Paskasakki. Kuva: Riikka Pahkala
Ope jakoi Facebookissa Kyran kymmenen käskyä tai jotain vastaavaa. En muista sieltä juuri muuta kuin että ”hyvä ratsastaja kiinnittää huomionsa ratsastuksen hyviin pätkiin, huono ratsastaja jää vellomaan huonoihin.” Okei, eli PIM, olen hyvä ratsastaja. Kyllähän sitä melko helposti muistelee kaikkea päin metsikköä mennyttä, eikä liiemmin huutele menestystään. Veikkaan, että yksi suurista syistä on pelko, että leimaudun leuhkaksi ja onnistujaksi. Semmoisiahan ei kukaan kestä! Eikö sen pitäisi riittää, että omistaa hevosen, joka on terve, pitääkö sen vielä mennä hyvinkin? Joku raja!
Eiköhän kaikilla ole omat murheensa. Siitä voidaan ainakin olla yhtä mieltä, että sää on kaikille sama (Suomessa). Jaa, mutta onhan pohjolan porukoilla lunta. Peruutan siis tuon. Mutta jos jollain menee jokainen asia hirveän hyvin ihan aina, voidaan olla varmoja, että a) hän on kyborgi tai b) hän ei kerro kaikkea. Sitäpaitsi, jos aina menee ihanasti, ei ole koskaan mitään mehevää kerrottavaa. Ei onnistumisista tule hyviä tarinoita! Ne tulee rämpimisistä, häsläämisistä, epäonnesta ja rahapulasta. Yhtään hauskaa läppää ei synny siitä, kun ostat isolla rahalla hienon hevosen, matkustat sen kanssa ehjällä rekalla kisoihin ja voitat kaikki. Arvostusta sillä saa, mutta sietääkin saada! Täältä voi lukea esimerkiksi yhden muinaisen kisapäivän stoorin. Ei mennyt ihan putkeen, mutta melkein.
Kieltämättä tätä somemaailmaa katsoo ihan eri silmin, kun siihen ei ole kasvanut. Minun nuoruudessani rumat valokuvat piilotettiin niin syvälle vinttiin, ettei niitä varmasti löydetä edes arkeologisissa kaivauksissa. Tänä päivänä rumin kuvasi saattaa koristaa meemiä, joka kiertää parhaillaan maailmaa. Toinen äärilaita on pelkät upeat kuvat. Jos postaat pelkkiä huippuotoksia ja sekaan yhden normaalin tekstillä ”kyllä meilläkin välillä sattuu ja tapahtuu”, tavallinen kansa alkaa uskoa, että jossain tosiaan asuu täydellisiä ihmisiä. Meistä epätäydellisistä kun saa lähestulkoon pelkkiä ”sattuu ja tapahtuu” -kuvia. Vai onko se fotogeenisyyden puute, joka vaivaa?
Viestini on: IHAN SAMA. Jos joku innostuu olemaan minulle kateellinen, voin pyynnöstä avata esim. lapsuuteni traumat, terveydentilani, diagnoosini, talouteni tahi sukuni vaiheet. Voin myös kertoa koulukiusaamisesta, siitä kun poikaystävä petti tai siitä, kun ratsastuksenopettaja huusi ”suosittelen pitsinnypläystä”. Onhan näitä, ja tiedättekö: ihan kaikilla! On siis kohtuullista iloita pienistä asioista, sillä isoista saattaisi pää haljeta.
Jaan nyt kanssanne asiat, joista olen juuri nyt iloinen: kahvikupillinen ei-jäähtynyttä kahvia, sohvani, työpaikka, johon kohta lähden, se, että kaupoista saa persimoneja, uudet kumisaappaat, koiran parantuminen pienestä operaatiosta. Ai joo, ja suurin: nukuin ihan hyvin!
Kaupan päällisenä omistan maailman söpöimmän hevosen (eikun kaksi, sori). Päivänjatkoja!
Tämän pyllyn takana muhii ensi kesän yllätyshenkilö!
Viimeisimmät kommentit