Kaunokki! Kuva: Karo Pihlström

Estetunti käyty, ei ruumiita, ei kuvia! Tämä taitaakin tällä hetkellä olla ainoa media, jossa ei luetella uhreja. On vain voittajia!

Hilppa oli seissyt pohjiksi pari päivää, koska selän patit piti piikittää, mutta eläinlääkärille tulikin kiireisempi tapaus ja se jäi tekemättä. No, sattuuhan sitä! Vähän toki kiinnosti, että millähän mielin sitä ollaan esteiden äärellä tauon jälkeen. Kaksi viikkoa oli edellisestä hyppyreenistä, joten itsekin olin ihan kujalla. Tunnin jälkeen juteltiin kolleegan kanssa, että miten hiton kujalla sitä voikin olla oman kroppansa kanssa, kun ei ole KAHTEEN VIIKKOON hypännyt! Eihän sen luulisi olevan niin kamalan pitkä aika, mutta niin vaan vaikutti. Arvioin, että minun kannattaisi olla maksimissaan 10 tuntia pois hevosen selästä, ettei rutiini häiriinny.

Lähestyminen silmä kovana. Kuva: Karo Pihlström

Viikonloppuna oli ollut Nevalan Karin kurssi, ja siitä Ope innostui laittamaan meille samankaltaisia tehtäviä kuin siellä. Suoriuduimme Hilpan kanssa ihan asiallisesti! Ratsastettavuus oli pienellä hevosella vähän niin ja näin, pään rempomista ilmeni taas. Vauhti oli se mikä se oli, ihan reipas, mutta laukan säätö ei tullut kyseeseen. Joko mentiin tai ei menty! Siispä mentiin. Välillä tultiin vähän lähelle, mutta useimmiten osuttiin ihan hyvin. Ope sanoi, että Hilppa leiskautti muutaman ihan hyvän hypyn. Kun saisi oman kropan vielä kasaan.

Kuva: Karo Pihlström

Ensi viikonloppuna olisi seuran omat kisat. Olen kaiketi silloin matkalla Krakovaan, mutta jos tähdet ovat suotuisassa asennossa, saan peruttua reissun ja pääsen kilvoittelemaan. Tänä viikonloppuna on taas koulurataharkat. Tätä kilvoittelun määrää!

Juttelin messuilla Solhedsin Saijan kanssa. Hän arvioi, että Hilpan patit ja hännän hankaus saattavat kieliä allergiasta. Nyt mietin alanko tutkimaan poissulkemistekniikalla mille se on algeerinen, vai lähdenkö verikoehommiin. Hilpan ruokavalio on niiiin perus, ettei siitä ihan hirveästi voi pois ottaa. Saaga jatkukoon!

Ja ilouutisia ulkomailta: Hanna Parikka on taas Suomessa käymässä ja laittoi viesti, että olisiko Hilppa valmis hannailemaan? VOI, KYLLÄ <3 Onni on taitava ratsastaja kaverina!

Velkam bäk, Hanna! T. Hilppa