Kiitos.

Kiitos.

Tein eräänä päivänä taas empiiristä tutkimusta maneesissamme. Tarkkailin ratsastajia kuinka usein he kiittävät hevosiaan. Saattaapi olla, että moni kiitti niin huomaamattomasti, etten noteerannut, mutta enempiä kehun kailotuksia ei kuulunut. Ei myöskään äänekästä hevosen  taputtamista. Itse läpyttelin ja kiittelin korostetusti, ikään kuin ajatellen, että näin se leviää muihin. Ei levinnyt.

Kerran pari kesää sitten Mascha Colliander oli tallillamme vierailevana tähtenä pitämässä tunteja. Se oli ihanaa. Hän otti asiansa tosissaan ja pyrki saamaan jokaisen ratsukon kanssa jotain aikaiseksi tasosta riippumatta. Mieleenpainuvin asia Maschan tunnilta oli tämä: “Älkää olko huonoja pomoja hevosillenne, kehukaa niitä.” Tunsin pistoksen sielussain. Aivan totta! Kuinkahan monta kertaa sitä on keskittynyt rypistämään suoritusta uudestaan ja uudestaan, odottaen hyvää lopputulosta, unohtaen varsinaisen suorittajan aika lailla kokonaan. Myönnetään. Jos ei suju, niin ei tule kiitostakaan.

Kyra Kyrklund sanoi joskus, että hyvän ja huonon ratsastajan erottaa siitä, että hyvä ratsastaja keskittyy löytämään suorituksen hyvät kohdat, huono jää kaivelemaan huonoja. TAAS tunsin pistoksen. Olen huono. Päätin saman tien ryhtyä hyväksi, jos se kerran on noin pienestä kiinni. Ja sitäpaitsi, kuka jaksaa kuunnella valittajaa? Kenen mielestä on kiehtovaa, jos tilittää kuinka ei suju laukanvaihto, ei sulkuväistö, ei keskiravi, eivätkä puomit? Niinpä.

Urheilupsykologi, valmentaja ja tuomari Anna Andersen on sanonut, että rakastakaa niitä hevosianne. Miten vaikeaa se on?

Heitin sitten loppukaneetiksi maneesissa seuraavasti:”No niin nuoret, seuraa opetuksellinen osuus: kuinka moni teistä on kiittänyt hevostaan tänään?” Kukaan nuori ei tietenkään vastannut mitään, mutta eräs aikuinen vastasi: “Koska hevoset kiittävät meitä?” Ensin olin tyrmistynyt, kunnes tajusin, että tässä voi olla väärinymmärryksen uhka. Vastasin: “Hevosen kiitos minulle on se, kun se tekee mitä pyydän. Se on ihanaa.” Hän vastasi: “Sillä elää viikkoja.” Olimme kuin olimmekin samalla puolella.

Tähän kohtaan haluaisin lausua kiitoksen sanan. Kavioliitossa 30v -blogia on ehkä maailman kivointa kirjoittaa ja on ihanaa, että te luette sitä. Kiitos. Läpyläpy.