Minä olen Katja, ja olen hevoshullu. (Nyt te huudatte ”moi Katja”)
Olen ollut sillä tavalla hullu alle kouluikäisestä, mutta ratsastuksen sain aloittaa 8-vuotiaana. Lähes alusta asti on ollut riesana ihan hirveä pätemisen tarve. Haluan olla hyvä, sillä lailla väen vängällä. Olen kohdannut miljoonia erilaisia opettajia ja parhaan minusta ovat saaneet esiin ne, jotka ovat uskotelleet, että olen parempi kuin olenkaan. Tilanne on vähän sama kuin jos lapsesi meinaa jäädä bussin alle, sinulle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia työntää bussia loitommalle. Jostain se kyky tarvittaessa ilmaantuu. Olen myös saanut kokea olevani silmittömän paska, kaikkien säälimä nuija. Tällöinkin olen uskonut kaikkia niitä katseita, paska mikä paska.
Hauska juttu on se, että aina kun käyn esim. Horse Showssa ja näen oikein taitavaa ratsastusta, haluan välittömästi hevosen selkään ja mielellään esteille. Leikin milloin ketäkin tähteä, mutta useimmiten Sebastian Nummista. Olen tietävinäni, että hallitsen hevosta samalla tavalla ja ratsastan eleettömästi mutta varmasti. Aina silloin tällöin, onnistuessani, ajattelen, että olisiko minusta joskus voinut tulla jotain, jos olisin ollut sinnikkäämpi? Jos en olisi antanut periksi, kun joku mollaa tai äiti sanoo, että rahat on loppu. Tai kun kaljahammasta nuorena kolotti, olisinkin sanonut ei ja lähtenyt tallille? Jos en olisikaan lähtenyt au pairiksi Englantiin (kaljottelemaan), vaan tallille töihin?
Tässä Sebastian Numminen hyppää. Kuva arkistokuva SH.
Kuvassa Sebastian Nummisena itseään pitävä espoolainen perheenäiti. Melkein sama, eikö.
Se vaivaa samalla tavalla kuin se, etten koskaan mennyt vaihto-oppilaaksi ja ryhtynyt sitä myöten kansainväliseksi ihmiseksi. Syynä on se, että olin nynny ja laiska. Sellaisista ei tule mitään, paitsi vahingossa ja vähäksi aikaa.
Olenko nyt kateellinen niille, jotka kisaavat joka viikonloppu verenmaku suussa? No en kyllä yhtään, onneksi. Rakastan katsella hyvää ratsastusta, mutta ahdistun heti kun joku puhuu rahasta. Minua alkaa yököttää kun hevosista aletaan puhua arvoesineinä. Olisin maailman huonoin hevoskauppias ja näin ollen myös kisakuski, koska en suostuisi myymään hevosia kuin hyviin koteihin. Vaatisin laidunpaikkoja ja kavereita tarhaan. Kaikkea sellaista nuijaa ja kukkahattua.
Kun oikein tarkkoja ollaan, minulla riittää oikein hyvin se, että välillä kuvittelen olevani Sebastian Numminen ja välillä opettajani Niccolina Oscarsson. Ja saan laittaa hevoseni laitumelle ja kaverin kanssa tarhaan.
Todellisuus: typerähkön näköisenä ottamassa huonoa selfietä hepan kanssa, joka tiputtaa 60cm esteen. Well.
Viimeisimmät kommentit