En muistanutkaan miten kammottava sairaus on flunssa! En ole kolmeen vuoteen sairastanut sitä, joten kun sen viime viikolla tyttäreltäni sain, olin aivan loppu. Sanomattakin on selvää, että joka päivälle oli sovittu töitä, radiota ja telkkaria ynnä muuta pientä. Siihen päälle vielä hevonen ja koira. Meinasi väsyttää. Ensimmäisenä kunnon potemispäivänä onnistuin vetäisemään viiden tunnin päiväunet. Voidaan jo puhua väsymyksestä, eikö?

Flunssainen ihminen ja hevosenomistajuus ovat huono yhdistelmä. Hevonen pitää liikuttaa, ja juu, miksei siihen voisi pyytää jotakin kaveria asialle, mutta kun Hilpalla on ollut pikkuista selkäjumia, en halua, että henkilö x joutuu kärsimään ja arvailemaan onko se ok vaiko eikö. Niinpä vääntäydyin itse tallille. Ajatuksena oli, että päästään maneesiin kirmaamaan vapaana. No, sehän ei onnistunut, sillä maneesissa oli sakkia. Juoksutin siis. Paitsi että se muodostuikin leijan lennättämiseksi! Ravissa ei neiti meinannut vielä oikein lähteä liikkeelle, mutta laukkakomennosta lähtikin sitten kunnon kylkimyyry. Ai että on kiva katsella hevosta, joka riekkuu oikein kunnolla! Melkein yhtä kiva on olla jo valmiiksi maan tasalla, eikä selästä tippumassa.

Hien sain itselleni kyllä jo juoksuttaessa, voi ei. Uskaltaako sitä mennä ulos kävelemään vielä, vai saanko keuhkoödeeman? Jatkuuko flunssani sitten vuoden loppuun? Perkele, en tiedä. En osaa näitä flunssajuttuja enää! Toki kovan luokan hevosihmiset tekevät kaiken saman kuin aina, vaikka pää olisi kainalossa, mutta eihän se fiksua ole. Tätini mies kuoli flunssan seurauksena tulleeseen sydänlihastulehdukseen, kun tätini oli 6:lla kuulla raskaana. Tämä tragedia on suurin syy siihen, etten halua leikkiä teräsnaista. Muutenkin: tokko se hevonen menehtyy tahi kärsii, jos on vähän köykäisemmällä käytöllä tai jopa lomalla viikon? Onhan se kuitenkin ulkona koko päivän ja vielä kaverin kanssa.

Nyt näyttäisi siltä, että koira voi erinomaisesti! Neurontin jätettiin pois parisen viikkoa sitten ja kolmas Librela-pistos saatiin eilen. Lisäravinteena Mimmi on saanut nyt kalaöljyä sekä jotain murustettavaa nivelravinnetta. Hyvin pyyhkii! Hevonen sen sijaan on käyttänyt niin paljon energiaa karvankasvatukseen, että se on laihtunut hippusen. Kysyin heti kauhuissani ravintoneuvoja-Elenalta mitä tehdään. Hän neuvoi nostamaan väkkäriä, koska tämänkertainen heinäerämme on kohtuullisen ravintoköyhää. Sen nostaminen ei siis auta. Elena sanoi myös, että kun hevonen on optimilihavuustasolla, se tarkoittaa sitä, että ei ole varaaa menettää yhtään. Mutta hei: ruoka ei meiltä lopu, joten suuta kohti! Hilppa kiittää.

Näkisin, että meille on muotoutumassa kiva loppusyksy, kunhan tästä toivutaan! Tai siis minä toivun.

Aijoo: Pullukan isä Navarone on laukannut vihreämmille! 26-vuotiaana se sanoi heipat elettyään aivan mahtavan elämän, joista viimeiset vuodet Yhdysvalloissa. Kepeät mullat, Navarone! Siinäpä vasta äijä!