Kavioliiton leiriraportti numero kolme. Viime yönä kaksi hassutassua karkasivat laitumelta. Niin kuin kuka tahansa tilanpitäjä, meidänkin tilamme emäntä heräsi kaviokopseeseen ja arvasi, mistä on kyse. Ei kun kaverit kiinni ja talliin. Ainakaan karkaamisen syy ei voi olla paarmat, sillä alueelle ostettiin mystiset paarmaloukut, joiden tarkoitus oli imeä itseensä kaikki paarmat 1000 neliön alueelta. Ok. Yllättävän vähän loukkuun joutuneita oli siihen nähden kuinka paljon niitä oli hevosten kimpussa. Oli vaikutus sitten plasebo tai ei, Masa viihtyi yön laitumella ihan tyynesti. Ehkä hän oli saanut kakkansa kokoon eilen, kun ylitti itsensä ja uskalsi mennä järveen. Sitä ennen elämä oli vähän epävakaata, sen jälkeen kaikki on ollut ihan okei. Järvestä tuloksiin!

Heippa! Olen paarmaloukku, mutta en ole vielä löytänyt itseäni, eivätkä paarmat minua.

Suomenhevonen suviyössä.

Tänään, leirin viimeisenä päivänä nautittiin auringonpaisteesta. Sitä ei tajunnut kukaan kiitellä ääneen, koska olimme nauttineet siitä ylettömästi koko viikon. Illalla toki lämmiteltiin saunassa. Sanotaanko näin, että kylmästä jämähtäneitä lihaksia ei tavattu.

Suomenhevonen keskellä rakkautta.

Keskusteluissa leiriläisten kanssa kävi ilmi, että suomenhevoshulluus alkaa kohota jo kiihkon asteelle. Niin kovassa huudossa on suokki näissä porukoissa! Kun opettaja jakaa hevoset, ne huutavat JEE, jotka saavat suokit ja ne huutavat OKEI, jotka saavat pv:t. Tähän huomautettakoon, että ratsastuksellisesti hevoset ovat ihan samaa sakkia, rotu ja sen myötä liikesarjat vain hieman eri. Pohjoisemmasta tulleet kertovat, että heilläkin päin suokkeja on paljon, etelässä asuvat joutuvat toteamaan, että puoliveriset jyräävät. Mikähän siinä on? Etelässä kuulee monesti lauseen “suokit on niin kalliita”, mutta tuskin pohjoisessa yhtään rikkaampaa sakkia asuu. Ehkä se on saatavuuskysymys. Mutta täällä suokkeja riittää, ja rakkaus niitä kohtaan valuu yli äyräiden.

Samaan aikaan pitkäkoipi-Masa (näyttää ihan kirahvilta suokkikavereidensa rinnalla) on leimaantunut totaalisesti – lapseeni. Koska kopissa ei matkannut kaveria, eikä laitumellakaan ole käyty piipahtamassa kuin yhden epelin kanssa, Masa on ottanut parhaaksi ystäväkseen Lapsen. Se on ihan jees, mutta hiki tulee ajatuksestakin, että lapsi lähtee sunnuntaina kotiin ja jättää Masan minun kaverikseni. Voi pientä hevosta! Saa nähdä kuinka pärjätään.

Masa ja lapsi kesäyössä.

Leirin päätteeksi suoritettiin tietysti leirikisa, joka oli tänä vuonna muotoa Pas de deux. Opettaja-Anu kehitti oppilailleen ohjelman, joka piti suorittaa parin kanssa – täydessä synkassa. Lopputervehdyksen yhteydessä piti vielä ottaa huikka siideristä – synkassa. Kisa oli vaikea, vaarallinen ja yllättävä, ja ankaran tuoksinnan jälkeen voittajapari löytyi. Kiitos kaikille tänä kesänä Kavioliitolle altistuneille! Ens vuonna taas?

Virallinen voittajien onnittelu -kuva.

Lap of honour. Hevoset päästettiin ystävällisesti laitumelle ennen palkintojenjakoa.