Tässä kaikki oli vielä hyvin: oli lauantai ja kokeilin uusia heijastinohjia!

Iltaa! On tässä jo vierähtänyt jokunen päivä. On siis ehtinyt tapahtua yhtä ja toistä. Kyllä se on niin, että pölvästiä ei pidä yksin jättämän! Heti alkaa jonkun asteinen sekoilu. Mitäkö sitten? No.

Hokasin heti sunnuntaina, että siunakkoon, meidänhän kuuluu mennä ma-aamuna satulasovituksille Kiloon Hipposportin penkkistudiolle, mutta iphonen sääkatsaus antaa hiutaletta. Äkkinäinen kurkkaus Ilmatieteen laitokseen ja Forecaan: sama. Nyt uskon jo. Eli talvirenkaat saatava asap! Autossa onkin jo kitkat, mutta jos mielii päästä mäkiä ylös, on oltava talvarit. Siispä kysymään kaverin lapselta. No hänel ei onnistunut. Kaveri laittaa kuvakaappauksen facesta, siinä rengasta vaihtavasta miehestä kuva, nimi PAUL ja numero. Minä soitin heti! Hän vastasi ja suostui vaihtamaan renkaani, mutta englanniksi. Kyllä se passaa! Ajoin Kivenlahteen tapaamaan jotain PAULia. Jamppa olikin jo pihalla vastassa ja saatiin hommat tehtyä. Kesti hieman, koska osa renkaista olikin tyhjiä. Hups. No, Nesteellä käytiin laittamassa ilmaa.

Paul, irlantilainen autoniekka vailla vertaa!

Tuli maanantaiaamu ja ohhoh, täällähän on nietokset. Onneksi on talvirenkaat! Pirullinen homma olikin sitten se, että tallimme on kuopassa. Sieltä pitää nousta ylös melkoinen mäki, jyrkkä suorastaan. Lapseni ehdotti, että jättäisimme kopin mäen ylös ja taluttaisimme hevon sinne. Sanoin “niin”. Välillä voisi sanoa: “Kyllä!” Nimittäin heppa meni kivasti koppiin, mutta jumaleissön, että jäätiin mäkeen. Ja koska olen trailerin peruuttamisessa MM-tasoa (NOT), meni hetken, ennen kuin sain sen edes jotenkin sivuun, että muutkin mahtuu. Otimme Hilpurin ulos, ja kaasuttelin ns. viimeisillä voimilla auton ylös. Meinasi jäädä mäkeen tyhjänäkin! No huh. Saatiin kuitenkin Hilppa takaisin kyytiin ja päästiin matkaan.

No hui, mikä ovi! (Sitä suljettiin, hän oli siis vanki.)

Perillä talutimme Pimpernellin studioon ja kerroimme Atelle ja hänen assarilleen Tompalle, että voi jummi kun oli tiukassa mäki. Tomppa nyökytteli empaattisena ja kysyi:”Niin, onko teillä takavetoinen? Ei sillä meinaa päästä…” Tässä kohtaa tuli usean sekunnin hiljaisuus. Juuri tässä kohtaa tajusin, että KYLLÄ, AUTONI ON NELIVETO, JA JUURI SIKSI HANKINKIN SEN. En vain ollut HUOMANNUT LAITTAA NELIVETOA PÄÄLLE! Onneksi itseironia onnistuu, niin ei tarvitse kaivautua maakuoppaan häpeämään. Miten tyhmä voi ihminen olla? Toisaalta, olen niin tottunut ajamaan ei-nelivedolla (edelliset 6 vuotta ja kaikki ennen sitä n. 9 vuotta), etten tähän kohtaa muistanut koko asiaa. Tai sitten syy on se, että olen sokerilakossa. TÄNÄÄN VIIMEINEN PÄIVÄ!

Satulamäen Atte siinä asian päällä! Hilppa huikalla.
Atte laittoi Hilpan selkään ATK-läpyskän, joka kertoo mistä kohtaa kinnaa!

Jep. Näin toimii osuuskauppaväki! Sitten sovitteluun. Yksi oma estepenkkimme oli melkoisen kiva jo valmiiksi, mutta liukui vähän eteen puristamaan huonosta paikasta, joten siihen rakennettiin Mattes-karvaromaanista ja parista palasesta oikeanlainen tuki, jotta liikkuminen maistuu taas. Juhuu! Emme tarvinneet uutta penkkiä! Koulupenkki jäi tältä erää hankkimatta, ehkä ensi kierroksella!

Ja mitä nyt? No, Teemu Ahtee tulee kohta meille, ja tallennamme Kavioliittopodcastiin vammajoulukalenterin! Joka päivä luukusta aukeaa yksi hevosen vamma. Eikö olekin kiva? Hyvää adventtia! @kavioliitossa_podcast