Homma etenee! Eli ratsastin omalla hevosellani eilen ilman satulaa. (Minulle nauretaan, koska eihän se ole oikeaa ratsastusta. Ei se kyllä varmaan ole satulankaan kanssa sen oikeampaa, joten so not.) Käynti ja ravi sujuivat tällä kertaa tavattoman hyvin, mutta laukassa en meinannut pysyä millään. Se on hirveä tunne. Siinä pääsee omien kykyjensä äärirajoille: todellako en meinaa pysyä oman hevoseni laukassa? Todellako tarvitsen satulan pysyäkseni? Niin se vaan piru vie taitaa olla. Oli miten oli, yritän ollaa hakkaamatta itseäni siitä hyvästä. Kahden viikon ankara kunto-ohjelma ei ole tehnyt minusta poikkeuksellisen hyvää ratsastajaa, mutta uskalsin jättää vatsalihasreenin väliin ilman-satulaa-ravaamisen jälkeen. Nimittäin tuntui.

Saavuin silti elämässäni seuraavalla askelmalle. Päätin, että etsin itselleni kivan pikkuryhmän ja alan taas sivistää itseäni ratsastuksessa. Alku tulee olemaan hirveää, koska en ole käynyt Pullukalla tunneilla vuosituhansiin. Paitsi hyppytunneilla, mutta believe me, se on eri asia. Ensimmäisellä tunnilla tulen kuolemaan ensin häpeään. Sitten kun olen kuollut siihen ja ylösnoussut, kuolen väsymykseen. Meidän tallilla tunnit on sellasia, että laukataan 20 minuuttia erilaisia kuvioita eikä saisi edes kuolla kesken, koska vakuutukset. Väsyn jo pelkästä katsomisesta. Kysynkin itseltäni ja Puldelta: miten aiotte kehittyä (ja toinen meistä myös laihtua), jollette tee asialle jotain? Niinpä. Nyt lähtee! On pakko alkaa toimia, sillä seuraavaa on edessä:

• Lapsi alkaa kisata Pullukalla keväämmällä
• Matkustamme kesällä Keiteleelle ainakin viikoksi ja ihmiset näkee meidät (Pullukankin) (tästä lisää piakkoin!)
• Uhoan niin paljon, että en kehtaa olla toimimatta

Oman kuntoilun viikko nro 3 alkoi juuri. Reidet ei enää kuole, keventäminen on AAVISTUKSEN helpompaa. Maastavedot vahvistavat sekä kinttuja, persettä, että selkää. Kohta olen Arnold Schwarzeneggerin lookalike. Tai ainakin Kike Elomaan.

Sitten semmoinen juttu, että nyt on viimeistä silausta vaille valmis MAAILMANKAIKKEUDEN ENSIMMÄINEN KAVIOLIITON SEURAMATKA! Niputamme Riipan kanssa vielä viimeiset yksityiskohdat ja sitten saatte alkaa riidellä paikoista. JOs en ihan väärin muista, niin niitä on ekalle reissulle 10. Meitä naurattaa jo nyt, koska siitä tulee niin hauskaa. Eihän muita vaihtoehtoja ole! No hei miettikää: muutama päivä ratsastusta, täyshoito, spa, hyvää porukkaa, viiniä, ihanat maisemat ja pitkälle kaikuva nauru. Mitä muuta voi ihminen toivoa? Eikä yhtään lasta, aviomiestä, tiskivuorta, pyykkivuorta, työvuoroa tai ruuhkabussia missään! OIKEESTI! Nyt nimittäin lähtee!

Ja loppukaneettina: Vanha ystävämme Hevosmies Arvi on ostanut hevosen. Se on hieno asia erityisesti parista syystä: A) Arvi teki itse rahat, jolla osti hefoisen, siihen ei moni pysty ja B) Moniko jaksaa matkustaa lähes joka päivä reenaamaan 40 kilometrin päähän KUNNES oma heppa löytyy ja se asuu vähän lähempänä? Kavioliitto onnittelee siis Arvia ja iloitsee jo nyt tulevista kisoista. Ei mene kouluruoka hukkaan moisten epeleiden kohdalla! Olispa heitä enämpi.

Otsikko oli harhaanjohtava, tiedän. Ihan kiusalla. Kiusaa se on pienikin kiusa sanoi Aisa, kun videon nettiin lykkäsi.