


Kaikki kuvat modifioitu Riika Penttilän ottamista videoista!
Uuh ja aah! Vihdoin tuli se päivä, kun me Hilperon kanssa päästiin tutustumaan maastoesteisiin aikuisten tapaan. Pakattiin saakelin hikisenä päivänä viisi ratsua autoon ja matkattiin muutaman kilometrin päähän Sandbackeniin. Siellä meidät otti vastaan ihana Mirka, joka vihki meidät maastoesteiden saloihin.
Ensimmäinen haaste oli tietenkin ruuvata hokit paikoilleen parkkiksella, johon paarmatkin olivat tiensä löytäneet. Yllättävän ketterästi Hilppa piti etujalkaa ylhäällä ja potki toisella takajalalla paarmoja masun alta.



Mentiin suoraan nurmelle. Kyseessä oli laidunmainen alue, jossa oli korkeuseroja sen verran, että paikoin oli savinen maa. Pieni hevonen jäi niihin vähän juntturaan, mutta oli reipas. Pikkuisen Hilppaa hirvitti laakea, uusi alue, jossa piti yhtäkkiä mennä rennosti ravia ja laukkaa. Rentous taisi loistaa poissaolollaan. Selvittiin silti.



Ensimmäinen este oli ns. panhuilu, joka mentiin urheampi hevonen edellä. Hilppa ehdotti ohikulkua, mutta en hyväksynyt ehdotusta, joten hän päätyi hyppäämään panhuilun kutakuinkin paikoiltaan. Toinen yritys meni jo hieman jouhevammin, ja seuraavat muitta mutkitta!
Sitten mentiin arkku, joka oli mäen päällä. Tietty vähän hirvitti, että jysähtääkö se tuohon, mutta EI! Aivan kerrassaan hienoa laukkaa polki Hilpura esteelle. Sen jälkeen tuli tukkipino, joka loikattiin vaivatta.
Mirka neuvoi, että nuoren kanssa kannattaa lähestyä esteitä alkuun ravissa, jotta kauhua ei ehdi kerääntyä. Näin tehtiin, mutta kohta jo laukassakin.



Ällistyttävää kyllä, Hilppa todella panosti tähän treeniin, vaikka hiki oli jo valmiiksi pinnassa. Lopuksi mentiin vielä ensin possujunassa veteen, sitten jokainen erikseen pienen radanpätkän, joka meni veden läpi. Hilppa oli jo sen verraan tööt, että päätettiin antaa olla. Jo siihen mennessä kaikki odotukset oli ylitetty, ja mieli kerrassaan yläilmoissa!
Yksi asia on varma: tänne palataan vielä.
Nyt leirille! Seuraava postaus tulee Keiteleen Hamulasta, Wanhan Koulun tallilta, jossa pääsin heti ekana päivänä vanhan kaverini Hassu Hirven selkään. Myös Pullukka ja Poppana ovat vahvasti menossa mukana.



Mahtavaa 🤩🤩 itsekin suunnittelen Sandbackeniin suuntaamista, kun se on kivan lähellä! Kiva kuulla että oli hyvä kokemus siellä!
Sinne vaan! ja Mirka Nyyssönen on super!