Manuel ja Van Gogh.

Minulla on portugalilainen estevalmentaja. Tämä kuulostaa nyt siltä, että toin hänet matkoiltani ja pidän häntä joutoaikana varastossa. No ei pidä paikkaansa. Manuelin toi Suomeen ihan muut jutut, ja halusinkin tentata häneltä, että miksi ihmeessä Suomi, eikös muualla kaikki ole isompaa ja parempaa?

Manuel Vasconcelos e Sousa, olet opiskellut ratsastuksenopettajaksi sekä Portugalissa että Ranskan Saumurissa ja kisannut nuorten hevosten MM-kisoissa Lanakenissa. Miten ihmeessä olet ajautunut Suomeen?

– Olin aikanaan jonkun aikaa töissä Tsekeissä. Siellä tutustuin pariin suomalaiseen tyttöön. Sitä kautta tutustuin ylipäänsä Suomeen. Toisesta tytöstä tuli tyttöystäväni ja hän alkoi järjestää minulle valmennuskeikkoja Suomeen. Reissuillani tänne tutustuin tietysti uusin tyyppeihin, joiden kautta järjestyi taas uusia valmennusviikonloppuja. Täällä on kivaa porukkaa!

Kotitallilla VG:n kanssa.

Saumurissa! Miten sinne pääsit? Eikö sinne ole vaikea päästä?

– No juu, isäni soitteli sinne, että kannattaako pojan yrittää. Lähetin sinne sitten videoita ratsastamisestani. Sen perusteella he valitsivat opiskelijansa. Koulu on myös melko kallis, se varmaan rajoittaa myös hakemuksia. Sinä vuonna kun minä pääsin sinne, oli hakijoita 44 ja 7 pääsi sisään. Isäni maksoi osan koulutuksesta ja osan maksoin itse.

Ja sitten työskentelit vuosia muissa maissa. Missä?

– Tsekeissä, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa. Ja tietysti Portugalissa. Portugalissa työskentelin ratsastuksenopettajana, muualla olin lähinnä jobbareilla töissä. Se on melko raskasta, ei sovi minulle.

Mikä Suomessa on niin ihmeellistä, että halusit tulla tänne asumaan?

– Minusta täällä on hyviä ratsastajia ja hyviä hevosia. En ymmärrä miksi suomalaiset aina haukkuvat omaa maataan ja omia hevosiaan. Tämä maa antaa vielä mahdollisuuksia, Keski-Euroopassa kilpailu on niin veristä, että siellä pitää olla tosi kova tyyppi selvitäkseen. Olen työskennellyt mm. Hollannissa ja Belgiassa, ja kaikissa paikoissa hevosta ei arvosteta. Siitä en pidä. Hevosen arvostaminen on kaiken a ja o.

Miten ajauduit alalle?

– Isälläni oli maatila ja myöhemmin myös ratsastuskoulu. Aloitin ihan pikkupoikana ja ensimmäiset kisani kävin kun olin 9-vuotias. Kilpailin matkaratsastuksessa! Hevoseni oli nimeltään Katita ja se oli puoliksi lusitano, puoliksi arabi. En voittanut niitä kisoja. Estekisoihin ajauduin 12-vuotiaana. Siitä se sitten lähti. Ei minulla ole koskaan ollut muita suunnitelmia. Tosin jossain vaiheessa tuumasin, että opiskelen lakimieheksi, joten kaikki hevosten kanssa puuhaaminen on helpompaa, kun osaa lain kaikki kulmat. Se kuitenkin jäi, koska hevoset veivät mennessään.

Olet oppilaidesi keskuudessa pidetty opettaja, mutta sinusta liikkuu hurjia huhuja. Mistä se johtuu?

– En tiedä, ehkä täällä on erilainen tapa toimia. Pyrin hevosten kanssa siihen, että niitä on turvallista käsitellä ja niiden kanssa on mukava toimia. Jos hevonen alkaa vaaralliseksi, on toimeen tartuttava heti. Muuten olen sitä mieltä, että mitä vähemmän hevosella on remmejä, sitä parempi. En yleensä käytä kotioloissa turparemmejäkään. Pitää pyrkiä siihen, että hevosen kanssa voi toimia rennosti ja luottavaisesti.

VG, Kauppisen Hannu ja Manuel & tyttärensä.

Mistä unelmoit?

-Ainahan sitä kaipaa kisojen tunnelmaa, tuoksuja ja ääniä. Niin kuin kuka tahansa ammattilainen, minäkin haaveilen isoista areenoista. Suomessa ja maailmalla. Katsotaan nyt mihin tie vie.

Mikä on oma hevostilanteesi?

– Minulla on loistavia omia hevosia: Cumani, Excuse Me, Zulena, Dazibao, Diorado ja lisäksi Cairo puoliksi tyttöystäväni kanssa. Sitten kisaan myös Hannu Kauppisen omistamalla Van Goghilla ja Amanda ja Lille Palsbon Singalla. Cumanilla on erityinen paikka sydämessäni, siihen törmäsin Keski-Euroopassa työskennellessäni. Se oli aivan mahdoton, kukaan ei pysynyt sen selässä. Kysyin voinko koittaa ja aloin työskennellä sen kanssa pikku hiljaa. Kukaan ei halunnut sitä, joten ostin sen pois. Se on nykyään aivan huikea. Lellin hevosiani välillä ihan liikaa.

Cumani.

Mikä on kaikkein tärkeintä ikinä?

– Hevosten arvostaminen.

Mikä on paskinta?

– Ihmisten mielipiteet.

Kiitti, Manuel. Minun mielipiteeni sinusta on, että olet erinomaisen kannustava ope. Kiitos siitä. Nähdään taas keskiviikkona treeneissä!

Eilisissä treeneissä hypimme ensin pieniä ristikoita, siitä sitten pikku hiljaa rataa. Manuel painottaa aina rentoutta ja esteitä lähestytään maltillisella vauhdilla. Hän haluaa, että kontakti ja kontrolli säilyy koko ajan. Manuelin lempihuudot ovat BREATH BREATH, BREATH ja SIT, SIT, SIT. Kun suorittaa annetun tehtävän rennosti ja hyvin, koko tallialueella kaikuu valtava JAAAAAAAAAA! Hevosetkin ovat jo oppineet tuon huudon, ne ovat silloin tosi tyytyväisiä itseensä, jopa hieman ylpeitä ehkä. Välillä me negatiiviset suomalaiset nauretaan Manuelille, kun se huutaa, että ”next you go to PUSTU and then OKSERI and then KAUNTIIN.” Huva, huva!

Juhuu! Mää ja Pullukka pustulla.