Voi tziisus, millaista tunteiden vuoristorataa tämä hevosenomistajan elämä on! Viimeksi kun raportoin, pikku hevoseni oli riehunut kahteen jalkaansa vekit, ja tilanne oli hallinnassa, koska pakkanen. Alkuun takanen ei turvonnutkaan juuri, koska pakkanen hoiti sitä ihanteellisesti. Sunnuntaina aloin epäillä, että hitto, oiskohan siinä joku kuolio, koska silloin se vasta alkoi turvota ja oli kosketusarka. Olin yhteydessä eläinlääkäriimme Monaan, ja hän oli sitä mieltä, että siirretään jälkitarkastusta, koska takajalka on muutenkin klenkka. Sovimme uuden ajan 2.2., Mona arvioi, että siihen mennessä tassun pitäisi olla kunnossa. Maanantainahan toki hätäännyin sen verran takajalan kuumotuksesta, että olin uudestaan yhteydessä Monaan. Sovimme, että hän tulee keskiviikkona, niin kuin oli alun perin sovittu. Me asiakkaat ollaan varmasti suuri ilo eläinlääkäreille! Jatkuvaa, hysteeristä soittelua.

Joko mennään?

No, samalla kun olin tallilla enivei, talutin Hilpan kämppiksen rokotukseen. Olin siis edes hyödyksi jollekin taholle! Sitten mentiin maneesiin katsomaan, miten nti Pimpernelli liikkuu. Ja kas: hänellä oli virtaa kainaloissaan! Kipeä jalka oli ulkojalkana ympyrällä hieman ep, näin sen heti. Mona sanoi, että epäpuhtaus voi johtua turvotuksesta ja haavan aiheuttamasta kireydestä, joten ei hän ollut siitä lainkaan huolissaan. Itse asiassa hän KEHOTTI MINUA MENEMÄÄN ILLEMMALLA SELKÄÄN, JA JOPA RAVAAMAAN VÄHÄN! Herran tähden, osaanko? Mitä sinne pitää laittaa päälle? Kypärä?

Tämä on kai meidän satula?
Nti 19:n suitset pääsee kohta ulos!

Iik, miten siistiä! Puin Hilpan ja kämppiksensä Fannyn tiimivaatteisiinsa (Bucasin Greenlinet), ja kas, sitten tulikin ovella vastaan Weissenfeltin Pekka, kengittäjä. Oli tullut kengittämään hevosta, jonka omistajaa ei näkynyt missään. Syykin selvisi pian: Pekka oli tullut tunnin liian aikaisin. No, turha tässä on hätääntyä, minäpä haen hevosen! “Viimeksi se oli aika kiihtynyt, kun oli yksin tallin käytävällä”, sanoi Pekka. Tjaa. No, sitten meidän tytöt saa odotella siinä vielä sisällä! Ei niillä ole mihinkään kiire. Niinpä hain hepan sisään, ja hän seisoi käytävällä tyytyväisenä, kun kavereiden naamat näkyivät riittävän lähellä. Tämä heppa on muuten se, jonka kanssa Hilppa leikkii “kuka hyppelehtii näyttävimmin” -leikkiä päivittäin tarhassa. Taitaa meidän pikku kilpurilla alkaa energiaa pakkaantua ytimiin.

“Ilo olla ammattimiehen käsissä.”

No eipä tässä vielä kaikki! Eilen sain videoviestin tallilta keskellä päivää. Siinä luki näin: “Hilppa syö aika intensiivisesti lantaa. En tiedä onko normaalia Hilpalle, mutta laitan nyt viestiä kun en ole aiemmin huomannut.” Miettikää, miten ihania tallikavereita mulla on! Pitävät huolta pikku jalokivestäni kun en ole paikalla! No mutta, siitä tietty kriisiydyin hieman, että kakka maistuu. Nytkö se kuolee? Mikrobisto vatsassa päin seiniä?Laitoin viestin Elenalle, st Hippolytin ravintoneuvojalle. Hän sanoi, että ei mitään hätää. Kuitujen määrä masussa on vähentynyt heinän vähenemisen myötä, joten kakan syönti korjaa tilannetta. On se viisas! Siis sekä elimistö, että Elena.

On nää niin kryptisiä, hei! Jos jään illan ratsastuksesta henkiin, palaan tällä viikolla asiaan. Mo!

Pullia! Nam!