Sanoin tänään radiolähetyksessä jotain, mitä kaikki ajattelevat: karma hits back. Se oli joillekin liikaa. Kenenkään kuolemasta ei tulis iloita. Eikö todella? Ei rääkkääjän, pedofiilin tai murhaajan?

Kuva: Hevosurheilu

Kuva: Hevosurheilu

Yksi Saksan kuuluisimmista kouluratsastajista, maailmancupin finaaliin asti yltänyt Christine Wels, kuoli hevosen potkaistua häntä päähän. Wels oli saanut vuonna 2008 tuomion eläinrääkkäykseksi tulkituista valmennusmetodeistaan. Tämä henkilö ei kuitenkaan piitannut tuomiosta, vaan jatkoi valitsemallaan tiellä.

Näin uutisoi valtamedia

Näin uutisoi alan media

Video Welsin tuomioon johtaneesta toiminnasta

Tässä linkissä on Saksan PETA:n tieteellisenä neuvonanatajan toimivan tohtori Haferbeckin lausunto siitä, mitä Saksassa tapahtui 2008.

Olen vilpittömän iloinen siitä, että karma iski. En ole kiitollinen siitä, että jonkun lapsi tai äiti tai mummo on kuollut, vaan siitä, että pahantekijä kohtaa tekemänsä rikoksen. Olen kiitollinen siitä, että tästä nousee keskustelu. En puolusta kuolemantuomiota, enkä halua tappaa ketään. Toteanpahan vaan: watch it. Mitä ikinä teetkin, siitä seuraa jotakin.

Saksalaisesta kouluratsastuksesta puhutaan paljon, ei ehkä vähiten juuri Welsin käyttämien keinojen takia. Rollkur ei olisi koskaan noussut puheenaiheeksi, ellei joku riittävän kukkahattutäti, joka sattuu olemaan eläinlääkäri, olisi nostanut asiasta haloota.

Minua syytetään siitä, että haukun jotain, mitä en ole pyrkinyt lopettamaan. Olen kyllä. Kasvatan parhaillaan toisen kolmannen polven ratsastajaa, tytärtäni. Olen itse elänyt kauden, jolloin hevosia hakattiin ja kertonut siitä tyttärelleni. Hän on kauhuissaan, koska on syntynyt maailmaan, jossa näin ei tehdä. Hänen aikanaan pakko ei ole ollut mikään keino. Opetan lapselleni kaiken niin, että hän ei tee samoja virheitä kuin minä. Pyrin siihen, että seuraava polvi on parempi kuin edellinen.

Ihminen, joka saa huomautuksen 374 kannuksenkäytöstä tunnissa, jatkuvista raipaniskuista päähän, ja hevosen pään sitomisesta ryntäisiin, on mielestäni sekopää ja joutaisi linnaan tai mielisairaalaan. Jos hän ei tuomiosta eikä varoituksista huolimatta ota onkeensa, hän on karman armoilla. Ja se näyttää hänelle paikkansa.

Väistämättä tulee mieleen hevosen “koulutusmetodit”, joita Ville Virtanen kirjassaan Hevosen taju mainitsee. Ville on ollut keskieurooppalaisilla myyntitalleilla töissä ja nähnyt itse kaiken. Toivokaamme kädet ristissä, että ihmisen kunnianhimo ei tapa karman avulla enää yhtään ihmistä.