Pikku jalokiveni. Kuva: Nea Levonius
Meikäläisen elämässäkin on ollut aika, jolloin hevosia ei ollut mailla halmeilla. Muistelin sitä juuri eilen. Kun sitten pääsin takaisin kavionsyrjään kiinni, se oli tietenkin askel hevossuohon. Nythän olen tunnetusti rakennekynsiäni myöten (NO EI TODELLAKAAN OLE, VITSI) hevosjutuissa. Jopa siinä mittakaavassa, että vaihdan huomenna auton. Nyt minulla on ollut Prius, joka on palvellut hyvin, mutta se on oikeasti cityihmisen auto, ja tajusin vasta, että enhän suinkaan ole cityihminen. Olen maantieihminen, ja tarvitsen maantieauton. Lisäksi olen nyt mielestäni haaveillut riittävän pitkään vetoautosta, ja nyt perkule jysähtää: ostan Nissan X-trailin vetokoukulla. Saas nähdä! On nää aina jänniä paikkoja, kun ostaa käytetyn vehiclen. Raportoin siitä sitten viikonloppuna!
Mutta siis se, mitä mietin, oli hevosen hankinta ja muu vastaava sekoilu. Tuolloinen avomieheni oli kaikin puolin kunnon mies, mutta ei lainkaan nähnyt, miten jumalattoman onnelliseksi hevoset minut tekevät. Osasi toki iloita, kun sain ensimmäisen sijoituksen hevosellani Jaskalla, mutta ei siltikään ollut valmis siihen, että akasta tulee hevosmuija. Se on jännä, kun joku ei tavallaan anna toiselle sitä onnea. Ehkä me ollaan erilaisia siinä. Jos hän haluaisi ostaa kilpaveneen, koska se tekisi hänet onnelliseksi, siitä vaan! Minä ainakin haluan rinnalleni onnellisen miehen. Varmasti sellainen on kivempi minullekin. No, se korttipakka on jo katsottu.
Onni sattuu olemaan päällimmäinen fiilis, kun eilen oltiin taas melko tiukkoja estetunnilla. Saatettiin saavuttaa jopa uusi korkeusennätys, joku arvioi, että este saattoi nousta yli 80 sentin. Juhuu! Kyllä on kuulkaa kiva tunnelma. Ja koivunlehtikuuri on aloitettu myös. Ynnä sunnuntaina tulee lymfahieroja. Lähes jännittää!
Illalla estetunnin jälkeen kuskasin tallikaveria kotiin. Hän näki meidän estetunnin, ja oli tosi kannustava, kehui, että hienosti meni. No niinhän se! Ja jatkoi siihen vielä, että ajattele, sä olet itse tehnyt sen koko työn. HERRAJUMALA, miksen saanut kutsua linnaan? Eikö kukaan tajua, miten suuri asia tämä on? En olisi IKINÄ uskonut, että minusta on tähän! Hyvin samankaltainen fiilis, kun esikoista synnyttäessä: ONKO KUKAAN KOSKAAN KOKENUT VASTAAVAA, EI VARMAANKAAN?
Summa summarum, hyvä meininki! Viikonloppuna rapsaa autosta ja lymfasta ainakin.
Tässä lymfahieroja Nina Lätti hoitaa Pullukkaa ennen HIHS-koitosta.
Viimeisimmät kommentit