Kun minä olin nuori, oli pelkkiä ratsuja ja ravureita. Tosin oli varmaan koulu- ja estehevosiakin, mutta en niitä koskaan nähnyt, kun ei kellään ollut niihin varaa. Ruskeasuolla saattoi moisia kuulemma nähdä.
Olen omistajalleni pelkkä synnytyskone. Tehkää jotain.
Oma hevonen oli rikkauden merkki. Jos minulle olisi tarjottu hevosta ilmaiseksi, olisin ottanut sen kirkuen. Vaikka se olisi ollut paloittelusurmaajaksi luokiteltava, kesäihottumainen entinen ravuri, niin tänne vaan. Olisin aivan varmasti rakastanut jonkun 700-kiloisen hakatun polon ehjäksi. Saihan sitä kuitenkin harjata, ja siitähän hevoset tykkää, eikö.
Niin on ihminen ronkeli, että enää en moista ottaisi. En edelleenkään näe mitään syytä sujauttaa 30 tonnia hevoskauppiaan taskuun, mutta joitain vaatimuksia kyllä esitän. Hevosen tulee olla koulutettu ratsukäyttöön. Sen tulee olla myös ihmisiin ja maailmaan tottunut. Positiivista plussaa tulee hyppykokemuksesta. Hevosen terveys on myös ihan prioriteettilistan kärkeä.
Kaikki eivät kuitenkaan ole niin kuin minä. Joku haluaa laittaa sen 50 tuhatta hevoseen. Laittaisi enemmänkin, mutta ei saa pankista isompaa lainaa. Odotukset moiselle kopukalle ovat kovat: pitää olla näyttöjä, kykyjä, sukua, TERVEYTTÄ ja verta. Pitää olla myös ratsastettavuutta. On ihmisiä, joilla on moinen summa heittää roskiin, mutta useimmilla meistä ei ole. Niinpä panostus on kova. Joskus käy niin, että mainoslauseiden määreet eivät toteudukaan. Joko hevonen ei sovellu ratsastajalle ollenkaan tai se on rikki tai pahimmillaan molemmat. Kauppa halutaan purkaa. Se ei myyjälle käy. Mitäs ostitte. Soitetaan lakimiehelle. Lakimies sanoo: ”yritetään sopia, jooko.” Ei onnistu. Kauppaa vatvotaan eritasoisissa oikeusasteissa ja lopulta kaikki menettävät rahaa.
Kysyin lakimieheltä, joka toisinaan ratkoo moisia pulmia, mitä hänen mielestään pitäisi tehdä, että kyseisenlaisia soppia ei syntyisi? Vastaus ei ole ns. painokelpoinen, mutta asian ydin oli tämä: hevoskauppias voisi vaikka edes harjoitella vastuunkantamista. Nyt se ei toteudu. Äkkinäinen luulisi, että kyse on asiakaspalvelusta, mutta hah! Mitä vielä.
Ratsastuskouluilla meni noin 20 vuotta vaihtaa ”jos olet noin huono, niin vaihda vaikka surffaamiseen” -letkautus asiakaspalveluhenkisemmäksi ”no hei, ensi viikolla menee varmaan paremmin” -lauseeksi. Nykyään ratsastaja onkin Asiakas, eikä v**tun ridaaja. Ei varmasti tarvitse odottaa kolmeakymmentäkään vuotta, niin hevoskaupassa käy samoin.
Hevosurheilu-lehdessä oli taannoin kiintoisa artikkeli hevoskaupasta. Haastateltavana ollut lakimies Antti Linna totesi siinä, että hometalon ostaminen on ihan helppo keissi pieleen menneeseen hevoskauppaan verrattuna.
Mitä tekee Katja? Synnytyttää itse omat hevosensa. Sehän on pelkkää ”säästöä” eikä tulee riitaa myyjän kanssa. Maksimissaan tekijän kanssa.
Viimeisimmät kommentit