Sukka-Sirpa Ahteemun opissa.

Kiitos kysymästä, Hilpan jalka voi ihan okeisti. Parannusta on havaittavissa. Ei turvottele enää juurikaan ja rivitkin alkavat asettua. Mutta kuten laulukin sanoo, vielä on kesää jäljellä. Onneksi sukkarullassakin on vielä tavaraa. Se sukka on muuten erinomainen keksintö!

Tänään juhlimme Teemu Ahteen ensimmäistä kouluvalmennusta Hästbackassa. Buukkasin tuuppareille neljä kolmen vartin sessiota, ja onneksi ehdin itse ottaa niistä yhden, sillä täyteen tulivat yksin tein! On kyllä kivaa, kun ratsastajat ovat kiinnostuneet istunnastaan, johon tänään kiinnitettiin erityishuomio. Itse asiassa kävi ilmi, että moni harmitteli rannalle jäämistään.

Ahteemu, Bitva ja Lartti (nimet muutettu).

Ensimmäisenä surman suussa olivat Bitva ja Lartti (nimet muutettu), ja seurasin heidän edistymistään silmä tiukkana. Ja sitä tapahtui! Seuraava parivaljakko, Loppa ja Hassu Tamma (nimet muutettu) vasta olivatkin kuin oppikirjasta. ENNEN ja NYT -versiot ratsukosta olivat kuin kahdesta eri ratsukosta! Aivan huima kehityskaari kolmessa vartissa.

Alkoi jännittää. Mitkähän osat meikältä sahataan ensimmäisenä pois. Kädet, jalat, pää? Kun sitten uskaltauduin esille, tunnelma olikin leppoisa. Kävi ilmi, että kiiruhdan liikettä lähtemällä ennakoimaan yläkropalla. Tunnistan. Saatan myös alentua kaivelemaan pohkeella. Tunnistan. Pylly valahti myös helposti takakaarelle, eikä häntä pysynyt koipien välissä.

Ensin huonosti.
Sitten NIIIIIIN HYVIN!

Kun sitten ruuvasin itseni oikeaan asentoon, voihan jehna, että hevonen kulkikin aivan itsestään! Miten fantsu tunnelma! Hirmu raskaaksi se kävi, koska oman kropan koossapito vaati aivan uskomattoman määrän kaikenlaista lihastyötä. Hevoselle ei tarvinnut sanoa mitään, hän kulki irtonaisesti ja hienossa muodossa. Näinkö se ratsastus meneekin? Miksei kukaan ole aiemmin sanonut? (NO ON; JOOJOO!)

Laukka also splendid.

Kun sitten maltoin tulla alas selästä (+27, hieman lämmin), havaitsin, että pienen hevoseni pyllyvälissä oli hänen ensimmäinen KOULUVAAHTONSA. Tietämättömille kerrottakoon, että sellaista muodostuu, kun hevonen käyttää takapäätään, mikä on oikeastaan koko homman tarkoitus. Melkein liikutuin tästä!

Yksi asia on varma: Ahteemu saa tulla toistekin meitä kurittamaan.

Koira kotipihassa: kiitos, jään mieluummin autoon. KUUMANA PÄIVÄNÄ.