Älkää olko paskapäitä! T. Pullukka
Muistaakseni vuosi sitten ilmoitettiin, että useista urheiluliitoista on tehty tutkimus seksuaalisen häirinnän kartoittamiseksi. Olin varma, että ratsastuksen piirissä asiasta nousee haloo. No ei noussut, tai jos nousi, se oli aika vaatimaton, koska en huomannut sitä ollenkaan. Caius Aminoffin tekemiset on kyllä puitu huolellisesti törkykeskustelupalstoilla, mutta ongelman laajuus on muuten tullut ilmi vain tarinoina siellä täällä. Yksi huolestunut äiti kertoi, että Keski-Euroopan kisatalleilla rehottaa seksivaluutta: jos annat PIIP, saat hevosia ratsastettavaksi. Toinen taas väittää, ettei se pidä paikkansa. Kolmas taas kertoo itse tekevänsä mitä hyvänsä päästäkseen eteenpäin. Neljäs palaa itkuisena Suomeen, täysin järkyttyneenä. En usko toiminnan eroavan merkittävästi muusta maailmasta, jossa huipulle pääseminen vaatii hirveitä määriä rahaa, suhteita ja/tai molempia. Ja tuuria, tietty.
Aina, kun olen nostanut seksuaalisen (hevospiireissä) häirinnän esiin, suunsa avaavat naiset, jotka toimivat ravipuolella. Siellä meno on kuulemma aivan villi länsi -tasoa. Ne, jotka tekevät rahaa, saavat tehdä mitä lystäävät, koska sillä konstilla raha jatkaa tulemistaan. Ilmapiiri on toki melko patrioottinen, enkä tietenkään kuvittele, että kaikki ovat ihan hulluja, mutta. Onhan se paskaa kuulla tuollaisia juttuja. Ja sitten kun on myös niitä perskärpäsiä, jotka vain toivovat, että heidät huomataan, niin toiminta jatkuu keskeytyksettä.
Katsoin taannoin Williams -formulatallista kertovan dokumentin Netflixistä. Se oli kaikin puolin hieno, mutta hirmu kiinnostavaa oli se, kuinka naiset ihan viimeiseen asti tarjoavat itseään formulastaroille piittaamatta pätkääkään siitä tykkäävätkö he näistä miehistä vai eivät. Haluavat vain ja ainoastaan päätyä tähden punkkaan. Jotkut näistä neideistä olivat melko nuoriakin. Se on yhden lajin kunnianhimoisuutta: haluan kaataa tuon miehen, miten sen teen. Seksiähän voi käyttää vallan työkaluna myös nainen. Tuli jonkin verran mieleen tämä meidän ratsastusmaailma.
Oma #metoo -kokemukseni on aika yököttävä. Olin Vantaalla eräällä tallilla hoitajana, ikää taisi olla n. 13v. Yhdelle tallin hevosista ilmestyi hoitajaksi aikuinen mies. Oltiin tyttöjen kanssa hieman äimänä, mutta muistettiin sitten, miten inhottavaa on olla ulkopuolinen, joten oltiin hänelle tosi kivoja. Hän oli hieman outo. Yhtenä päivänä sitten lähdettiin pyörällä kaverin kanssa kotia kohti, kun nähtiin mies ratsastamassa maastossa tällä hepalla. Ratsukko lähestyi meitä ja mies moikkasi iloisesti, penis kädessään. Pelästyimme aivan hirveästi ja lähdimme polkemaan kuin viimeistä päivää. Meni monta päivää ennen kun uskalsimme kertoa tallinpitäjälle, mitä oli tapahtunut. Jostain kumman syystä MEITÄ HÄVETTI kertoa, että mies näytti munaa. Ukkohan lensi tallilta kuin leppäkeihäs.
Onnekseni en ole kokenut mitään sen kauheampaa, tiedän, että moni on. Reippaasti vaan esiin, #metoo -hengessä! Vain puuttumalla voi alkaa muutos.
Minulle taas hevos- ja tallimaailma on siitä poikkeuksellinen miljöö, että siellä en ole kokenut ahdistelua minkään ikäisenä 🙂 Muilla elämänalueilla kyllä.
Ikäni olen pyörinyt ratsumaailmassa, kohta jo 40 vuotta. Ikinä en ole kohdannut törkykäyttäytymistä, liekö sitten syynä se, että ratsastus on aloitettu SRL hyväksymillä ratsastuskouluilla, jossa kuri -80 & -90 luvuilla on ollut kohdillaan. Pääasialliset valmentajani aikuisiällä ovat olleet miehiä, enkä koskaan enkä missään tilanteessa ole kokenut ahdistelua. Yhtään ”riehakkaamman” vitsin sanottuaan varmistavat AINA, että olen sen ymmärtänyt vitsiksi, vaikka yhteistyö on jatkunyt jo vuosia ja olen todellakin ymmärtänyt takuulla asian vitsiksi.
He sen sijaan ovat kokeneet cajusaminoffit täysin syyttöminä; on tullut puheluita tuntemattomista numeroista, jossa haukutaan pedosedäksi tai tyttöihin sekaantujaksi. On kuulemma melko rohkeaa näinä päivinä korjata opetettavan istuntaa koskemalla edes saappaan peittämään jalkaan, jollei lupaa kysy varmasti etukäteen.
Työelämäni on pyörinyt vahvasti miesvaltaisella alalla yli 10 vuotta. Vain kerran olen kokenut asiatonta kohtelua (ei kiitos, en halua ottaa ”edes” suikkiin jos en nussiakaan!) ja siitä asianomaiselle hyvin napakasti sanoin. Tämä työyhteisö olikin hyvin poikkeava mitä tuli työkavereiden välisiin ”suhteisiin” ja eristäydyin porukasta ihan vapaaehtoisesti ja hyvin näkyvästi kunnes hankkiuduin muualle töihin.
Onpa kysymys työ-tai harrastepiiristä, on se ennen kaikkea kulttuuri kysymys mitä sallitaan ja mitä ei. On kaikkien meidän asia sitä kulttuuria luoda ja ylläpitää, missä jokainen voi turvallisesti ilman kähmintää tai muuta häirintää harrastaa.
totta puhut! ja on yksilöllistä kuka kokee asiat mitenkin. kenenkään ei pitäisi tuntea oloaan turvattomaksi.