Täällä ollaan, moro ny! Äitillä on asiaa!
Lähdettiin tallille melko myöhään, ehkä 18.30. Hevoset oli jo otettu sisään ja saaneet heinät. Kun astuimme talliin, vt.hevosemme irvisti kaltereiden läpi. Asia selvä, ei paljon duuni kiinnostele. Heinää suussa hirveä tukko. Luontoa (heovosen luontoa) uhmaten tyttäreni harjasin pullean työläisemme ja valjasti hänet varusteisiin. Esitti myös, kumma kyllä, kysymyksen:
– Kumpi muuten ratsastaa tänään?
– Ratsastetaan kumpikin, sanoin, ja mietin heti perään, että mikäs idea toi nyt oli.
– Ok, sä alotat, sanoi lapsi, ja saaksmä hypätä, jatkoi hän.
– Ilman muuta, rakkauteni hedelmä, sehän on selvä!
Käsissä mulla siis kesän pyöristämä, vielä loman jäljiltä venkula hevonen, jolla ei ole jarruja, eikä sopivassa kohdassa kaasuakaan. Niin kuin me kaavailtiin, että ai että loma tekee sille hyvää. Ennen lomaa sen ratsastettavuus oli lähes 5/5, nyt luonnehtisin n. 2/5. Tänään se laukkasi jännittyneenä ympäriinsä eikä taipunut. Myös saattoi pysähdellä nurkkiin ihan vaan kun ei oikein lähe, kato. Siis laukka on jees, mutta käynti ei ns. kiinnosta. Siispä laukkasimme laukkaamasta päästyämmekin. Siitä olisi videokin, mutta se ei vaan kirveelläkään lähtenyt toimimaan täällä. Sori.
Kevyet kevennykset, kuvassa hyvä meno.
Kevyttä keventelyä, kuvassa epäkunnioittava tunnelma. Molemmin puolin.
Kun olin kolme varttia ”neuvotellut” kaasuista ja jarruista, lapsi hyppäsi selkään ja hypeksi esteitä kuin mikäkin Sebastiannumminen. Jaahas. Kävi mielessä, että pitäiskö itse väistyä sinne jalostusjaostoon ja antaa kehityskelpoisille enemmän köyttä ja hevosia. Sitten tuli yks kaks ikävä Pullukkaa, jonka hyppy on parasta aurinkokunnassamme. Sen haluan vielä kokea kuitenkin! Ja jospa siitä tulisi fantsun opettajamme myötä myös kouluratsu. Tai edes ratsu.
Viimeisimmät kommentit