Jos minua ei tulisi mieleen kurittaa, miksi sitten äitiäni tai isääni?

Jos minua ei tulisi mieleen kurittaa, miksi sitten äitiäni tai isääni?

Hevosurheilu-lehti avasi kiinnostavan keskustelun verisäännöstä. Lainaan toimittaja Leena Alerinia suoraan näin: ”Verisääntö tarkoittaisi, että jos hevosen suussa tai missä tahansa muussa kehonosassa näkyy hiemankaan verta, sen kilpailusuoritus hylättäisiin. Kansainvälisessä kilparatsastuksessa verisääntö eli blood rule on ollut pian jo kymmenen vuotta voimassa. Jos verta näkyy,  ratsukon suoritus kyseisessä luokassa hylätään, mutta se saa jatkaa seuraavassa luokassa sillä edellytyksellä, että verenvuoto on ollut vain pientä ja se on saatu loppumaan.”

HU:n sivulla sai käydä äänestämässä olisiko kyseisenlainen sääntö otettava käyttöön myös raviurheilussa. Kysymys on sikäli kinkkinen, että raviurheilussa juoksevat paitsi hevoset, myös karmea summa rahaa. Mikäli hevonen A voittaisi lähdön, ja sen johdosta henkilö X voittaisi satumaiset summat rahaa, tulisi vaikea tilanne, jos hevonen A diskattaisiin/hylättäisiin verisäännön takia, ja henkilö X menettäisi mammonansa. Tässä ei olekaan enää kyse ahneudesta, vaikka rahasta puhutaankin. Mitä mahtaisi hylyn jälkeen miettiä henkilö X? Miettisikö hän, että jee, ihanaa, että saatiin korjattua tilanne, missä hevonen juoksee verivana suusta/jalasta/kyljestä/mistälie tippuen? Tuskinpa. Uskon, että henkilö X olisi jo ehtinyt miettiä, kuinka asuntolaina saadaan nyt maksettua ja elämä alkaa. Sitten raha otetaan yhtäkkiä pois ja pohdinta muuttuukin kenties seuraavanlaiseksi: kuka tästä on vastuussa? Valmentaja? Ohjastaja? Omistaja? Mä tapan ne kaikki. Hevosen säästän.

Kukaanhan ei halua, että hevonen kärsii, siis ei kukaan. Jokainen haluaa, että hevonen on hyväkuntoinen ja suorittaa omasta halustaan kovaa. Missä vaiheessa sitten eläinlääkäri laittaa hommalle stopin? Ennen lähtöä? Niinhän se kaiketi toimii raviurheilussa nykyään. Jos homma ei näytä toimivan, asiaan puututaan. Mutta puututaanko siihen tarpeeksi, jos blood rule -keskustelu pitää nostaa esiin ravikilpailujenkin kohdalla? Onko siellä epäkohtia, jotka pistää silmään? Kenen sanomisia ravipuolella pelätään?

Ratsastuskilpailuissa stewardi on ratkaiseva henkilö. Jos stewardi näkee jotain epäilyttävää, hän puuttuu siihen, koska ei pelkää seurauksia. Lähtökohdan on oltava se, että ei voi pelätä. Puuttumisesta seuraa aina debattia. Ihmisillä on hyvinkin erilaiset käsitykset siitä mikä on ok ja mikä ei. Ja vieläpä kokeneimmat stewardit kertovat, että se mitä kisoissa nähdään, on vain kirsikka kakun päällä. Hevosten monenkirjava ja/tai vanhakantainen (väkivaltainen) käsittely tapahtuu enimmäkseen kotioloissa. Siihenhän ei voi vaikuttaa kuin ukko ylijumala.

Uskokaa kun sanon, että on siinä hevosenhoidossa vielä paljonkin parantamisen varaa. Äärilaidat korostuvat nyt, kun toiset antavat hevostensa laiduntaa vapaana, eikä niitä stressata työnteolla, ja toiset koulivat hevosiaan kohti parempia suorituksia, omasta tai hevosen kipukynnyksestä piittaamatta. Tieto lisääntyy koko ajan, mutta sen kulku ei ole esteetöntä. Kaikkein vaikeinta kuitenkin tuntuu olevan keskusteleminen aiheesta. Äärilaidat eivät malta kuunnella toisiaan, vaan keskittyvät vihaamaan. Tulee mieleen Netflixissä pyörivä hieno sarja nimeltä Mindhunter. Siinä kaksi poliisia kiertävät vankiloita haastattelemassa sarjamurhaajia. Toinen poliisi ei saa venkuloista mitään irti, koska hän keskittyy niin voimakkaasti vihaamaan tyyppejä. Toinen taas keskittyy kuuntelemaan, ja oppii. Usein siihen on syynsä, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Ja se selviää vain kysymällä. Toisinaan vastauksen saattaa jopa ymmärtää.