Ja sitten ne yhtäkkiä yllättivät mun! Söin kaikessa rauhassa kanakeittoa, kun yhtäkkiä alkoi kuulua HAPPY BIRTHDAY TO YOU ja minä katselen ympärilleni, että saakeli, miksei kukaan kertonu, että jollain on synttärit. Hetken äimisteltyäni oivallan, että kyse onkin MINUSTA. Olipa ihana yllätyinen! Synttärithän oli jo 23.12., mutta tämä on selkeästi 50-vuotissynttärimatka. Otettiin siinä sitten skumpat ja ihmeteltiin, että miten mä voin olla näin nuorekas. Päätin, että tulen 30 vuoden päästä takaisin, ja näytän miten ratsastetaan.

Kultapyllylläkin menin, siitä lisää ensi viikolla.

Tänään minulla oli toinen hevonen. Tämä oli semmoinen hassu kellervä, jolla oli kivat korvat. Oikein sympaattinen! Ihan pikkuisen hän säpsyi, kun nousin selkään, mutta melko pian saavutimme yhteisen sävelen. Itse asiassa tämä hevonen oli aivan ihana, ja höyhenenkevyt. Tässä vaiheessa ei laukattu lain. Ravi meni ns. täydellisesti. Nimeltään ratsuni oli Brioso. Iltapäivällä menin taas omalla pikku Briossilla, mutta silloin tehtiinkin laukka-asioita, ja se ei mennyt meiltä ihan ns. putkiloon. Tällä nimittäin joko mentiin ravia tai sitten laukkaa. Mitään esim. pikkulaukkaa ei ollenkaan. Yritimme väistää laukassa keskeltä uralla, tuloksetta. Toiseen suuntaan saatiinkin jokunen onnistuminen, mutta toiseen suuntaan saimme aikaan sarjavaihdot. Ok. On sekin ihan hieno juttu. Miten tämä dressage voi olla näin vaikeaa? Porukka taputti sarjavaihdoillemme, ja ehkä ihan hyvä, koska ne oli kyllä näyttäviä.

Samapa se, suoraan sanoen, sillä kaikki muu meni tosi kivasti! Päivän päätteeksi mentiin laitsalle katsomaan kantavia tammoja. Heillä oli meille paljon asiaa.

Yksi näistä kolmesta on 50v.

Sitten kotiuutisia: Hilppa oli mennyt ratsuttajan kanssa oikein hienosti, kunnes ratsuttaja, se sika, oli pyytänyt vielä kerran laukannostoa. Siitäkös pikkuhevonen tympääntyi, pukitti, ja hyppäsi loikan sivulle. Siis perinteinen ”häivy selästäni, nainen” -pukki. Mutta kas, ratsuttajahan ei häipynyt mihinkään, vaan sen sijaan muljautti nilkkansa niin, että nyt on kuulkaa nivelsiteet revenneet. Terveisin PIENI, IHANA HILPPA. Voi jehna! Se onkin ihan täysiverinen teini, joka porsastelee niin kuin muutkin nuorisolaiset. Että nyt ns. kaikki oppi kroppaan ja seuraavaksi itse selkään, sillä ratsuttaja on 6 viikkoa pois pelistä. Semmosta! Näin toimii osuuskauppaväki!

Lisää faktoja meiltä ja maailmalta taas heti kun pääsen koneen äärelle, tsau!

Siinä se porsas esittää kilttiä hevosta.