Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Kävin hiljattain lähes vakavan keskustelun ammattilaisen kanssa hevoseni laadusta. Ääneen ei liikoja lausuttu, mutta viesti oli selvä: eihän se mikään eriskummallinen ole. Jos hevonen on itse suorittanut 135-ratoja voitokkaasti, se ei vielä merkkaa oikeastaan mitään. Näin olen nyt havainnut. Se on kuulkaa emälinja, joka ratkaisee! Ja siltä osin olenkin aivan kusessa. Tilanne on nimittäin se, että omistan tamman, jonka äiti on kadonnut kuin pieru Saharaan. Pullukan äiti on nimeltään Pamela. Se on KWPN, ja voin kertoa, että niitä on paljon. Horsetelexistä ei kuitenkaan löydy yhtään ainutta Pamelaa, joka olisi syntynyt 1997, niin kuin Pulden äiti. On tsekattu rekisterinumerollakin. Pääsin ujuttautumaan johonkin KWPN-databaseenkin, eikä se löytynyt sieltäkään. Ja kuinka kummallista, ei löytynyt myöskään Pullukkaa. Tähän varmaan joku viisas osaa kertoa mitä on tapahtunut. Se ei kai riitä selvitykseksi, että hevonen on kuollut. Pitäähän sen silti näkyä jossain, että se on edes syntynyt.

Löysin yhden hevosen, jonka emä ja isä olivat samat kuin Pamelalla, mutta sen jälkeläisistä en löytänyt Pullukkaa. Outoa. Tässä on jotain mätää, meidän täytyy ottaa selvää, sanoisi Viisikko.

Juttelin äsken kaverini kanssa Pullukan ja Hilpan tulevaisuudesta. Päätimme seuraavaa: Pullukka lykätään raskaaksi vuoden päästä keväällä/kesällä. Hilpalle tarjotaan satulaa käyttöön samoihin aikoihin. Kesä menee tyttöjä silitellessä, toinen raskaana, toinen sisäistää oppejaan. Syksyllä Hilpan koulu jatkuu ja Pullukka alkaa katsella lastenhuoneeseen uusia verhoja. Vuosi taittuu seuraavaksi ja Pullukka lähtee telakalle. Hilppa ilmoitetaan nuorten kykyjen turnaukseen, eikä se voita mitään, koska silloin se olisi pakko myydä, enkä halua. Pullukka synnyttää ensimmäisen poikalapsensa Harrin. Harrin kanssa menee kesä ja sen jälkeen Pulde saisikin oikeastaan jo jäädä eläkkeelle. Hilppa jatkaa siitä mihin äitinsä jäi. Harri jatkaa elämäänsä – niin, missä?

Ongelmia tässä pläänissä on oikeastaan vain yksi: kuka kustantaa edes puolet tulevasta varsasta? Kysmys on tietysti turha, jos voitan suuren summan rahaa esim. arvonnassa. Niinpä murehdin sitä asiaa vasta tunnempana.

Pullukan tulevasta lapsesta kiinnostuneet: ilmoittautumiset tänne, kiitos!