Kiitos SEY:n, keskustelua hevosten hyvinvoinnista on nyt käyty ahkerasti. On syntynyt vastakkainasettelua, yhteishenkeä ja kaikkea siltä väliltä. Hyvin yleinen on kuitenkin reaktio, jossa ihmistä pidetään tyhmänä jos hän ei esimerkiksi hahmota puolipidätteen käsitettä. Tai jos ei satu tietämään hyperfleksion etuja tai haittoja. Hyvin selvästi näen jakauman niihin, jotka ratsastavat kunnianhimoisesti, niin, että hevonen kulkee mahdollisimmann hyvin itseään kantaen, ja niihin, jotka ratsastavat mieluiten riimulla, ilman satulaa. Ja tässä välissä kalahtaa.
Minä asiallisen näköisenä ratsastajana.
Minä ihan-miten-sattuu.
Uskon lukeutuvani johonkin välimaastoon. Järkeni on aivan kartalla siitä, MITEN hevosen tulisi kulkea, mutta kroppani ei aina seuraa. Se saattaa aiheuttaa kiusallisen näköistä touhua. Joskus kiusallisuuden aiheuttaja on ihan hevonen itse. En ihan usko, että hevosta ajavat pelkästään pelko ja nälkä. Uskon, että hevonen on melko mukavuudenhaluinen eläin. Toisinaan se haluaa päästä pälkähästä. Silloin ihmisen on oltava jämeränä. Tällä viikolla se on ollut vaikeaa. Tällä viikolla mietin ONKO SE SAIRAS, TUNTEEKO SE KIPUA. Edellisellä viikolla ajattelin, että tänään on tämmöinen päivä, huomenna on tuommoinen, whatever. SEY:n kampanjan myötä epäilen omaa varjoanikin. Ja se ei ole hyvä asia.
Hiljattain yksi tutun tuttu myi hevosensa pois. Hevonen oli ollut vuosia terve, sitä oli ratsastettu oikein. Välillä apuohjia hyödyntäen, välillä ilman. Uudessa kodissaan se sai mennä niin kuin lystäsi. Alkoivat kolotukset. En väitä, että näin niistä tulee sairaita, väitän, että joku roti pitää olla. Jos hevonen on tottunut kulkemaan oikein päin, se ei ainakaan parane, jos se alkaa kulkea väärin päin. Jo pelkkä ratsastustavan muutos voi aiheuttaa jumeja, puhumattakaan siitä, että hevosen itsensäkantamista ei ratsastuksella tueta. Hevonen palautettiin ja nyt on se on taas ihan okei.
On esimerkkejä toisinkin päin. Kaikkien konstit eivät sovi kaikille. Puhutaan siitä, kuinka ratsastamisen tulisi olla höyhenenkevyttä. ”Tietynlaisella hevosella se onnistuu kyllä, ei suinkaan kaikilla”, kommentoi asiaan kansainvälinen stewardi Piude Myrskog. Sehän on täsmälleen näin. Yhden eläimen kanssa toteutat unelmasi päivittäin, toisen kanssa vain kerran vuodessa.
Toivon siis keskustelijoille pitkää mieltä. Haukkumalla jonkun huonon ratsastajan teet ainoastaan itsellesi vihamiehen, et lainkaan paranna ainakaan hevosen tilannetta. Asioihin voi ja pitää puuttua, mutta on ERITYISEN TÄRKEÄÄ, että sen tekee oikealla asenteella ja oikeaan aikaan (Piude Myrskog). Näin puuttumisella on edes mahdollisuus muuttaa jotain. Verrataan liikenteeseen. Jos huudat edessäsi olevalle autoilijalle kun hän ei toimi niin kuin sinä haluat, tuleeko hänestä sen myötä parempi kuski? Ei tule. Sama tilanne. Vaikka kuinka olet omasta mielestäsi oikeassa, mieti vielä kerran, voiko toinen tehdä myös perustellusti sitä mitä hän tekee. Jospa te kummatkaan ette olekaan asian dosentteja?
Ja ylimielisyys, hyvät ystävät, se kannattaa pitää vaikka ihan pelkässä katseessa. Vaikka ratsastat minua paremmin, et välttämättä ole yhtään viisaampi kuin minä. Sinä vain ratsastat paremmin. Mutta lupaan yrittää opetella paremmaksi. Lupaatko sinä?
Lähestulkoon melkein täsmälleen samoja ajatuksia tämä viikko on herättänyt. Erityisesti, kun itsellä ei ole sellaista höyhenenkevyttä hevosta. Paljon kevyemmäksi sitä on ratsastamalla saatu, mutta se ei ole tullut hiplaamalla, se on tullut olemalla välillä aika lailla topakka. Ajattelen, että jos hevonen vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä, jotain on ehkä jossain välissä tehty oikein. Ja paremmaksi koko ajan opetellaan, sehän se on tämän harrastuksen suola.
Ihanaa, en ole yksin. Kiitos Sirpa!
Olen todellakin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Itselläni on 4v. henkisesti ja fyysisesti hyvin voimakas friisiläisori. Sen käsittely ja ratsastus onnistuu välillä erittäinkin pienillä avuilla, juuri niin kuin toivon ja välillä taas on hetkiä jolloin raakaa voimaa on tarvittu aikalailla, jotta heppa pysyy hanskassa jossain tilanteissa. Välillä olen siis hyvä ratsastaja ja hevoskuiskaaja, välillä taas raakalainen joka rääkkää eläinparkaa. Eri tilanteissa otetut kuvat paljastavat siis aivan eri asioita, niin ihmisestä, kuin hevosestakin. Mutta tästä huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että rollkur on varsinkin huipputasolla edelleen selkeä ongelma johon pitäisi tuomarien ja muiden ”valtaa pitävien” puuttua. Itseltäni on tietämykseni kasvaessa häipynyt ilo seurata vaikkapa olympialaisten kouluratsastusta, kun selvästi suuri osa hevosista on treenattu turpa ryntäissä kannuksilla ”naputellen” ja radalla liikkuu kaikkea muuta kuin rento ja iloinen atleetti hevonen, joka kuitenkin oli se FEI:n tavoite happy athlete… Näiden huipulla kilpailevien esikuvien toiminnan kritisoiminen sitten taas on juuri se mihin me tavalliset ratsastajat emme monen mielestä saisi kommentoida, kun emme itse ole sillä tasolla… Tähän juuri pätee tuo lausumasi, vaikka en ole huipputaitava ratsastaja, en silti ole tyhmä ja siksi minullakin on oikeus ottaa kantaa, juuri vaikkapa tähän rollkur-asiaan.
Pidetään ääntä!