Hei, kuka unohti meikän? Kuva: ratsastus.fi

Hei, kuka unohti meikän? Kuva: ratsastus.fi

Sellasta läksin soittelemaan, että kun luin Hevosurheilusta, että Anna-Julia Kontio oli UNOHDETTU ILMOITTAA maailmancupin osakilpailuihin Bordeauxiin. Että miten se on mahdollista? Eikös se Anna-Julia ole niin kuin meidän koko esteratsastuksen kruununjalokivi tällä hetkellä? Että siis mitä siellä sitten muistetaan, jos tämä unohtuu?

Totuushan on se, että virheitä sattuu kuulemma isoissakin ympyröissä. Kiinnostavaahan tässä onkin se, että aiheesta kirjoitettiin lajimme viikottaisessa aviisissa nimenomaan otsikolla “Kontio unohdettiin…”. Mistä se teille kertoo? Minulle se kertoo siitä, että jonkun virhe haluttiin tuoda esiin. Joku on nyt mokannut, katsokaa. Mistä se sitten kertoo? No ennen muuta siitä, että lajin sisällä ei puhalleta ainakaan saman nuotiopiirin hiillokseen.

Kilparatsastusta pidetään suuressa arvossa, koska liitossa puhutaan siitä niin paljon. Se on hieno asia. Koko ajan järjestelmässä on jotain korjattavaa, ja sitten korjataan. Kaikki tähtää siihen, että Suomesta tulisi yhä enemmän ja yhä parempia kilparatsastajia.  seminaareja pidetään ja asioista jankataan. Missäköhän juuri nyt mennään? Sen tiedän ainakin, että 360-valmennusmalli tuntuu nyt kovalta jutulta. Että oppilaista pidetään huolta yötä päivää. Myös yksilöitä halutaan kohdella yksilöinä, eikä laumaa karjana, että jokainen kehittyisi omalla tyylillään huipuksi. Samaan aikaan eräille messuille on uskallettu pyytää Christopher Wegelius pitämään näytösluontoista valkkua joillekin junnuille. Järjestäjät arvelivat, että Wegeliusta pitäisi pyytää hiomaan lausuntojaan, ettei porukka loukkaannu. Siinä on eilispäivän ja tämän päivän valmennuksien ero pähkinänkuoressa. Ennen itketettiin porukkaa ihan huolella. Kuului asiaan, että valmentaja nöyryyttää, koska olet huono ja paska. Siitä piti karaistua. Mikäli kanttisi riitti jatkamaan haukuista huolimatta, olit riittävän lujaa tekoa kilparatsastajaksi. Oli vain yksi totuus, valmentajan totuus, sillä jos joku uhkaisi valmentajan tietotaitoa, valmentajan oma psyyke murenisi. Siihen vaivaan otettiin sitten vähän napanderia.

Tänä päivänä suuri osa valmentajista haluaa puhua valmennettavalleen niin, että valmennettava tajuaa. Ei niin, että hän itkee. On miljoonien erilaisten tutkimusten kiistämätön tulos, että positiivisella vahvistuksella saadaan ihmisestä paras irti. Jursinovin taktiikka ei kerta kaikkiaan ole lähimainkaan yhtä toimiva. Siksi siihen on siirrytty yhä enenevissä määrin. Koska se toimii paremmin.

No niin, nyt vanha liitto älähtää: missäs ne tämän päivän tähdet sitten ovat. No tulossa, herran jestas! Ja voi kun se olisikin pelkästä valmentajan neroudesta kiinni kuka pärjää. Olen satavarma, että molemmissa puolissa on jotain hyvää. Talvisodanaikaiset- ja henkiset valmentajat osaavat terottaa, että nyt on tosi kyseessä, pelleily seis. Uudenhenkiset taas ymmärtävät, että aina ei saatana pysty olemaan paras. Ja siitä noustaan.

Hei huippu-urheilun jengi: koittakaa saada se kakkanne kokoon, jooko? Meitä on täällä hirveä lauma tätejä, jotka a) palavat halusta sijoittaa mammonansa hevosiin ja lajiin, b) laittavat pikapuoliin myös kaiken aikansa lajiin ja c) kasvattavat uutta polvea. Do not underestimate our power. Vaikka en olekaan maailman etevin ratsastaja, se ei tarkoita sitä, että olisin TYHMÄ.

Kiitos ja kuulemiin.