


Play päälle ja kilsoja nielemään!
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Bookbeat
”Tekis niin mieli lukea kaikkia hyviä kirjoja, mutta ikinä ei ole aikaa, tai ainakin nukahdan ensimmäisen sivun puolivälissä.” Varmasti monelle niin tuttu toteamus! Itse kuulun juuri tähän remmiin. Olisin himolukija, jos kirjoja voisi lukea muulloinkin kuin sohvalla maaten. Sitä aikaa ei nimittäin ole. Ilmeisesti jossain päin taivasta kuultiin rukoukseni, sillä elämääni astui systeemi nimeltä Bookbeat. Olin toki nähnyt mainoksia ja noin, mutta en ymmärrä miksi asia ei mennyt jakeluun, ennen kuin kokeilin itse.
Erinomainen kohta testata äänikirjaa kännykältä oli hetki, jolloin pakattiin heinäkuussa Masa traileriin ja lähdettiin ajamaan Keiteleelle. Luvassa oli kuusi tuntia ratissa kökkimistä. Kyydissä toki kaksi teiniä, mutta oletko itse yrittänyt joskus jutella teinien kanssa kuusi tuntia putkeen? Niin. Saahan sitä yrittää.
Koska olen itse radiossa töissä, en ihan hirveästi jaksa kuunnella kenenkään muunkaan horinoita, joten äänikirja oli erittäin tervetullut idea. Lisäksi radiokanavien taajuudet vaihtuvat koko ajan, kun kilsoja tulee lisää. Jatkuva rämplääminen on rasittavaa. Latasin siis Bookbeat-aplikaation ja aloin selailla. Ei vitja, ihan hirveä määrä sairaan hyviä kirjoja! Osa on näemmä luettu englanniksi, osa ruotksiksi ja osa suomeksi. Suomenkielisiä tulee koko ajan lisää, mutta on niitä jo tosi paljon ensi hätään. Ihan ensimmäiseksi nappasin koukkuuni Jo Nesbön (miten tehdään macilla norjalainen öö? En tiedä) teoksen Jano. Tarinaa tulisi riittämään lähes 20 tunniksi. Jes!
Koko matka Keiteleelle ja takaisin tuli oltua napit korvissa. Myös iltaisin nukkumaan mennessä tuuditin itseni uneen Jukka Pitkäsen miellyttävän lukuäänen säestyksellä. Tuli mieleen aika, jolloin joku luki minulle iltasatuja. Siitä on melko kauan – liian kauan! Toisinaan kuuntelun katkaisi puhelu, toisinaan GPS:n komennot, mutta tarina jatkui heti sen jälkeen, systeemi stoppaa aina, kun tulee häiriö lukuhetkeen. Yhden kerran posottelin reippaana ohi risteyksen, koska kirjassa oli jännä paikka. Toimii!
Ja kas tässä faktaa hehkuttamastani Bookbeatista kyseessä on siis ääni- ja e-kirjapalvelu, joka toimii kännykässä olevalla sovelluksella. Pääpaino on äänikirjoilla, joiden kimppuun pääsee 16,90 euron kuukausimaksulla. Tällöin lukuoikeus on rajaton. Hiljattain palvelun kupeeseen tuli myös perhetili, jolloin käyttäjä voi liittää jonkun perheenjäsenen mukaan remmiin hintaan 4,90/kk (perhetilillä voi olla max 5 käyttäjää! Lisäinfoa täältä: https://www.bookbeat.fi/perhetili). Huomauttaisin, että täältä löytyy mm. kaikki Harry Potterit, jotka voi vedellä putkeen ihan samalla tavalla kuin Netflixin sarjat, toki sillä erotuksella, että tämän kanssa voit myös esim. ajaa autoa samaan aikaan. TERVETULOA LOKOISAT TALLIMATKAT! KAUAN ELÄKÖÖN AJOMATKA LAPPIIN TAHI KISOIHIN KAUAS KEIKYÄLLE!
Koska olet kavioliittolainen, olet erikoisasemassa. Pääset kuuntelemaan VELOITUKSETTA kaiken maailman kirjallisuutta NELJÄN VIIKON AJAN! Normaalisti avajaistarjous on kaksi viikkoa. Jos/kun inspiroi, tee näin:
- Mene Bookbeatin sivuille klikkaamalla tästä
- Paina palkkia ”Lunasta tarjous”
- Kirjaudu (nimi, s-posti, keksi salasana)
- Kuuntele kirjoja itsesi hikeen
Ai mitäkö olen lukenut itse tähän mennessä? No sen Janon, sitten jostain syystä Alex Stubbin elämäkerran, jonka muuten lukee Stubb itse, sitten Zadie Smithin Swingtime på engelska, ja nyt menossa Jere Karalahden elämäkerta (melko hurja).



Iloinen köröttelijä!
Kas, minäkin kuuntelin samaisesta systeemistä äänikirjaa Kavioliittoleirille körötellessäni. Ehkä siksi eksyin sen viimeisen 40 km jollekin pienehkölle soratielle…
Hahaa, ratkaiseva tekijä!
Nää äänikirjat on niin huippu juttu! Työkseni kun toisinaan tunnun asuvan autossa, niin ihan mahtavaa on että voi kuunnella kirjoja. Lukemiselle ei olisikaan aikaa. Ennen kuuntelin niitä kalliita levyille luettuja, mutta aina se levyn vaihto vtuttaa. Nyt ei tarvi ja palvelun käyttökin on saman verran/kk mitä yks semmonen cd-paketti alennuksessa!
Potterit on nyt itsellä loppusuoralla, tykkäsin hirveästi Vesa Vierikosta lukijana. Oon kuunnellut myös Maria Veitolaa ja Yösyöttöä ja ja ja..
Eikö! Mä haluaisin vaan ajaa autolla koko ajan ja kuunnella 🙂
Ajaessa pitäisi keskittyä ajamiseen enkä oikein usko että nappeja on ok pitää molemmissa korvissa ajaessa. Ei ole turvallista
Ahaa, no poliisin mielestä tämä on ihan ok!
Lakiin ei kuulokkeiden käyttökieltoa ole kirjattu. Laki kuitenkin sanoo näin : äänen- tai kuvantoistolaitetta ei saa ajon aikana käyttää siten, että laitteen käyttö voi haitata ajoneuvon hallintalaitteiden käyttöä tai muuten häiritä kuljettajan keskittymistä liikenteeseen. Valvonnan kannalta puolestaan on pitkälti näyttökysymys, millainen äänentoisto häiritsee keskittymistä.
Eli maalaisjärkeä peliin ja luurit pois autossa
Asia selvä.