En muista milloin olisin viimeksi ollut tallilta pois yli kahta päivää. Nyt olin. Kävin perjantai-iltana tosiaan putoilemassa hevosen selästä maahan ja sitten olikin jo suunta kohti viihdeteollisuutta. Tällä kertaa Tampereella kuvattiin lauantaina suora Elämäni biisi ja maanantaina erikoisjakso, jonka ydinajatuksena oli Vexi Salmen elämäntyö. Näin ollen ei kannattanut ajaa puolikuolleena kotiin la-su-yönä ja palata ma-aamuna vain ollakseni päivän lähellä pientä hevosta, joka on kuitenkin terve ja elinvoimainen.
Onneksi Hanna Parikka oli käden ulottuvilla ratsuttajan ominaisuudessa. Hän otti äidin pikku vikurin ratsastettavakseen. Raportti sunnuntailta oli seuraava: ”Alkuun oli pohkeen takana, sitten pistin hänet laukkaamaan kunnolla pitkin kenttää. Sen jälkeen käveltiin, ja aloitettiin alusta. Kappas vaan, Hilpasta kuoriutuikin aivan huikea gp-hevonen! Kerrassaan herkkä ja hieno!” Kylläpä moinen rapsa ilahduttaa mieltä.
Seuraavan päivän viesti oli vielä ilahduttavampi. ”Hilppa oli tänään parempi kuin koskaan! Voisit ridata sen huomenna kunnolla, jos ehdit?” Oi, onpa kiva kuulla, tuumin, ja istun aamiaispöytään kahville. Istun täysin paikallani, kun yhtäkkiä tunnen oudon tuntemusten ketjun alaselässäni, jonka jälkeen se menee ns. takalukkoon. Painotan, että en siis liikkunut yhtään mihinkään. Se vain iski. Loppupäivä meni lääkkeitä metsästäessä. Selvisin kuvauksista rimaa hipoen.
Ilmoitin Hannalle, että ei ole minusta nyt ratsastajaksi. Niinpä Hanna otti Hilpan hoitoonsa vielä kolmantena päivänä. Ja kas! Niin sieltä kuoriutuikin äitä ikävöivä (HAH), maneesissa sydämensä kyllyydestä porsasteleva villiintynyt marsu. Siltä se nimittäin taatusti näytti. Hilppa oli spookaillut joka nurkassa ja sikaillut niin, että Hanna oli lentää kanveesiin. Mitäs ihmettä! Eihän hän ole sekoillut maneesissa herran aikoihin. Noh. Meinasi hieman naurattaa.
Hanna jäi eloon, ja antoi vinkin: ”Nyt pirulauta pidät pääsi sen possun kanssa!” Asia selvä.
Iltapäivällä olikin pikku päiväkännin vuoro, kun hampaat raspattiin. Eläinlääkäri-Minnan mukaan piikkejä oli kohtalaisesti ja sudenhammas oli edelleen vauva-asteella. Poskissa oli pienet, pinnalliset haavaumat, joten nyt ilman kuolainta ja rasvaten. Siirrymme hetkeksi tutustumaan hackamoren maailmaan. Raporttia siitä varmaankin sitten seuraavaksi!
Viimeisimmät kommentit