Poppana <3

Ryhmään kuuluminen on parasta. Tiedätkö tunteen, kun olet tulossa tunnilta, ja se meni hyvin ja hevonen oli ihana ja kaikki oli ihanaa? Eihän sitä liian usein tapahdu, mutta kun se osuu kohdalle, tekee mieli huutaa kaikille, että TAJUUTTEKSTE! TÄÄ ON PARASTA! Ongelma usein onkin se, että vain tallilla saat (toivottavasti) vastakaikua tilittelyllesi. Tässä maailmassa pitäisi olla kanava, johon voi kertoa onnistumisensa niin, että sieltä saa vastakaikua! Ja vertaistukea!

Puhumattakaan niistä kerroista, kun sisäpohje ei mennytkään läpi. Koko tunnin yrität runnoa ja hevonen on kuin lueskelisi lehteä samalla kun painaa sisäpohjettasi vasten. Hohhoijaa! Mikä raivo siitä syntyykään, miksi kukaan ei tajua tuskaani? Selitäpä puolisolle, miten avoväistö oli ihan perseestä, koska sisäpohje. Hiljaiseksihan se vetää raavammaankin metsäkoneen kuljettajan. Oikein kiltti puoliso ehdottaa, että voisi hieroa pohjettasi, josko se siitä. HÄN EI YMMÄRRÄ! KUKAAN EI YMMÄRRÄ!

Yrität etsiä vertaistukea Hevostalli.netistä, tuosta keskustelupalstasta, jossa aivokirurgit, olympiaratsastajat ja korkeimman oikeuden tuomarit keskustelevat keskenään asioista, jotka he osaavat, mutta kukaan muu ei. Paha mielihän siellä tulee! Ei käy.

Menet lohdutukseksi Mäkkärin autokaistalle, ja perkule siellä kestää. Mikä ihmeen pikaruoka? Samassa ajassa olisit selannut keittokirjan, valinnut sieltä top 5, äänestyttänyt niistä voittajan, käynyt kaupassa, freesannut sipulit ja kuullottanut maksan. Samalla siemailisit hieman Beaujolais Nouveauta, koska se rauhoittaa äärimmilleen virittyneitä hermojasi. Perkeleen perkele.

Lajitovereiden kanssa suokkimaastossa.

Sitten muistat, että sinulla on BLOGI, johon voit tilittää kaiken! Jos joku lukee, kiva, jos ei, IHAN SAMA! Pääseepähän avautumaan. Ja kas: yhtäkkiä ympärilläsi on valtava lauma ihmisiä, jotka tuntevat samoin. Hekin onnistuvat ja tyrivät, eivät tiedä mitä eroa on CSIO**:lla ja CSIO***:lla ja sanovat heppoja ihaniksi, eivätkä kyvykkäiksi koukuiksi, joilla on hyvät tyypit.

Kauan eläköön tavallinen hevosmuija! Sinä olet luomakunnan ihanin henkilö! Sinä osaat seota yhdestä tunnista, käyt kaupassa hevosen nuolemassa paidassa, poljet pyörällä ratsastuskypärä päässä, kasvatat autossasi hevosenkarvaa ja kenties kauraakin, olet aina valmis puhumaan loputtomasti hevosista ja olet vasta tajunnut, että loppulämäsi on pelastettu. Tulet kupsahtamaan onnellisena jonkun hevosen karsinan kulmaan 135-vuotiaana.

Tämä on siis hevosblogini syntytarina. Olin silloin yhden tamman omistaja, ja monista asioista pihalla kuin Mustin koppi. Teki mieli vaan vouhottaa hevosesta KOKO AJAN. Koin, että ainoa tapa pitää ne vähäiset kaverit oli perustaa blogi. Eihän kukaan jaksa loputtomiin pelkästään kuunnella.

Ilokseni olen havainnut, että meitähän on valtava määrä! Ja nyt, kun Kavioliitossa-blogi uudistuu, on kaikki mahdollisuudet kehittää tätä alustaa niin, että siitä  on sekä iloa että hyötyä mahdollisimman monelle. Stay tuned! Jos pysyt kyydissä, saatat ajautua samaan jamaan, jossa minä olen nyt: kahden ja puolen tamman omistaja. En voisi olla onnellisempi <3

Ihan poikki.