Yksi on varmaa: yksikään miespuolinen henkilö ei tule haluamaan kanssani samaan talouteen. Arvostan nimittäin hevoset ja koirat korkeammalle kuin minkään muun. Miksi näin on? Jaa-a. Ehkä niin on ollut aina, nyt vasta kehtaan myöntää.

Ei pidä luulla, että en pidä ihmisistä! Se on totta, että ihmisvihapäiviäkin on, mutta mitä enemmän olen eläinten kanssa, sitä paremmin KESTÄN ihmisiä. Tallikavereitani kestän aina. On todella harvinaista, että tallikaveri ärsyttää. Näin siis AINOASTAAN meidän tallilla.

Rakkaani siirtyi tuonepuoleisiin.

Hiljattain on sattunut ikäviä. Tein Mimmi-tallikoiran puolesta lopullisen päätöksen. Se ei enää pärjännyt yksin lainkaan, pissaili heti. Hankin sille jopa dogsitterin, mutta sekään ei auttanut. Dementiasta johtuva ahdistus painoi päälle ja lääkkeet eivät auttaneet. Niinpä 2.12. Mimmi pääsi pois. Ikävä on kova, mutta samalla helpotus valtaa alaa. Mimmi oli kuitenkin 4 kuukautta vajaa 14, mikä on vehnäterrierille PALJON. Hyvää matkaa, rakas, taivaassa et varmasti joudu näkemään yhtään hevosta! Olettaen, että koirilla ja hevosilla on omat taivaat.)

Hiljaisuus kotona on onttoa. Ikään kuin ennakoiden tätä, sain hevosenostokohtauksen jo pari viikkoa sitten. Eräs taho otti yhteyttä, ja sanoi, että Jone Illin ratsastama GAWAIN I on yhtä vaihtamassa yhtä osaomistajaa, kiinnostaako? Nyt tuli paha! Olen nimittäin ehkä Pohjois-Euroopan kovin Jone- ja Sani Illi -fani, joten mitä nyt ikinä voin tehdä heidän hyväkseen, SE HOITUU!

Gawain I ja Jone. Kuva: Sanna Illi (luulisin)

Koska olen levittänyt tämän sekoilun myös äitiini, hän on jo jonkin aikaa keuhkonnut, että haluaa myös osakkuuden jostain. Tajuamatta tietenkään mitä se tarkoittaa. No, nyt tuli äidille asiaa: ÄITI ME ALETAAN SPONSSATA JONE ILLIN HEPPAA! Äiti: – Ihanaa! kuka on Jone Illi? Minä: – Blaa, blaa EUROOPANMESTARI blaa. Äiti: – Oi miten ihanaa!

Ja näin hankimme perheeseen 1/10 Gawain I:stä! Tervetuloa!

AI ONPA SILLÄ STÅHLIN KATJALLA RAHAA JA SILLÄ ELVISTELEE. No tilannehan on tarkkaan ottaen se, että niin on. Luovuin nimittäin ASO-asunnostani juuri viime kuussa, ja niin kuin kaikki tietävät, päästäkseen siihen kiinni tulee maksaa joku könttäsumma. Sain siis juuri äsken sen köntän takaisin. Juuri tällä hetkellä ei ole järjen häivää sijoittaa mihinkään OIKEAAN, joten yhtä hyvin kilpahevoseen.

Seuraavassa hetkessä aloin miettiä koira-asioita. Viimeksi olen ollut koiraton yli 20 vuotta sitten. Elämäni kerta kaikkiaan luisuu aivan muodottomaksi ilman koiraa. Aloitin siis vaivihkaisen etsinnän. (VAIVIHKAISEN: Facebookin kysely ONKO KODINVAIHTAJAA NÄKÖPIIRISSÄ?) Kysely aiheutti sen, että neuvottelen nyt mahdollisesta pennusta. En halua ottaa koiraa joulukuussa, sillä nyt on keikkoja pitkin Suomea. Tammikuussa ehtii sitten taas! Katsotaan nyt miten tämän epelin kanssa käy.

Ai miten Lenni voi? Oikein hyvin! Lennin ongelma on sen omistaja, joka ei osaa ratsastaa vasemmalle. Oikealle meillä menee suorastaan upeasti, vasemmalle ei niinkään. Mutta eiköhän tämäkin tästä!

Poppanalta vielä terveiset! Hyvin pyyhkii!