Voi herran tähden, ettei täällä taas tervettä päivää näe kukaan! Iloitsen toki siitä, ettei COVID ole vieläkään osunut meihin, vaikka läheltä on liipannut. Sen sijaan kaikki varmaan muistavat, kuinka taluttelin Hilppaa puolisen vuotta hankkarivamman takia, vaikka pienen, mutta silti. Nyt Hilppa on täydessä terässä. Hyppääminenkin on aloitettu.
Mutta ei helekkari.
Olin viime viikon Keiteleellä Kavioliittoleirillä, ja kappas, että 52-vuotias ihminen, ratsastettuaan kaksi kertaa päivässä ja ajaessaan kuutisen tuntia Suonenjoen kautta kotiin onkin aivan selkävammainen. Voivoi. Tällä kertaa vaiva on sellainen, että kevyt ravi on ihan mahdoton ajatus. Jokainen satulaan laskeutuminen aiheuttaa sähköiskun. Jipii. Tänään uskalsin kokeilla, josko selkä olisi jo parempi, mutta muutaman raviaskeleen jälkeen uskoin, että ei. Eilen kävin maastossa kävelemässä, ajattelin, että jospa rento, pieni liike olisi hyväksi. Olihan se, mutta vastaavasti nopea sivuloikka ei ollut. Kiipesin tyynesti alas ja kävelytin hevosta loppumatkan.
Joku voisi sanoa, että perkele.
Kostoksi kävin eilen lenkillä. Se tuntui ihan yllättävän kivalta, mutta illalla valkeni, että taisi olla virhe sekin. Onneksi kaverilta löytyi lääkettä, joka rauhoitti tilanteen hetkeksi.
Koira ontui viime viikonloppuna. Ajattelin, että jos vielä jatkaa ontumista maalla, vien sen siellä lääkäriin. Pyh! Sehän elpyi melkein heti. Hoitomuodot: uiskentelu järvessä ja kanojen vahtiminen pihalla. Yleinen asianmukaisuuden valvonta. Nyt koira on kunnossa. Mikäköhän itseen toimisi?
Tjaa! Heinäkuun alun puolella Hackmanin Petra täytti vuosia, ja piti isot bileet maneesissaan. Tanssittiin siellä kuin heikkopäiset – ja kas! Aamulla oli selkä kuin uusi! Siis: on lähettävä BAILAAMAAN.
JA SITTEN PULLUKKA-UUTISIA: Rouva ultrattiin: tyhjä oli. Lienee luonnon viisautta, että näin oli. Ravinto imeytyy melko huonosti, eikä läskiä meinaa saada päälle oikein millään. Syynä on IBD. Ehkä se on sitten ihan okei, että hän ei enää raskaudu. Olkoot sitten osapäiväduunarina rakastavien ratsastajien ilona! Muuten rouva nimittäin voi oikein hyvin.
Pikku Poppana on hienossa vedossa. Nyt vain toivotaan, että jatkaa samaan malliin. Rinnassa ollut pallukka saatiin hallintaan ja elämä jatkuu. Mistä se tuli? Herra tietää. Eikä tarvitse kertoa. Kolme kertaa laseria ratkaisi asian. Viimeinen verikoekin oli pelkkää plussaa.
Kai tää tästä. Siis oma selkä.
No kun . On 50 vuotias niin ei kai se ny selkä meinaa kestää tommosta ratsastusmäärää. Toisaalta koska hevosihmisten vanhenee VAIN fyysisesti ei voida olettaa että mikään niitä jarruttais. Mee bailaan sillä se lähtee . Jos ei selkäkipu niin Ainaki lomarahat hupenee . Ja shoppaile jotain mukavaa koiralle !
sekin on totta!
Kiropraktikko tai jäsenkorjaus voisi auttaa selkävaivoihisi! 🙂
se on vakituisesti ohjelmassa!
Kokeileppa ostaa Torista (muualta ei enää saa) laite nimeltä Back2Life. Pelasti minut puolentoista vuoden hervottomien alaselkäkipujen kierteestä. Rentouttaa niitä kipeitä lihaksia ja auttaa selän omaa verenkiertoa, mikä sitten helpottaa sitä varsinaista vaivaa. Huomaat kyllä parissa päivässä auttaako vai oliko turha ostos, yritys hyvä kumminkin.
kiitos vinkistä!
Tsemppiä Katja. Oletko muuten kokeillut LEPOA, senkin menevä muikkeli? Kintut psoas-asentoon, polvea vatsan päälle pumppausta 20 krt ja 20 min kävelylenkkejä muualla kuin asfaltilla useampi kerta päivässä. Edes pari päivää näin. Eli lepoa ja kevyttä aineenvaihduntaa parantavaa liikettä. Hokkus-pokkus-temput ei auta ja yritä säilyttää rauhallinen mieli. 30v selän kanssa konstailua…Ei se muuten menny valitettavasti Henrilläkään valitettavasti ihan putkeen.
hahhaa! parhaillaan kokeilen sitä. selälle vaan yleensä paras asento on se seuraava. mutta ikä ei tule yksin!
Mä olen usein viihtynyt selän takia kontta-asennossa lattialla yöt päivät, potta vierelläni. Lääkärit puukottaneet kolmasti, neljättä kertaa ei enää mielellään leikata, ellei o pakko. Sähköiskuja selässä ja jaloissa 24/7 pian 12 vuotta. Jalkaterien neuropatia- ja selkäperäinen pistely ja polte jatkunut 3 vuotta. Onneksi on troppia, jotta voi hevostella ja ratsastella. Harjoitusravi mahdotonta kun selässä on rautapalkki. Se ei paljoa jousta. On melko rauhallista ratsastaminen nykyään, mutta olen niin kiitollinen, että vielä pystyn ratsastamaan ja hevostelemaan ex-ravuriani kouluttaen ja sen kanssa maailmaa ja sen menoa ihmetellen 🙂 Etenkin kun lääkärit ovat kieltäneet ratsastamasta enää ikinä 😀 Kiitos mukaansatempaavasta blogista!
Oijoi, paha tilanne! Tsemppiä ja muista, että ratsastus on vain yksi laji heppain kanssa, muitakin on.