Eräs ystävä halusi virittää keskustelun tästä aiheesta, joten täältä pesee. Hevosala on on tunnetusti aina ollut ala, jossa vittuilusta maksetaan. Isoimpia rahoja pääsi ennen vanhaan maksamaan valmentajista, jotka sanoivat ilkeimmin. Näistä on monia esimerkkejä, enkä aio tuhlata rivejä niiden luettelemiseen. Uskon, että nöyryyttävä opetustapa on menossa pikku hiljaa pois muodista. Jos oppilas ei opi, kyse EI OLE SIITÄ, ETTÄ HÄN EI KUUNTELE. Jostain syystä kovina tyyppeinä pidetään niitä, jotka ovat kuunnelleet vittuilua vuosikymmeniä, ja ovat jatkaneet silti. Ok.

Asiakkaat siinä urheilevat.

Niin kuin kaikessa asiakaspalvelussa, tässäkin olisi hyvä pitää asiakas tyytyväisenä. On selvää, että se on toisinaan lähes ylivoimaisen vaikeaa. Asiakkaat kun ovat toisinaan aivan mahdottomia. Näin se vaan on! ME OLLAAN VÄLILLÄ TÄYSIÄ ÄÄLIÖITÄ. Meistä yksi osaa käyttäytyä ja toinen ei. Vaikekasi asiakkaaksi leimautuu helposti ihminen, joka on tottunut hyvään palveluun. Se ei tarkoita mielistelyä ja maailman kääntämistä ylösalaisin. Pelkkä ystävällisyys usein riittää. Yllättävän monelle asiakaspalvelijalle se on paha rasti. Tiedän, koska olen ollut nuorena aivan hirveä asiakaspalveluhenkilö. Menetin hermoni idiootteihin ja annoin tulla. Vasta tuhansia vuosia myöhemmin tajusin, että on HUOMATTAVASTI paljon helpompaa olla nöyrä ja “väärässä”, kuin taistella oikeuden puolesta. Idiootin kanssa ei kannata väitellä! Pitkä pinna johtaa harvoin reklamaatioihin, ja joskus käy niinkin, että idiootti väsyy, ja kääntyykin puolellesi. Se on voiton hetki.

Ratsastuksesta oli kuoriutunut ASIAKASPALEVLUALA sillä aikaa, kun minä olin siitä tauolla 90-luvulla. Olin täysin äimänä, kun minua kutsuttiin yhtäkkiä ASIAKKAAKSI, eikä ratsastajaksi. Tilastani oltiin huolissaan, eikä minua pakotettu enää mihinkään. Se oli todella kummallista.

Kun sitten siirryin hevosenomistaja-luokkaan, havaitsin, että siellä asiakas on se, joka OTETAAN talliin, jos käy tuuri. Jos se maksaa ja on hiljaa, se on hyvä asiakas. Jos se kyselee ja esittää ehdotuksia, se on raskas. Me hevosenomistajat maksamme aina saman summan riippumatta siitä, onko kukaan ystävällinen. Pääasia, että hevonen viihtyy. Ihmisen viihtyvyys? Liity johonkin kerhoon. Valitettavan monessa paikassa tämä on yhä arkea. (Ei meillä, onneksi!)

Asiakkaat voivat näyttää myös tältä.

Miten moinen käytös sitten selitetään? No, asiakkaat ovat niin kauheita, ettei vaan jaksa. Työ on niin raskasta, ettei vaan jaksa. Ei tänne olla hymyilemään tultu. Onko hoidossa jotain vikaa? No niin, ei pitäisi olla valittamista.

Voiko se ollakaan kivaa? Tai ennemminkin, VOIKO SIITÄ TULLA KIVAA? Millä konstein tallinpito olisi kivempaa?

Olen huomannut, että jotkut tallinpitäjät pitävät asiakastyytyväisyyttä suurena haasteena. Sitä pidetään tavoittelemisen arvoisena asiana. He oikeasti nauttivat siitä, että saavat tehdä parhaansa. Silloin ei myöskään ujostuta laittaa asioille kunnollista hintalappua.

Tallityön tekeminen on niin raskasta, että jos ei siitä pidä, kannattaa ehdottomasti mennä muualle töihin. Jos yhdistää raskaan työn ja vitutuksen, on mittari jo liian punaisella.

Ravintolassa, torimyyjänä, vaatekaupan- ja kioskinmyyjänä voin sanoa, että jos olin hirviö, asiakas ei palannut enää takaisin. Hän saattoi myös varoittaa ystäviään minusta. Sellaiseen ei luulisi kellään olevan varaa. Pyydän näin jälkijättöisesti anteeksi niiltä asiakkailta, joille olin ihan kauhea. Kostoksi pyrin nyt olemaan mahdollisimman kiva asiakas, aina. Ja voi, miten iloitsenkaan hyvästä palvelusta!

Tyytyväinen asiakas.