Klofton, bästä tittare! Eilen aamulla herättiin ajoissa, sillä tallille oli tulossa arvovieraita: ruokintaneuvoja Elena Autio. Elena auttoi Hilpan laihiksen alkuun vuosi sitten. Silloin asuimme vielä toisella tallilla ja Hilppa söi niin kuin muutkin hevoset. Se ei vaan sopinut Hilpalle, sillä se lihoi ihan mahdottomaksi palloksi. Yksi tuttu kysyi jopa onko se kantavana, johon yritin kysellä, että mitenkähän, kun ei ole oreja mailla halmeilla. Hän vaan intti, että kyllä niitä vahinkoja sattuu. En minä sitä epäile, mutta se, että ori matkustaa kymmeniä kilometrejä itsekseen ja osuu maaliin ja häipyy paikalta ennen aamunkoittoa, on jo aika hasardia jopa meille.

Ruokavalio aloitettiin siis vuosi sitten normalisoimalla suoliston toimintaa ja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa. Tallin muuton myötä heinän määrä saattoi hieman vähetä, mutta ennen kaikkea se jakautui koko vuorokaudelle. Tämä oli ratkaiseva tekijä. Keväällä Hilppa oli jo aika kuikelo, mutta prosessin kanssa piti olla tarkkana: rehua ei saanut lisätä yks kaks ennen kuin selviää mitä se kestää. Hilppa kesti hyvin laidunnuksen, ja sai sopivasti vähän lisää lihaa. Nyt, kun Elena on todennut Hilpan ei-metaboliseksi ja lihavuuskunnoltaan hyväksi (monen mielestä muuten laiha), saamme vasta aloittaa rakennuspuuhat. Hevosen ruokinnan kanssa ei hötkyily ole hyväksi, sillä niin kuin tiedämme, ähky vaanii aina nurkan takana.

Saimme siis luvan siirtyä tykimpään väkirehuun! Siihen sujahtaminen tapahtuu hissukseen kahden viikon ajan. Vanha väkkärimme on Solo, uusi StrukturE. MUTTA! Emme vaihda vielä ruokaa, sillä Hilppa lähtee perjantaina reissuun! Kyllä! Hän matkustaa viikoksi sisäoppilaitokseen Jykelle ratsutukseen. Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa, ja nyt lompakko alkaa antaa myöten. Perjantaista perjantaihin Hilpuri saa opiskella hienojen kouluhevosten seassa itsensä kantamista ja takajalkojen ottamista käyttöön. IIIIIK! Kuinka TÄTI voi ihminen olla, kun jännittää miten hevonen pärjää VIERAASSA PAIKASSA?

No älkääpäs, kun oli muutakin jännää! Nimittäin hiekkakuvaus. Koska Hilpan kämppiksellä todettiin reilu kuukausi sitten aika möntti hiekkaa mahassa, ajattelin, että prkl, rahaa se vaan maksaa tarkistaa onko Hilpallakin. Se tsekattiin siis tänä aamuna. Tämä on siis toinen päivä peräkanaa, kun olen kaksi kertaa päivässä tallilla. (No, ens viikolla en ole yhtään kertaa!) Lääkäri meinasi rauhoittaa Hilpan, mutta sanoin, että en usko, että tarvii. Ja hän uskoi minua, ja hyvinhän se onneksi meni. Olispa hävettänyt, jos ei olisi mennyt, mutta kun halusin kopukan ulos asap toimenpiteen jälkeen. Hyvin lievästi on maa-ainesta kuulemma suolessa matkalla, mutta sanoi, että ei varmasti ole kyllä haitaksi. Että kovaa ajoa vaan! Kylläpä on hyvä mieli nyt!

Seuraava projekti onkin sitten pestä hevonen. Se on vittumaista hommaa, koska yleensä kastun itse enemmän kuin hevonen. Pesu on kuitenkin pakko tehdä ennen kun neiti lähtee reissuun, sillä hän on TAHMEA. Yleensä venytän pesua niin kauas kun pystyn, mutta ei auta.

Ai vielä ratsastusjuttu! Maanantaina Jyken tunti alkoi siis niin järkyttävän tahmeasti, että meinasin saada ravista aivotärähdyksen tai jonkun. Niin epävakaata ja kulmikasta oli meno. Valitin, että ei perkele, tää on ihan kauheeta, johon fantastisen rauhallinen (lääkitys kunnossa!) Jykke sanoi, että älä välitä, jatka vaan. Mneikö siinä sitten viisi minuuttia, kun ohjeiden mukaan ratsastin ja kas: hevonen oli kuin unelma. Eli: ehkä MINUN pitäisi lähteä sinne sisäoppilaitokseen.