Saatoin piehtaroida.

Nyt kun olen villiintynyt tuosta ilman satulaa -muudista, niin tulee myös testattua miten hyvin pysyy satulassa ns. ”tilanteen” tullen. Tulihan se sitten. Kävin iltapäivällä sairaalassa katsomassa ystävää, joka oli jo matkalla tuonelaan. Sen jälkeen mikään ei ole parempi idea kun mennä tallille ja hankkiutua vaikeuksiin. Ei kun suihtet päähän ja luontoon! Päätimme Pullukan ja tyttöjen kanssa käydä kurkkaamassa ihan outo pelto. Se on tallin tontin laidalla oleva pakettipelto, jonne ei edes osaa mennä ellei tiedä sen olemassaolosta. Heinää tai sen kaltaista kasvustoa siellä oli mahaan asti. Koirien oli kiva loikkia, eikä Pullukkaa järkyttänyt ollenkaan, vaikka koirat loikkivat niitulla aivan villisti. Kunnes pellon laidalla suoraan silmiin katsoi peura. Yksi peura. Huutelin sille heti ”Terve peura, miten pyyhkii? Sinuna lähtisin ennen kuin koirat huomaa!” Huutelut siis siksi, että se hiukka pelästyisi ja ottaisi jalat alleen. Sen sijaan Pullukka kuunteli minua korva pitkänä: ”Mitä helvettiä, onko tuolla villieläin? OLENKO MINÄ PELLOLLA VILLIELÄIMEN ARMOILLA? VIEKÄÄ MINUT POIS, HETI! TEHKÄÄ JOTAIN!” Ja sitten se otti itse jalat alleen. Tässä vaiheessa peura toki järkyttyi ja luikki pöheikköön. Pullukka sinkoili ympäriinsä etsien selvästikin ovea, josta pääsisi pois tilanteesta. Hevosparka. Onneksi olin liimapersetuulella ja pysyin kyydissä. On muuten melko jännä olla totaalisen pinkeän hevosen selässä ilman satulaa. Ja koirat: olisipa kiva, jos niistä olisi joskus hyötyä jossain, mutta ei. Kun kysyin heiltä näittekö tytöt peuran, katse oli kutakuinkin tämä:

Jaa mitä.

Jatkettiin sitten urheasti matkaa, vaikka järkytys oli jo luonut leimansa metsäretkeemme. Äskeinen saattoi olla peura, mutta seuraava voikin jo olla tiikeri. Sinänsä kiva nähdä Pullukka hereillä! Pihaan päästyämme jo osattiin järkyttyä traktoristakin. Heh. Yhtenä päivänä yksi tallikaveri sanoi, että hänen hevosensa pelkää traktoria. Nauratti jonkun verran, koska olin niin monena päivänä nähnyt hevosen tarhassaan täysin rauhallisena, vaikka tarktori hinkkasi ohi ees-taas koko ajan. Sanoin, että voisikohan se hevonen pelätä sinun reaktiotasi, sillä traktoria se näkee paljon enemmän kuin sinua. Tosiaan! Niin kun on monesti puhuttu, jännitys lähtee useimmiten ihmisestä. Sen olen kyllä huomannut, että jännitys voi lähteä alun perin myös hevosesta, mutta sen saa pois, jos jaksaa vaan olla liian rauhallinen. Tästä on todistusaineistoa. Eräs maastokaverimme ihaili kuinka koirat kulkevat kivasti maastossa meidän mukana. Sanoin, että se on pakko, koska en jaksa mennä erikseen kaikkien eläinten kanssa metsään. Hän ihaili myös sitä, kuinka avasin auton oven ja päästin koirat ulos – hevosen selästä käsin. Working equitation, eikös totta. Taas vetosin laiskuuteen: en millään jaksa tulla selästä alas ja hypätä takaisin selkään, tämä on paljon helpompaa. Laiskuus teettää hyviä asioita! Seuraavaksi tähtään kakkojen siivoamiseen selästä käsin.

Varmasti niitä totaalisekoilijoitakin on, joita ei vaan voi opettaa lungeiksi. Sellaisilla ei sitten fiilistelläkään maastossa. Toivon, että jokainen sellainen hevonen päätyy ammattilaisen näppeihin. Semmoisella ei täti tee yhtään mitään.

Pullukan mielikuva itsestään.