Tallilla me voimme näyttää tältä.

Se on kyllä jännä miten meidät hevosihmiset nähdään. Että ollaan kaikki yhtä suurta heppahöperöjen laumaa, jotka haluavat ilman muuta myös yöpyä hevosensa kainalossa ja ostella tauluja jossa on hevosen kuva. Hyvä ettei kaverit ajeluta minua autolla hevosia katsomaan Ruskeasuolle. Myöskin ehdotellaan, että haluaisitko lähteä vaikkapa Guineaan, siellä pääset ratsaille. Voi ei. Jos nimittäin lähden lomalle, se tarkoittaa lomaa juuri kaikista eläimistä. Erityisesti hevosista! Kaikkien luulisi jo tietävän, että minulla on ihan kaksikin omaa hevosta. Sen lisäksi en tunne palavaa tarvetta lähetä iltasella johonkin katselemaan laiduntavia hevosia.

Tässä kohtaa nousee esiin sponsorien vähyys lajissamme. Isoja brändejä ei kiinnosta hevosmuijat, koska nehän vain hevostelevat. Ei muuten pidä paikkaansa! Väitän kiven kovaa, että mitä enemmän henkilö hevostelee, sitä palavammin hän haluaa hetkosen jotain muutakin elämäänsä, on se sitten kampaajalla käyntiä, kosmetologia tai aurinkolomaa. En tunne montaakaan hevosnaista, joka ei laittautuisi uloslähtiessään tai joka kieltäytyisi lasillisesta skumppaa. Rohkenen jopa väittää, että hevosnainen oikein odottaa, että pääsee näyttämään, että osaa olla myös nainen, eikä pelkkä tallimuija. Sehän on kivaa! Vähän niin kuin roolileikkiä. Me katsellaan myös televisiota (tällä hetkellä suosikkini on MTV:n keskiviikon Yövahti, Netflixissä Jälkiä jättämättä -sarja), luetaan kirjoja (yöpöydällä Elena Ferranten Loistava ystäväni) ja juodaan viiniä (Lind). Me myös syödään (McDonalds), meikataan (Biotherm), pestään pyykkiä (Bi Luvil) ja ajetaan autoa (Toyota Prius).

Taivaalle kiitos jostain putkahti esiin tutkimus, jonka mukaan hevostytöt pärjäävät paremmin työelämässä kuin ei-hevostytöt. Tuskin se mikään kaiken kattava sääntö on, mutta antaa kuitenkin lajillemme lisäarvoa: harrastuksellamme on väliä! Se kehittää meitä! Onhan se tosiasia, että hevosnainen ei turhista ulise ja tarttuu hanakasti toimeen, koska hevosten kanssa ei ole varaa jahkata. Jos jahkataan, ollaan jo puskassa.

Puhutaanko lantionpohjalihaksista? Kyllä, kätilökin sen totesi synnytyslaitoksella: ratsastajat paranevat nopeammin synnytyksestä, koska lantionpohjalihakset ovat keskivertoa paremmin kehittyneet. Eihän hevosen selässä sovi housuun paskoa, vaikka jalat hiukka harallaan kyykitäänkin. Olen kuullut, että tymäköistä lantionpohjalihaksista voi olla etua jossain muussakin hommassa. Tiedä sitten.

Hevosnainen ei haise hevoselle tallin ulkopuolella (paitsi matkalla tallilta kotiin, sitä ei lasketa). Hän saattaa jopa harrastaa hajuvesiä, vaikka työskentelee kengittäjänä (totta!). Jotkut meistä ovat tavattomia hevidiggareita, toiset taas käyvät tangomarkkinoilla. Löytyypä joukosta Antti Tuisku -fanejakin. Siis ihan niin kuin mistä tahansa ihmisryhmästä. Me osaamme myös jutella monista eri asioista. Itsekin olen jutellut monesti esim. ihmissuhteista, joiden korjaamisessa olen hirveän hyvä (en omien).

Tunnistatko sinä toisen hevosihmisen kaupungilla? Et tunnista! Siinäpä se, me pystymme ujuttautumaan tavallisten ihmisten sekaan tuosta vaan. Se johtuu siitä, että osaamme kaikki samat asiat kuin muutkin. Tai itse asiassa enemmänkin.

Tallin ulkopuolella me voimme aivan hyvin näyttää tältä.