(Otsikko lainattu Tintistä, tulkitsen Bianca Castafioren olevan onnellinen laulaessaan)

Mitäpä sitä ei tekisi, jotta saa komean eläinlääkärin käymään! Nytkin venytin hevosen “sairauslomaa” kahteen kuukauteen, jotta jälkitarkastuksia joutuu tekemään useamman. Tällaista se on, kun elää naistaloudessa ja lähes kaikki tallikaveriktin ovat naisia. Onneksi on sentään Teemu! NO EI VAISKAAN, olen odotellut tätä tarkistusta nyt aika kiltisti, joten antakaa tulla, poppamiehet!

Eilen illalla olin valmistautunut, että tänä aamuna olen tallilla tikkana klo 9, kun eläinlääkäristö (Mona, Lotta, Giacomo) saapuu. Illalla sain poikkeuksellisen viestin: “tullaankin jo kahdeksalta, sopiiko?” Kyllä sopii! On aikoihin eletty, kun eläinlääkärit tulevat etuajassa ja kengittäjät soittelevat perään! Mahdan olla melkoinen catch. Tai sitten maailma on todellakin muuttunut.

Hilppa komennettiin suoraan maneesiin ja raadin katseiden alle. Ensin ravia ylös, alas. Sitten ravia ympyrällä, molemmat suunnat. Hilppa on jo niin tottunut tähän kuvioon, että teki kaiken lähes itsestään. Pidin vain narun päästä kiinni. Raati jupisi keskenään ja komensi sitten talliin. Sanoivat, että juoksi hyvin, puhtaasti, mutta ultrataan vielä varmuuden vuoksi, ettei mitään jää pimentoon. Sehän passaa.

Ole siinä sitten vetreä heti aamusta, kun eläinlääkrit tuijottavat silmä kovana. Onneksi arvioitavana en ollut minä.

Sanoin Hilpalle, että mees vesariin ja paa ittes kiinni, ne ultraa sun etusen. Hilppa kysy kumman Sanoin, että vasemman tietty, sehän oli se vasemman hankkarin yläkiinnityskohta, mikä sulla oli kipeenä. No niinhän se oli, muisteli Hilppa ja meni vesariin. Siinä sitten juteltiin Hilpan kanssa niitä näitä, säästä, loimituksesta ja ruokamääristä, kun kolmikko supatteli jalkopäässä. Sitten ne nousivat seisomaan, ja julistivat, että hyvä on! Nyt saa alkaa treenata, mutta erä kerrallaan. Häh, eikö heti laukkaa auringonlaskuun? No ei sitten!

“Mitä te haluutte, että mä teen?” – Seisot vaan. “Ok.”

Totta puhuen vaadin Monalta HYVIN TARKKAA kunto-ohjelmaa, jotta en tee virheitä. Lisäksi kysyin kaupan päälliseksi, olenko Hilpalle liian iso. Hän sanoi, että en ole, ja he kaikki yhdessä pitivät pitkän esitelmän Hilpan rakenteesta ja minusta. Olen siis nyt tyytyväinen! Lisäksi kysyin, ovatko sään molemmille puolille ilmestyneet pahkurat kuolemaksi. “Ne ovat lihaksia”, sanoi Mona. Rehellisyyden nimissä niin arvelinkin, mutta olipa hauska kysyä. Lihas on siis löytänyt Hilpan selän! Kiipeiltyhän toki on, joten niin kuuluukin tapahtua.

No mä seison sitte.