Hevoskirja! Se on selvä, että sellaisia me tarvitaan enemmän. Kyllähän hevosen anatomiasta kertovia kirjoja löytyy hienojakin, mutta välillä olisi ihana heittäytyä draaman vietäväksi. Ja draamaahan tallilta löytyy, siitä ei ainakaan jää kiinni! Innostuin kirjoittamisesta niin, että nyt pitää vain keksiä millä rahoitan sen ajan, jolloin keskityn vallan kirjoittamiseen. Sekä normityöt että tallilla käynti eivät anna riittävästi myöten kirjan kirjoittamiseen.

Moni mieltää kuuluvansa tiettyyn ihmisryhmään, mitä tulee tallillakävijöihin. On kukkahattua, kovaa suorittajaa ja tätiä. On estenuorisoa ja lapsiratsastajia. Kovaäänisimpiä ovat usein ne, joilla on a) kova ääni tai b) ovat juuri kuulleet joltain auktoriteetiltä miten asiat pitää tehdä. Nehän eivät aina ole lainkaan ratkaisevia tekijöitä, kun tarkkaillaan sitä mikä on OIKEIN. On uskomattoman monta tapaa tehdä oikein!

Otetaan esimerkiksi vaikkapa loimitus. Oma lähiauktoriteettini Hanna Parikka (joka on siis työskennellyt groomina Belgiassa 12 vuotta) on mitä suurin loimittaja ja klippaaja. Hän perustelee tekemisensä sillä, että ihoa on helpompi hoitaa, kun karvaan ei tartu kaikki paska. True dat. Itse taas loimitan vasta, kun siltä alkaa tuntua, eikä se ole elokuussa. Jos voin olla klippaamatta, olen. Syy: laiskuus. En myöskään osaa perustella itselleni miksi pitää klipata. Hiki haihtuu kyllä ajan mittaa. En usko, että JOKAINEN hevonen kuivattaa hikeä viisi tuntia. Mutta hei: antakaa mennä vaan! Ei tunnu missään!

Kuolaimin, kannuksin, kengin. Kyllä varusteisiini kuuluu koko setti. On helppo olla herkkä, kun pienetkin avut menevät läpi. En suinkaan pahastu, jos joku haluaa mennä ilman kuolaimia ja kannuksia, jos se onnistuu. Jos hevonen on riittävän herkkä, onnistuu varmasti. Kaikki hevoset eivät ole. Toisaalta jos hevonen lähtee ns. lapasesta, on kaulanaurun kanssa hieman yksinäinen olo. Kannuksien kanssa ratsastessa onnistun ite kerrankin olemaan kaivamatta. Se on yksi perisynneistäni. Silloin keskityn oikeasti ISTUMAAN, enkä koko ajan kaiva jalalla. Se on paitsi väärin ja ärsyttävää, myös perkeleen tuhoisaa. Kohta hevonen ei mene metriäkään ilman jotain pohjeapua.

Kengistä kysyin mielipidettä sellaiselta tyypiltä kuin KENGITTÄJÄ. Oma rakas kengittäjämme Riina Villanen sanoi, että suomalainen maasto on siinä määrin rosoinen, että kavio kuluu liikaa ilman kenkää. Uskon häntä. Onhan tarkoitukseni RATSASTAA Hilpalla, eikä vetää sitä pulkassa. Tähän huomautan, että esim. Pullukan kavio parani noin 100%, kun se oli ilman kenkiä puolisen vuotta Hilpan ollessa vauva. Paikkana oli laidun.

Sitten uusi lempiaiheeni, RUOKINTA. Heinä on perusasia, mutta sitäkin voi olla liikaa. Hevosen suolisto on niin ankea systeemiltään, että jos se saa liikaa mitä tahansa, tuloksena on katastrofi. Lisäksi läskeys rasittaa niveliäkin. Ja aineenvaihduntaa. Paksu hevonen ei ole välttämättä hyvinvoiva, vaikka sen karva kiiltää ja korvat ovat pystyssä. Elimistössä voi muhia ylläri. Sellainen ylläri on harvoin halpa. Yhtään kivempi ei tietenkään ole hevonen, jolle ei maistu. Se on karmeaa sekin. Olisi hienoa, jos hevonen saisi heinää monta kertaa vuorokaudessa, mutta jos ei saa, niin kokemukseni mukaan siihen ei välttämättä kuole. Useisiin asioihin tottuu! Ja huom! Jos on AINA TEHTY NÄIN, NIIN TEHDÄÄN VASTAKIN -asenne, saattaa jäädä hyväkin kokemus saamatta. On ihan okei kääntää takkia uuden tiedon valossa.

Kun aloitin ratsastuksen uudestaan alle kolmekymppisenä, pukeuduin kuin pultsari: vanhoihin, hylättyihin vaatteisiin. Korostin niillä, että en ole tekstiiliratsastaja. No voi että, miten rajua. Tänä päivänä iloitsen, jos minulla on ratsastukseen tarkoitetut vaatteet, koska NIISSÄ ON KIVOINTA HARRASTAA! Myös esim. nahkasaappaat tahi minichapsit estävät kinttuja loukkaantumasta, ja vieläpä aika tehokkaasti! Vrt. moottoripyöräilijät. Kyllä ei pidä soimaaman heitä, jotka kulkevat asianmukaisissa vermeissä.

Minä käyn tallilla joka päivä. Se johtuu ensisijaisesti siitä, että asun niin lähellä tallia. Kaikkien ei tarvitse käydä. Ei sille käy kuinkaan, vaikka puuro jää antamatta yhden päivän, jopa pari. Se on ihan okei. Joskus se voi tehdä jopa hyvää, että hevonen ei joudu katsomaan sinua joka päivä. Take it easy!