Älä sano mitään, äiti.

Niin siinä sitten kävi. Lapsi päätti jättää ratsastuksen tauolle. Jos meillä olisi oma kisahevonen, olisin ehkä jankannut. Äidin vaikutus ei kuitenkaan riitä loputtomiin. Kun Lapsi oli pieni, lykkäsin hänet toki hevosen selkään. Ei kiinnostanut. Sitten koulukaveri innostui lähtemään alkeisleirille ja kuinkas kävikään, Lapsi innostui myös. Toki petasin hänelle melkoisen hyvän sauman kehittyä, vaikka menikin monta vuotta, ennen kuin Lapsi pärjäsi Pullukan kanssa. Mutta sitten kun pärjäsi, pärjäsikin pirullisen hyvin. Mikä onni!

Masan kanssa puuhattiin vuoden päivät. Välillä meni aivan mahtavasti, välillä loukkaantumiset jarruttivat menoa. Veikkaan, että takaiskut iskivät Lapseen aika kovaa. Sitä pitäisi sietää, jos meinaa edetä, mutta meinaako edetä? Juuri 17-vuotiaana muistan itse avanneeni ovet maailmaan. Tajusin, että minusta ei tule ratsastajaa tai ratsastuksenopettajaa, vaan haluan jotain muuta. Harrastuksena ratsastus vei niin paljon aikaa, että oli valittava se tai muu elämä. Valitsin muun. Veikkaan, että aika moni on tehnyt samoin. Käydään katsomassa maailma ja palataan sitten takaisin hepan kainaloon.

Olen onnekas, kun olen saanut elää nuoruuden innon kahteen kertaan. Ensin itse, pienenä ponityttönä kymmeniä kilometrejä hevosten takia polkien, sitten sivustaseuraajana, kun lapsi on rakastunut eläimeen. Sitä vimmaa! Ensimmäinen vuokraponimme oli Afrodite. Sillä Lapsi kävi ratsastamassa pari kertaa viikossa. Kun luovuimme Afrosta, sitä itkettiin ja siitä tehtiin videoita. Draama oli suurta, vaikka kumpikaan ei muuttanut mihinkään ja oltiin yhä samalla tallilla.

Liikuttavin rakkaustarina oli Lapsen ja eläkkeellä olevan, jättimäisen ravihevosen. Hevonen ei ehtinyt saada riittävästi liikuntaa omistajansa puolesta, joten Lapsi tarjosi apuaan. Ensin kaahattiin kylki maassa pitkin kenttää ja etsittiin jarruja. Jo viikoissa yhteisymmärrys löytyi, ja parivaljakko näytti ihan oikealta dressageparilta. Kun vaihdoimme tallia, jäimme molemmat ikävöimään raviherraa. Hevonen oli täydellinen esimerkki siitä, että juuri sopiva parisi voi löytyä ihan mistä tahansa.

Ehkä nyt on ihan hyvä hetki heittää tallielämä hetkeksi telakalle. Hilppa on vielä koulutusvaiheessa ja Pullukka onnellisesti raskaana. Eihän tähän sotkuun juuri nyt tarvita kuin yksi hössöttävä täti. Hoituu!

Lapseni on satumainen lahjakkuus.

Tällaista sen menon pitää olla! Kuvassa Vilma ja Metu ja Harri ja Ilona.

Syrän!

Seurakisoissa on lähes aina hyvä meininki!

Jeeeeee!