Äiti ja tytär, Pandoran lippaita molemmat!

On aina kiva kuulla, kun jollain on valtavan suuret pläänit hevoselle ja itselleen. Kuitenkin joka kerralla tuumin, että jaa-a, onkohan universumi samaa mieltä. Niin monta niin ihmeellistä osumaa olen jo nähnyt, etten ihan hevillä nojaa tulevaisuuttani hevoseen. Homma menee niin kuin se menee! Turha siitä on kriisiä kehittää. Se tulee kumminkin.

Aikanaan olin Jaska-hevosen kanssa oikein kenttävalmennusringissä. Oli ihan huippua päästä ihan ehdan kenttävalkun silmän alle näyttämään mihin kykenee. Hevonen oli jo edellisellä omistajalla näyttänyt taitonsa kenttähepsuna, joten ei kun radalle vaan. Paitsi että ratsuni jysäytti reeneissä itseltään jänteet paskaksi. Ihan toivoton ei tilanne ollut, mutta vaati saikkua. Pitkää saikkua. Siinä oli sitten se kenttähomma.

Vanha tallikaveri osti pari vuotta sitten hienon ja KILTIN orin, ja opetteli kärsivällisesti ratsastamaan tätä Keski-Eurooppaa puhuvaa hevosta. Onnistuikin. Viime syksynä ratsukko loikki jo isoja esteitä. Ja hups: yhtenä päivänä tarhasta haettaessa kaveri oli kolmijalkainen. Se oli sitten siinä se ura.

Ensimmäinen melkein-oma-hevoseni Korppu sen sijaan oli täysin päinvastainen esimerkki. Kun aloin vuokrata Korppua, se oli muistaakseni 20, mutta ihan priima. Olisi jo silloin pitänyt arvata, ettei se siitä mihinkään kuole, ellei sitä kuoleta. Näin kävi. Keväällä, jolloin se täytti 29, se pääsi ottamaan vielä huikat kevään ensimmäisistä vihreistä, ja sitten taivaaseen. Olin ollut jo noin kuusi vuotta varma siitä, että kyllä se kohta potkaisee tyhjää. No ei potkaissut.

Pullukkaa ostaessani näin hänessä piileviä kykjä, jotka piileskelivätkin sitten aika lailla kestosti. Toki se osasi hypätä, se oli selvää. Mikään muu sitten ei ehkä ollutkaan. Mutta rakas se on, ehkä rakastin sen ehjäksi. Sitä se nimittäin on, ja se on ominaisuuksien parasta a-ryhmää.

Hilpasta piti tulla estetykki. Kai se on vieläkin mahdollista, vaikka se on tosi pieni. Ilmeisesti pienetkin hevoset hyppäävät joskus hienosti? Oli miten oli, toistaiseksi se on väläytellyt kykyjään lähinnä koulupuolella (NIIN hieno ravi) ja enimmäkseen kauhistellut isoja esteitä. Vielä enemmän se on esitellyt kykyjään Joka Tallin Kunnon Perushevosena, jonka uskaltaa kuka tahansa hakea tarhasta, ruokkia ja kaivella kaviot. Se myöskin priorisoi syömisen, joten kykyjä on seurahevoseksi myös, esim. lampaalle. Tokihan neito on vasta kolme, sehän voi yltää vaikka kaikkiin edellä mainittuihin.

Sitten taas kun vetelee löysin rantein, voi yllättyä tosi positiivisesti. Viittaan tällä toki viimevuotiseen päätökseemme lähteä Pullukan kanssa Amateur Tourille, jonka finaali nähtiin sitten Horse Showssa. Eihän me uskottu mihinkään, mentiin vaan, ja hemmetti, mikä retki. Top kymppiin niin, että jysähti! Voin kertoa, että hienompaa fiilistä ei ole – missään.

Aijoo, tässä kun suunnittelen maailman valloitttamista Kavioliiton avulla, niin olipa kiva kuulla mikä on Pullukka ranskaksi: Joufflu! Ajatelkaa miten ihana! Kuka tietää mikä se on saksaksi? Entäs espanjaksi? Joku muu, mikä? Onko englanniksi sopivin Chubby?

Ja kommenttia uusista säädöistä tällä sivulla, kiitos!