Olet varmaan törmännyt tilanteeseen, jossa sinua mollataan, koska olet kutsunut jonkun mielestä aivan väärän asiantuntijan avuksesi. Onneksi olkoon, niin olemme me muutkin!
Tässä lajissa voi voittaa tietokilpailun, joka on koko ajan käynnissä vain, jos ei koskaan kysy keneltäkään mitään. Päättää itse mikä on ok ja mikä ei. Sillä konstilla tosin hevonen sattaa jäädä lyhytikäiseksi, ja jopa oma henkikin saattaa olla lyhyenläntä.
On suorastaan uskomatonta, miten paljon tietoa tämän lajin piirissä on. Omaan empiiriseen kokemukseeni kuuluu, että parhaimmin tietävät ovat yleensä melko nuoria. Ihmisen kehitykseen kai kuuluu, että noin 15-vuotiaana tiedetään enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja koskaan sen jälkeen. Omalla kohdallani tämä toteutui kyllä. Oli siinä ravimiehillä ihmettelemistä, kun teini neuvoo miten hommat hoidetaan. Ja HUOM! Tämä siis ennen googlea.
On uskomatonta, miten monta erilaista, keskenään ristiriidassa olevaa neuvoa voi omaan istuntaansakin saada. Kaikki kuitenkin pyrkivät siihen, että istuisin rennosti ja silti jäntevästi ja hevonen kulkisi hyvin. Siihen on sitten kai monta tietä. Monia olen kokeillut, kaikki neuvoja en edes tajunnut.
Ratsastuksen opettamisessa on niin ikään iloinen kirjo. Osa on sitä mieltä, että hevonen pitää ensin laittaa kunnolla liikkeelle, halusi se tai ei. Sitten aletaan vasta ratsastaa. Osa taas hakee tasapainoa hevosen menemiseen ja odottaa, että hevonen alkaa itse liikkua. Joillekin on ihan paskan maku kulkeeko se vai ei, kunhan saadaan sovitut avo-, sulku- ja joku muu mikä -väistöt suoritettua. Ajatus tässä lienee se, että kun jumpataan, niin sieltä löytyy tarvittava notkeus lopulta.


Entäpä naama sitten? No juu, jotkut haluavat, että hevonen laitetaan saman tien periksenkaltaiseen nyökkyyn, jotta se sitten oppii olemaan siellä, eikä selkä kipeydy. Osa taas vähät välittää missä naama huitoo, kunhan takapää saadaan liikkeelle. Kyllä se pää sieltä tulee perässä. Joku kannustaa hakemaan soveliasta liikkumista eteen-alas -akselista, toinen taas on sitä mieltä, että eteen ylös on parempi, jotta takapää kantaa myös, eikä holahdeta etupainoiseksi.
Sitten ollaan selässä polvi irti tai polvi kiinni. Puristaa ei sentään saa, siitä ovat kaikki samaa mieltä.
Mennäänpä sairaushommiin! Jos hevonen on nahkea, pitääkö sille antaa vapaapäivä vai pistetäänkö liikkeelle? Onko se maastoilua vai kentällä hallitusti? Riippuu keneltä kysyt. Ennen vanhaan vaivaa haettiin ensisijaisesti kintuista, nykyään vatsasta. Tieto lisää paitsi tuskaa, myös vastakkainasettelua. Ns. vanha liitto puhuu muotisairauksista, vaikka kyseessä on melko varmasti asia, mitä ei vaan ole aiemmin tajuttu. En näe, miten se voisi olla huono asia.
On vaikea uskoa, että ammattilaiset haluaisivat tehdä kiusaa kellekään, joten eiköhän ne parhaansa yritä. Silti esim. kengittäjille sataa kuulemma niin paljon paskaa, että se on aivan uskomatonta. Mikä ihmisiä vaivaa? Onko koko hevoskansa yhtäkkiä käynyt kengityskurssit ja tietävät niin paljon paremmin, että kengittäjiä haastetaan kirosanoin? Entäpä satulansovitus. Ei kai kukaan tahallaan huonoa satulaa kellekään myy? Ja jos sellaiseen törmäät, etkä sellaista vilunkia tunnista etukäteen, kannattaako miettiä omaa ihmistuntemusta? Valitettavasti tässäkin lajissa pitää tulla ihmisten kanssa toimeen. Helpoiten se käy, jos ei hauku koko ajan sitä, joka ei ole paikalla.
Itse opiskelen yhä olemaan puhumatta pahaa kenestäkään selän takana. Alkaa olla jo voiton puolella, ainakin usein. Meidän tallilla se on helppoa, koska kaikki on niin kivoja.



Katja, niin olet oikeassa! Kaikki kumminkin viime kädessä lähtee meistä jokaisesta ihan itestämme. Mutta kun sitä ei aina muista, kun on kiirus arvostella, naureskella tai muuten vaan jotain laukoa.
Parasta oli, kun kuulin kerran tallilla, puhujan kuvitellessa, etten kuule… sanoi isoon ääneen, että v…ttu, mä en päivääkään kattois tollaista koiraa. Kyseessä oli mun yliystävällinen, vähän hössöävä kultainen noutaja. En muuten osaa edes kuvitella, että mitä minusta ja hevosesta puhuttiin… mut ihan sama!!
Justiinsa näin!
”Ei kai kukaan tahallaan huonoa satulaa kellekään myy?”
Halusin uskoa, että ei. Luotin, enkä mennyt väliin tarkistamaan miltä omaan (amatöörin) silmään näyttää, koska maksoinhan isoa rahaa ammattilaisille.
Jo seuraavana päivänä omaan (edelleen amatöörin) silmään satula keikkaa isosti eteen taakse-linjalla. Satulansovittajan mukana myymä romaani uutukaisessa pörheydessään häivytti tämän alussa näkyvistä (ja sivuhuomiona, romaani on tietysti aina vain korjaamassa huonosti istuvaa satulaa, mutta mitä vaan ei sekään korjaa). Vielä luotin kuitenkin, että olen väärässä ja sovittaja oikeassa.
Kaksi päivää myöhemmin hevonen ei päästänyt enää selkäänsä vaan juoksi karkuun. Hieroja sittemmin vahvisti ajatukseni.
Samalle tallille samalla kerralla tuli samasta autosta toinenkin satula. Tämä hevonen on alkanut nyt pukittamaan kenttätyöskentelyssä eikä suostu liikkumaan eteen. Odotellaan sillekin hierojaa. Voi olla jotain muutakin, mutta ajoitus olisi kyllä mainio.
Haluan luottaa ihmisiin ja ammattilaisiin, enkä ymmärrä tätä mitä koen. Hevonen ei osaa valehdella. Mitä jos siitä hyväuskoisuudesta maksaa nyt kalliit oppirahat kalliin satulan ja ratsastajaa inhoavan hevosen kanssa? Vieläkö uskallan luottaa satulan sovituksen jollekin? Ihan olen itsekin ymmälläni.
Niin, tuostahan on juuri kyse. ihan varmasti ammattilainen yritti, mutta epäonnistui. Ei se tarkoita huijausta, välttämättä. Eiköhän me kaikki koeta välillä pettymyksiä ammattilaisiinkin. Sitten pitää vaan muuttaa suuntaa. Rahaa menee aina, se on selvä. Oli miten oli. Oppirahojakin maksavat kaikki.
Apropoo! Peder Frederistä on tullut kirja. Ajattelin vaan mainita.
aaaaaaah!