No okei, ehkä ihan vähän liiottelin otsikossa. Mutta: olin joka tapauksessa maastossa ymmyrväisen pymmyrväisellä hepallani. Ensin koukattiin metsän kautta (miljardi hyttystä) ja sitten asvalttitien laitaa piiiitkä pätkä, kunnes lähdettiin metsätielle, josta sanottiin menevän hyvän lenkin. Otettiin siinä vallan laukat, kunnes tuli alamäki. Ihan hyvä että jarrutettiin, koska ihan kohta oltiinkin jo lähes jonkun pihassa. Samaan aikaan hieman sivummalta huuteli naisihminen, että etsitkö metsäpolkua. ”Kenties,” vastasin, kun en ihan tiennyt. ”Ei kannata ainakaan mennä tuonne pihaan, sillä on haulikko, eikä se pelkää käyttää sitä,” sanoi nainen, ja osoitteli pihaa, jossa melkein olin. No juu, ehkä se metsäpolku sitten.
Sain selkeät ohjeet – oikealle, sitten vasemmalle, sitten y-risteys, sitten ilmoitustaulu jne jne. En muista. Maastolenkkimme venyi kaksituntiseksi. Sen verran sanon, että Tampajan nurkilla riittää hiekkateitä. Ja pikkuisia järviä. Ja hyttysiä. Ja hikeä!
Mitä varten muuten ratsastuskypärässä on niin sanotut ”tuuletuskanavat”? Hiki alkaa virrata saman tien kun potta vedetään päähän. En ole tuulenvirettä tuntenut kypärän alla koskaan elämässäni. Onko joku?
Ja lopuksi urheilu-uutisia: hackamore-kokeilu tyrehtyi tunnelmaan, jossa on koko ajan käsijarru päällä. Ensi kerralla kerron millä kuolaimella seuraavaksi yritetään olympialaisiin!
Viimeisimmät kommentit