Robson Palermo rides New Frontier Rodeo's Spitball for 84.75 during the second round of the Kansas City Built Ford Tough series PBR. Photo by Andy Watson/Bull Stock Media. Photo credit must be given on all use.

Robson Palermo rides New Frontier Rodeo’s Spitball for 84.75 during the second round of the Kansas City Built Ford Tough series PBR. Photo by Andy Watson/Bull Stock Media. Photo credit must be given on all use.

Viime päivät olen tuijotellut Netflixiä niin kuin kuka tahansa 15-vuotias. Löysin sieltä uskomattoman hienon sarjan, sen nimi on Fearless. Se kertoo härkärodeomiehistä. Suuri osa parhaista on brasilialaisia, mutta on seassa myös jokunen jenkki. Aika heikosti on Pohjoismaat edustettuna. Ensimmäistä jaksoa katsoessani ajattelin härkiä ja niiden kärsimystä. Ohjelman edetessä tajusin, että härkä on rodeomiesten kallisarvoisin aarre. Härkä pukittelee äijää selästään 8 sekuntia, muun ajan se saa kekkaloida muina härkinä tarhassa tai laitumella. Yksi ja sama härkä ei joudu puskemaan töitä kuin kerran viikonlopussa. Muun ajan se kerää ihailevia ja hieman pelokkaitakin katseita härkärodeomiehiltä. Miehet kutsuvat itseään cowboyksi, ja syystä.

Hauskaa oli huomata, miten miljonääricowboyt kerääntyvät MM-kisoihin, ja asuvat kimppakämpissä ja nukkuvat lattialla. Luppoaikana hoidetaan härkiä ja vitsaillaan keskenään. Koko ajan päässä pyörii ajatus, että minähän voin kuolla tänään. Härkä on tonnin painava eläin, joka ei pyytele liikeratojaan anteeksi. Äijät kannustavat toisiaan sydämensä kyllyydestä ja kehuvat toisiaan vuolaasti. Erityisesti eläintekäsittelytaidot saavat kiitosta. Ukkojen menoa on ihana katsella. Menossa on sydän mukana.

Yhdessä kohtauksessa eräs mestaricowboy on kotitilallaan lastensa kanssa. Pieni poika opettelee rodeota ja mätkähtää vasikan selästä heti alas, kun vasikka lähtee kävelemään. Seuraavalla kerralla vasikka vaan seisoo, ettei poika tipu. Pikkutyttö vieressä yrittää saada vasikkaa liikkeelle läpsimällä sitä kädellä kaulaan. “Älä lyö sitä”, sanoo isä-cowboy.

Olen täysin valmis muuttamaan Brasiliaan. Haluan sellaisten ukkojen luo, jotka rakastavat hevosiaan ja haluavat, että niillä on hyvä olla. Silti hevoset eivät ole vaarallisia tai kurittomia. Normaalisti cowboyt pitävät päässään stetsonia, osa on siirtynyt rodeossa jo lätkäkypärään. Ihan hyvä idea. Se pelastaa PÄÄN.

Meillä korostetaan kovasti kypärän merkitystä. Liitto ei missään nimessä suostu julkaisemaan kuvia, jossa ratsastajilla ei ole kypärää. Ymmärrän pointin, mutta en ymmärrä tilannetajua. Kypärä voi pelastaa hengen, mutta vain, jos isku tulee päähän. Ja siis jos putoat hevosen selästä. Miltään muulta se ei suojaa. Ei tyhmyydeltä, ei löysyydeltä, ei pelolta, ei tietämättömyydeltä. Kypärän paikka on täysin perusteltu, mutta eikö “kypärän paidan” voisi jo nostaa maneesin kattoon?  Eikö kypärä ole jo itsestään selvä kapine elämän säilyttämiseksi? Eikö kypärättä ratsastaminen ole valinta, niin kuin tupakointi? Olen varma, että kaikki jo tietävät mitä siitä voi seurata jos potta jää talliin.

Ehdotan, että aloitetaan sen sijaan hevosmiestaitojen korostaminen. Ensimmäisenä tutkaan joutuvat toki ammattilaiset. Miten he hallitsevat hevosensa kiihkotta, hevosta kunnioittaen ja ymmärtäen? Miksi Ratsastusopistossa opetetaan pitämään suunnilleen lätkävarusteet päällä kun hevosia käsitellään? Miksi ei painoteta hevosen ymmärtämistä ja ennakointia? Miksi ennemmin varotaan kuin ennakoidaan?

Fearless-sarjassa lapset ratsastavat ilman kypärää, joten sitä ei voisi liiton mukaan katsoa. Se on huono esimerkki. Onko se todella, jos sarjassa ihmiset käsittelevät hevosia hienosti ja kulkevat hevosten rinnalla, eivät niiden yläpuolella? Jostain syystä pienet cowboyt eivät saa sydäntäni särkymään pelosta. Se särkyy ilosta.

Karskia porukkaa.

Karskia porukkaa.