseen käyttöön?
Useammankin kerran vielä.
Olikohan mainitulla oikeasti isokin hätää päällä kun ei ekallakaan toiminut ja uudestaan vain.
Voi pärse.
sasse!
niillä on todella vanhanaikaiset säännöt
Hirveetä katseltavaa eikä todellakaan hevosmiestaitoja jengillä! Huh huh
sitä on valitettavasti liikkeellä
Siis tää on just niin Katjaa että oikein odotin päästä lukee tän kommentin, osu ja uppos, kiitos! Ei mitäön turhaa, ei mitään jäänyt puuttumaan. Jos muuta et osaisi ni kirjoittaa ja puhua ainakin niin et kuulija tirskuu silmät kirvellen ja vattalihaksia pidellen
kiitos!
Olen oikeasti alkanut kyseenalaistaa koko kilparatsastuksen. Jos hevoselta kysyttäisiin, mitä se haluaa tehdä ja millaisia lajinomaisia tarpeita sillä on? Onko hevonen vain väline ihmisen kunnianhimoon ja jopa väkivallan kohde? Jos ei eläintä ja sen tarpeita kunnioita, aja enduroa! Miltä sinusta tuntuu, jos sinua tai lastasi revitään suusta tai hakataan piiskalla tai tökitään kannuksilla kylkiin? On jo aikakin muutokselle. Jokaisen meistä on kannettava vastuuta. ❤️ Kaikki eläimet