Pullukka kertoo:

Terve kaikki, olen 14-vuotias perheenäiti Kirkkonummelta. Hyppäsin todella isoja esteitä entisessä elämässäni Hollannissa. Voitin 135-luokkiakin. Nyt asun Suomessa, eikä minun tarvitse venyä enää niin korkealle. Muutin tänne nelisen vuotta sitten. Uskon, että olen nyt eläkkeellä, koska tukkaani ei ole leikattu aikoihin. Pääsin ensimmäisenä kesänäni Suomessa ensimmäistä kertaa laitumelle. Herrajumala, tiedättekö, siellä on ruokaa aivan sairaasti! Olin silloin aivan varma, että kohta ne ottavat sen pois, joten vedin aika kiireellä sitä heinää siinä. Jopa siinä mittakaavassa, että joku pieru- tai kaasuähky tuli. Ihan sama. Pääasia, että sain syödä kunnolla. Joku oli sitä mieltä, että lihoin liikaa. Ei kuule juuri kiinnostele. Lihavat on lepposia!

Tykkään hypätä, mutta peräänantoa vierastan. En tajua miksi pitää mennä naama alhaalla. Mieluummin seison paikallani naama ylhäällä, tai jos ruokaa on, niin alhaalla. Kouluratsastus on mielestäni outo keksintö, enkä lainkaan ymmärrä sen jujua. Jos saan valita, seison mieluummin paikallani. Osaan kyllä ne kaikki kiekurat, mutta kuka niitä jaksaa päivät pääksytysten?

Kerran kentän laidalla räjähti joku sähkökeskus ja syttyi palamaan. Toiset hevoset meni ihan raiteiltaan, mutta minä ihmettelin, että mikä niille tuli. Enhän minä syttynyt tuleen! Mitä sitä turhaan rimpuilemaan, hikihän siinä tulee.

Reilu vuosi sitten Katja tajusi vihdoinkin mikä minun tehtäväni on tällä planeetalla: olen siitostamma. Yllättävän kauan jouduin olemaan vammainen ja vaikea ratsastaa, ennen kuin se ymmärsi. Tapasin yhden kivan, aika nuoren pojan ja pamahdinkin saman tien paksuksi. Arvasihan sen, olin miettinyt asian valmiiksi. Kun hoitaa omat hommansa kunnolla, saa syödä enemmän ja rauhassa. Kotiin mennessä olin Katjan mieliksi kiva kouluhevonen. Onhan se reilua, olihan se joutunut jyskyttämään aika raskaalla eläimellä jo pari vuotta. Keräsin massaa sen verran kiivaasti, että tajusivat jättää satulankin pois hyvissä ajoin. Hyvä meininki. Meikä diggaa. Kesän olen nyt viettänyt oikein kivassa lomakohteessa Hauholla. Synnytin tirriäisen huhtikuussa ja kohta se jo muuttaa kotoa. Itkuhan siinä tulee, mutta onneksi on ruokaa. Voi olla, että joudun vielä niihin estehommiin, mutta jos ei liian usein joudu, niin ihan ok. Enemmän huolettaa joku, jota sanotaan laihdutuskuuriksi. Onko se sama kuin lääkekuuri? Eikö se ole pahaa.

Hilppa kertoo:

Moi, Pullukka on mun äiti. Synnyin keväällä, vähänkö oli jännää. En jaksanut lojua äitin mahassa enää, niin tulin pois. Sukelsin. Vähänkö oli kiva tajuta, että mulla on jokaisessa kulmassa jalka. Niitä on…neljä. Niillä pääsee vaikka mihin. Oon menny tosi kovaakin. Välillä uskallan juosta eri paikkaan kuin missä äiti on.

Äiti on tosi kiva ja hirmu kaunis. Siitä saa hyvää ruokaa. Mulla on myös kavereita, yks tyttö ja pari poikaa. Sen toisen pojan kans seukkaan, ehkä. Mulla on myös ihmisiä, kaks. Toinen on isompi ja toinen pienempi. Ne laitto mulle jonkun esineen päähän, sanoivat riimuksi. Kuulemma hevosilla on semmonen. Mä olen sitten vissiin hevonen. Ne osaa raapia mun pyllyä hyvin. Ne on ihan kivoja. Ekan kerran kun menin ulos, niin se toinen melkein kanto mua. Nauratti. Ne ottaa musta ihan hirveesti kuvia. Miksiköhän. Meillä on koiria. Ne on semmosia pieniä hevosia. Ne saa olla vapaana. Miks meillä on aita?

No niin tytöt, menkääs jo. Palataan. Alla vielä koiran terveinen: