Tämmöistä pitää minun elämäni olla, t. Pullukka
Taas ollaan perustavien kysymysten äärellä! Hevostani on läpiratsastettu kerran-pari viikossa koko tämä vuoden. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi näkyä jo jossain, esim. ratsastettavuudessa. No ei näy. Eilen ratsuttajamme, Ope, sitten lysähti satulasta alas ja sanoi: ”Katja, I think I can’t help you anymore.” Pullukka oli taas NIIN haastava, että ei voi kun ihmetellä. Menin itsekin selkään ja tajusin, että nyt ollaan eri taajuudella. Hyppääminen sujuu kyllä ja maastoilu, mutta tasaisella maneesissa? No way. Myöskin moiselle unelmien ratsulle on melko haastavaa löytää vuokraaja jota ei haittaa, vaikka kukaan ei oikeastaan saa Pullukkaa kulkemaan nätisti kuin vahingossa.
Taustaa: Pullukkaa on tutkittu ja korjailtu niiltä osin kun se oli tarpeellista. On tutkinut kengittäjäguru, eläinlääkäri, kiropraktikko, fyssari, osteopaatti, hieroja jne. Tällä tiedolla mitään fyysistä vikaa ei kuuluisi olla, mutta mistä niistä ikinä tietää. Varmasti hevoskuiskaajat ovatkin jo tässä vaiheessa napanneet puhelimestaan eläinsuojelun numeron pikavalikosta (hyvä että saavat mut kiinni NYT), mutta nyt kuulkaa näyttää siltä, että hormoonit vievät meidän emäntää kuin mätää kurkkua. Viimeksi Pullukka on nimittäin ollut fantastinen ratsu yli kolmena peräkkäisenä päivänä kun se oli kantavana. Silloin se oli onnellinen, vaikka olisi satanut kirveitä. Ja välillä satoikin.
Jos Pullukka olisi ihminen, se olisi työtävieroksuva lähiömutsi, joka heittäytyy aina raskaaksi kun joku ehdottaa töihin menemistä. Pullukalla olisi lapsia kasapäin, kaikilla eri isä. Eikä siinä elämäntyylissä mitään vikaa ole, jos tykkää, mutta kukapa sellaista haluaisi valmentaa esim. korkeushyppykisoihin tai taitoluisteluun.
Että näillä mennään. Kysymykset kuuluvatkin siis:
1) Olenko nyt syypää johonkin, ja jos, niin mihin?
2) Mitäs nyt tehdään?
Ensimmäisenä (nähtyäni romahtaneen Open) ilmoitin Pullukan Varsat ja varsojat -ryhmään siltä varalta, että joku haluaa vielä teettää itselleen ensi vuodelle koipeliinin. Sehän Pullukalta taittuu ns. vasemmalla jalalla. Ei mitään haastetta! Mutta mikäli joku haaveilee Pullukasta kisaratsuna, saa haaveilla keskenänsä. Jos Pullukka olisi GP-tason hyppääjä, se saisi minun puolestani harrastaa vaikka sudokua omalla ajallaan, mutta kun se on semmoinen alta 130-luokkien menopeli, sen pitäisi kulkea välillä myös oikein päin. ”Katja, I would like to see her more round,” sanoi estevalkku-Manuelkin, johon supisin itsekseni, että ”No shit, Sherlock. So would I.”
Näin ollen kaavailen emännälle leppoisaa kesää laitumella. Siihen asti tehdään ainoastaan kivoja juttuja. Kuka täällä jaksaa enää taistella? Jos ammattilainenkin alkaa olla aivan piipussa, mikä minä olen siinä enää mitään sanomaan. Ottaen vielä huomioon, että olen venkoillut rouvan ailahdusten kanssa nyt neljä vuotta. Jos joku haluaa siis Pullukan lapsen, nyt on aika toimia. Hilpan kuvista voi katsella millaisia niistä tulee.
Viestini lyhykäisyydessään koko maailman tammoille on: pitäkää tunkkinne.
Ok. Voiko tunkkeja syödä?
Mitä jos kokeilisitte Akateemista ratsastustaidetta? Vein 16 vuotiaan siitostamman Granåsaan klinikalle ja johan tykästyi hommaan niin että tarjosi oma aloitteisesti piaffeja ja levadeja ( tai no jotain sinnepäin 🙂 ) Sama kuin olisi vienyt hevosensa kaksi- ja kokopäiväiseen Spahan. Suosittelen!
Mä NIIN tiedän ton. Siksi ostinkin tänään ruunan ja tamma lähtee ylläpitoon ja varsantekoon!
Tappelin kolme vuotta happaman ämmän kanssa, josta tavallaan kuitenkin tykkään kovasti, vaikka mikään ei koskaan ole kovin helppoa. Aijoo, heinät edessä se on aika tyytyväinen – kunhan en mene häiritsemään. Aikansa kutakin ja hevoskaupoillle, sanoin minä.
Niin. Tänään juoksutin rouvaa, ja hänen mielestään se oli hyvä ja oikeamielinen ratkaisu. *huoh*
Äh, kyllä mä nyt liioittelin tässä huumassa. Mun tamma itseasiassa on monessa asiassa tosi helppo ja järkevä, mutta eihän se just silloin lohduta, kun itse haluaisi treenata väistöjä ja laukannostoja ja toisella onkin ohjelmassa ruunien kanssa heilastelu, kulmakaahaus tai akuutti könkkäys 😀
😀
Mutta kaunis se on kumminkin, toi lähiömutsi.
Lähiömutsi kiittää <3
Mulla ei tammaa oo, mutta mietin vaan tässä kokemuksia silmäilleenä, jotta oletkos kokeillut sille näitä munkinpippureita ja muita tammamaisen elon helpottajia?
Joo, just aloittelin ne. Odotan jännityksellä tuloksia.
Tästä sitten ehdottomasti viiltävää analyysiä tulemaan. Harkinnassa munkinpippurokset meilläkin.
Tänne piti tulla ensihevoseksi suokki ja ruuna, tuli puokki ja tamma. Hämmästelen itsekin, kovin rakas ja ajoittain niin…
MInun tammallani oli kotiäitigeeni. Se olisi seisonut nukkuvan vauvan vaunujen vieressä ihan hamaan tappiin saakka, silmät kiinni ja kinttu lepuutuksessa. Minä paska akka sen sijaa otin itkuhälyttimen taskuun ja vaadin lähtemään pidemmälle. Aina kun hälytin piippasi kantaman kadottamisen merkiksi, tamma yritti kääntyä kotiin. Se oppi tän asian paljon helpommin kuin minä. Ja totta puhuen, sen meistä kahdesta olisi pitänyt varsoa.
Menkää ja täyttäkää maa, sanotaan…Hevoshullussa?
Hihhii, just eilen ihmettelin, että laukka oli toiseen suuntaan kun kamelilla… tajusin vasta jälkeenpäin, että sillä oli joku follikkeli räjähtänyt siellä. (Olen melko uusi tammahefoisen omistaja.)
toiset ratsastaa hevosilla, toiset tammoilla. eri lajit?
Aina näitä juttuja lukiessani (ja omalla tallilla tammojen kanssa touhuavien juttuja kuunnellessa) kiitän onneani omasta the äijä-ruunasta! Ei oo muuten niin justiinsa, kunhan ruokaa tulee säännöllisesti eteen (mieluiten koko ajan) ja kerran päivässä raavitaan kroppa läpi haravalla tai muulla vastaavalla piikikkäällä esineellä. Hevosta etsiessä kävin tasan yhtä tammaa (ja kymmentä ruunaa) katsomassa, ja se yksi riitti taas vakuuttamaan minut siitä, että olen ruunaihminen. Ehkä se on tuo oma sisäinen insinööri-puoleni, pidän yksinkertaisista asioista!
’Huoleton on hevoseton mies’ ja ’Huolellinen on hevosekas nainen’ … ’Antaa miesten vaihtaa renkaat’ ja ’Naisten on pakko olla ohjaksissa’ … Näitähän voisi kehitellä vaikka kuinka paljon . Kiitos inspiroivasta artikkelista.
Ostin hevosen, tamman, ihan aivan älyttömän kiltin, miellyttämishaluisen jne. ja valmennukset sun muut treenitkin alkoi sujua hyvin; oli toiveita, että tamman koulutustaso nousisi uusiin sfääreihin. Kunnes tamma pamahti paksuksi. Siitä se alamäki alkoi, ehkä noin 4 kk kun oli ollut paksuna. Nyt olen tehnyt päätöksen, että sitten kun tuo varsa tulee mahasta ulos, en enää ikinä teetä tällä tammalla yhtään mitään – en jaksa niitä sen hormoniailahteluita. Välillä vihreitä miehiä. Joskus ehkä pinkkejä. Mut on se silti höpönassu, vaikka tuon mammaksi tulon takia onkin vähän hankalampi ratsastaa ollut.
Ja mua naurattaa, että jotkut tammat seestyy tiineenä ollessaan… meillä tuntuu käyneen väärinpäin.
ja meillä on tasan päinvastoin!