Laitoin oikein otsikkoon asti, kun olen aloittanut tämmöisen kiehtovan, uuden lajin. Aloitin lajin ostamalla satulan. Ensin sitä pidettiin selässä ihan vaan näön vuoksi viikon-pari. Sitten tuupattiin selkään laiha lapsi. Sitten pulleampi lapsi. Sitten aikuinen, jonka paino vaihtelee valitettavan vähän, ainakaan alaspäin. Aikuinen matkusteli selässä ensin vain 10 minuuttia ja sitten pikku hiljaa enemmän. Koko ajan tutkittiin sattuuko selkään. Ei ole sattunut. Ratsastusharrastus on nyt päässyt siihen pisteeseen, että tänään laukattiin! Ravia ei saa vielä mennä, se on selälle kaikkein raskain laji. Ehtiihän sitä syssymmällä, harjoitusravia.

Satula on juuri nyt ihan jees Prestige Versailles, mutta testattuani sitä nyt reilun viikon huomaan, että se pyörii sivusuunnassa. Ja lisäksi se sattuu pikkusen mua sanonko mihin. Ei kiva. Tai on, jos käyttää pyöräilyhousuja. Näin käy, kun sovittaa satulaa kahdet toppahousut jalassa.

Hangessakin on rämmitty ja nimittäin kovasti, takaa-ajaen. Pyrin ehkä seuraaviin olympialaisiin, siihen malliin on nykyään hapenottokykyä. Laji on vielä auki. Koirakin tulee samoihin olympialaisiin. Sitä piti välillä hieman etsiä hangesta.

Seuraava askel: hankin hiihtoratsastusvehkeet. Poikani on ilmoittautunut perä-veijoksi. Tästä tulee vielä sanomista. Odotan, että pojan umpisuolihaava paranee kunnolla, niin sitten lähdetään saman tien hajottamaan muita osia. Vielä on monta ehjää osaa, eikä ole umpisuoli tiellä sekoittamassa tunnelmaa!

Tilanne on myös siltä osin eskaloitunut, että tyttärelle on vuokrattu poni kerran viikossa. Ponin nimen nuori omistajansa oli ensin muistanut hieman väärin. Muisti, että se on Antikristus, mutta sepä olikin Afrodite. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana.

On vain ajan kysymys millon myyn rivarinpätkäni ja ostan asuntovaunun ja muutan tallin pihaan.