Lapsi ja Hilppa toukokuussa 2018! Meikä ihan turistina.

Se vaan on sillä tavalla, että nerokkainkaan vitsi ei vedä vertoja tosielämälle. Olen yrittänyt vangita mm. instagramiin sitä, kun kissa vaanii hevosta ja hyökkää sitten kimppuun. En ihan onnistunut. Naurattaa silti. Tallikissamme Einon itsetunto on niin väkevä, että joku HEVONEN ei paljon heilauta. Ja Hilpan mielestä Eino on tietenkin söpö.

Meidän mielestä Eino on söpö, mutta Hilppa se vasta söpö onkin. Se on jopa niin söpö, että se vie meitä (minua ja Lasta) välillä kuin mätää kurkkua.

Eilen mentiin Lapsen kanssa tallille vappua viettämään. Olin ottanut niskoilleni iltatallin, koska arvelin, että muilla saattaa olla elämä, ja kenties jonkinlainen vappu vietettävänä. Minulla ei ollut sitä ongelmaa. Sovittiin Lapsen kanssa, että hän käy ensin Hilpan kanssa käevelemässä ja tulee sitten maneesiin ravailemaan. Minä aloin haalia hevosia sisään. Olinkin siinä jo hyvän aikaa niitä haalinut, kun puhelin soi. Katsoin näyttöä: Lapsi soittaa. Ajattelin jo, että tuolta se Hilppa kohta juoksee, voi saakeli. Mutta ei! Puhelimessa oli kohtuullisen kiivasaääninen tyttäreni, joka oli pahasti riidoissa söpön hevosemme kanssa. ”Se ei suostu menemään tän viereisen tallin ohi, vaikka teen mitä! Ollaan nyt riidelty tässä vartti!” Melkein nauratti, mutta kun muistin, miten paha Lapseni voi olla vihaisena, kokosin itseni ja lähdin autolla heidän peräänsä.

Noin kolmensadan metrin päässä seisoi tyttäreni jalat maassa, hevonen vieressä sieraimet pitkänä. Ajoin tyynesti autolla heidän peräänsä ja aloin ajaa heitä hiljaa takaa. Hilppa katsoi tyrmistyneenä, että toi hullu ajaa päältä, ja onneksi todellakin ymmärsi, että näin on. Siitä ne sitten läksivät kävelemään, rinta rinnan ja Hilppa katsoi aina välillä pahastuneena olkansa yli, mutta jatkoi matkaa. Meinasi taas naurattaa. Kohtuullisen matkan heitä jahdattuani kävin kippaamassa Lapsen takaisin selkään ja käänsin auton. Kurkkasin peräpeiliin, ja satuinkin parahultaisesti näkemään, kuinka pikku Söpö peruutti taas ojaan ja Lapsi huitoi käsillä ja jaloilla.

Söpö ja Lapsi pakenevat autoa.

Painotetaan tässä nyt, että Lapsi on ihan taitava ja pärjää kyllä hevosten kanssa hyvin. Hän kilpaili Pullukka-hevosemme kanssa metrin tasolla. Hilppahan ei tätä tiedä, vaan luulee, että Lapsi on joku turisti, eikä sitä tarvitse OIKEASTI totella.

Kävivät sitten huitaisemassa lenkkinsä, jonka jälkeen tulivat ihan sivistyneesti maneesiin ravailemaan.

Kokeilin sitten tänään ihan vitsillä, että mitä mahtaa Söpö sanoa, jos lähtee meikäläisen kanssa samaan suuntaan kun Lapsen kanssa eilen. No juu: kyllä siinä alkuun otettiin tallin kulmalla hieman erää, mutta sitten jatkettiin yhdessä matkaa. On se kettu! Ei epäilystäkään sukupuolesta: maailman TAMMOIN TAMMA. Juhuu.

Että hyvää vappua vaan sinnekin!

Kyllä ne myös osaavat!