Tässä vielä pussailtiin. Kuva: Karo Pihlström

En nyt pääse liemmin muistillani lesoilemaan, mutta monasti tulee muisteltua aivan turhia juttuja. Useimmiten ne on jotain täysin tyhjänpäiväisiä epäonnistumisia. Omaa mieltäänhän VOI kouluttaa ajattelemaan positiivisesti, mutta kuka jaksaa? Luin tannoin kirjan, jossa puhuttiin keskusteluälykkyydestä painetilanteessa. Meinasi pää räjähtää kun tajusin, että joku on KESKUSTELEMALLA saanut sodan loppumaan. Helou! Ja me tavan tallaajat emme saa ristiriitojamme selvitettyä? Sissus. Mutta siis siinä opuksessa kehotettiin nimenomaan havainnoimaan omat tunneryöpyt ja siirtämään ne lempeästi sivuun. Käsi ylös, kuka osaa tämän? Ei nouse käsi täällä.

Lähden siis kohti uutta vuotta hymyillen. Hymy huijaa aivoja luulemaan, että tässä menee ihan kivasti, vaikka ei menisikään. Sitä myötä aivot sitten nokkelina valuttavat aivoihin mielihyvähormonia. Kätevää! Eikä maksa mitn.

Kunpa muistaisin tämän huomennakin. Toisaalta taas toivon, että luulisin huomenna, että kaikki alkaa alusta. Sillä tavalla olisin vilpittömän kiinnostunut kaikesta ja valmis oppimaan. Ei painaisi menneet muistia.

Tänään heräsin – ihme ja kumma – auringon paisteeseen. Läksin lähes siltä istumalta tallille siinä toivossa, että ehdin maastoilemaan VALOSSA. Mukaan lähtivät tietenkin Virallinen Valvoja Aulis Gerlander (koira) ja Aimo ja Calle. Calle on Hilpan poikaystävä yksivuotiskaudelta, eli eka poikkis. Ilmeisesti Hilppa seukkaa jonkun toisen kanssa, koska jos Calle laittoi nenän Hilpan pyllyn lähelle, tuli kaviota. Matkan edetessä saattoi pylly lennähtää ihan vain varotukseksi. Nuoret <3

Pakkasta oli noin 4 astetta, mutta tuuli oli saatanan navakkaa, joten sen myötä pakkaslukemat nousivat jonnekin 45:een. Mutta! Minullapa onkin uusi takki, jonka liepeet saa reisiin kiinni, ja lämmittämään! Kiitos Euro-Star, reiteni elävät yhä! Myöskin tavattoman viisas äitipuoleni (JOULUPUKKI) oli hankkinut minulle USKOMATTOMAN hienon Lidlin Cirvit-alusvaatesetin, jonka paitosassa on SEKÄ kypärähuppu ETTÄ kaulus! Voi sitä kateuden määrää, kun kietaisin hupun päähän ja kypärän siihen. Hanskat olivat pätevät RSL:n talvinahkaversiot, mutta saakeli soikoon, varpaille ei kukaan mahda mitään! Olen panostanut Freejump-jalustimiin, jotta kylmä metalli ei kangista varpaitani. Olen kietonut pikku varpulit villaan ja survonut ne riittävän tilaviin karvajalkineisiin, mutta ei. Vali, vali, kylmä on. Minun jalkani eivät ole lämpimät edes etelässä!

No, kutakuinkin kaikki osani nauttivat täysin elkein maaston suomasta ihanuudesta, niin kuin aina. Koirallakin oli pomppa päällä, joten uskalsi uhmata Jäämeren tuulia. Hepalla oli muotitakki (jonka tosin ostin erään henkilön omasta poistomyynnistä auton takapaksista) ja kiiltävä turkki, jota ei ole klipattu.

Kun kirkkaassa muistissa oli vielä eilen hienosti hölkätty 12 puomin ravirata, ei mikään ole pielessä. Edelleen joka päivä jaksan ihmetellä, että miten Hilpasta on kuoriutunut niin ihana hevonen. Uskottava se kai on, että minullakin on asiaan joku osuus.

Ja sitten taas pääasiaan, eli katsomaan True crime -sarjoja! Vinkkejä myös vastaanotetaan.

Ihanat hepat hangella. Kuva: Karo Pihlström