Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.
Suokaa anteeksi päivitysten hitaus! Oli nimittäin niin, että Unkarissa, kansallispuiston keskellä oli surkea wifi. Eikö olekin törkeää? Millä sitä Netflixiä muuten katsotaan, ellei wifillä? Kyllä minä niin pahoitin mieleni. Ihan unohdin, että aurinko paistoi, maastot olivat järkyttävän kauniita ja seura oli ihan luokattoman hyvää. Se olikin kiinnostavaa: aika randomisti kokosin 14 ensimmäistä Kavioliitto-seuramatkalle ilmoittautunutta ja toivoin parasta. Oikein pelottaa tulevat reissut, koska tämä oli niin hieno ja jengi oli SAIRAAN HAUSKAA. Vatsalihakset sai kipeäksi nauramalla ja ratsastamalla. Mutta ei hätää! Kielitaidoton hieroja hoiti homman ANTI-STRESS OIL -hieronnalla.
Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!
Toisena päivänä maastossa (vai oliko se kolmantena) iski perhanallinen allergia. Joku kasvis siellä ärsytti nenää niin, että meinasi harmittaa. En tiedä mikä kasvi siellä ärsytti, koska normaalisti allergisoidun vasta keskikesällä. Epäilen kuitenkin, että syypää pärskimiseen oli kasvi nimeltä Orphan’s hair. (Ihan en seuraavana päivä muistanut nimeä oikein, vaan puhuin Köyhien poninhännästä.)
Niin! Aamuisin aloitettiin ratsastus 9.30, ja ensin harjoiteltiin taas kentällä. Tein myös mm. spinningin Brad Pittillä. Tietenkin. Aina kenttäreenin jälkeen mentiin luontoon laukkaamaan. Ihan täysillä ei vedetty kuin pari kertaa, mutta saakelin pitkiä laukkoja kyllä.
Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt.
Ratsastuksen jälkeen otettiin lähes poikkeuksetta neuvoa-antavat oluet/rose-viinit ja sitten olikin ruoka. Ruoan jälkeen lojuttiin auringossa tai käytiin katselemassa kun Robert-niminen nuori nero ratsutti nuoria hevosia. Siinäpä vasta oli taitava kaveri! Seurasin yhden kolmivuotiaan koulutusta suu avoimena. Nyt tiedän täsmälleen mitä teen Hilpan kanssa.
Seuraava ratsastus oli aina klo 14. Taas opeteltiin kentällä lisää lännenhommaa. On se nimittäin melkoisen vaikeaa olla kiskomatta ohjista. Siihenhän siellä koko homma perustuu! Ei niitä ohjia tarvita kuin viime tingassa. Kovasti tuli pohdittua sitä, kuinka paljon omaa hevosta tulee nyhdettyä suusta, vaikkei kovaakaan, niin silti. Miksi se kuolainTUNTUMA on niin tärkeä? Miksi lännenhepat ei sitä tarvitse? Muutama muukin ohje oli käytännössä päinvastainen kuin mihin meillä on totuttu, mutta se taas johtuu käyttötarkoituksesta. Lännenhevosen on oltava nopea, reaktiivinen ja nöyrä, sillä lehmät ei anna armoa.
Näimme luontoreissuilla myös lehmiä. Ja jotkut peurojakin (niin varmaan, en nähny yhtään!), ja opemme Gabor näytti kuoppaa, jossa oli risoja pieniä munia. ”Siinä on rosvottu kilpikonnan pesä!” Kyllä kai se niin oli, mutta en uskonut siltikään. Kai kilppareita kasvaa muuallakin kuin Madagaskarilla ja terraarioissa?
Tässä Riippa ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!
Iltaruoka meillä oli kuudelta, sitä ennen heitettiin hepat laitsalle. Siellä ne piehtaroivat paskat pois selästä ja lampsivat vihreälle. Oli ilo katsella kun hepat eli hyvää elämää. Sitten olikin taas jo aika neuvoa-antavan tahi muun höpöhöpö-homman. Opeteltiin iltasella myös mm. lassoamista! Ja arvatkaa onnistuinko? KYLLÄ! Villi länsi on menettänyt meikämannessa melkoisen pyssysankarin.
On se ihme, että 16 hengen ryhmä hoituu noin hienosti, että kaikki ratsastaa tosi paljon, hevoset ei ole ollenkaan nääntyneitä (hienot lihakset oli suurella osalla) ja meillä on hitokseen hauskaa.
Illatkaan ei venähtäneet liian pitkiksi, koska aamiainen kutsui jo klo 8. Kummasti sitä kuitenkin ehti porekylpyyn ja infrapunasaunaan.
Tämän matkan mahdollisti ruotsalainen ratsastusmatkavirma Horsexplore, ja sen suomalainen AKENTTI on juuri tämä meidän Riitta. Että jos alkaa innostuttaa, niin ei kun Riitalle viestiä.
Köyhän poninhäntä (Orphan’s hair)
Viimeisimmät kommentit