Moi, Katja! Me tultiin moikkaamaan sua, koska me rakastetaan sua tosi paljon. Ai missä Hilppa? Se jäi tonne.

Voihan penaali. Tuttava ulkomailta halusi nähdä kahvittelumme päätteeksi Pullukan lapsen, Hilpan. Oli kova varsafani itsekin, ja sangen kiinnostunut meidän jälkikasvusta. Sanoin, että ok, mennään, mutta se on sitten pyöreä, siis ymmyrväinen.

Mentiin laitumelle, tyttöjen jengi oli vaihtanut lohkoa. Tytöt olivat kohdanneet myös kavioiden vuolijan, joten toimintaa oli ollut, noin kun vertaa kesän keskimääräiseen toimintatasoon. Ihan kiva, että saivat emännän kiinni kavioiden vuolentaa varten! Tällä kertaa me nimittäin odotettiin neitiä portilla ihan turhaan. Ei tullut. Saavuttuamme laitsojen laidalle katsoimme, että saakeli, ne on kaikki tuolla toisessa päässä ja me ollaan jotkut läpykkäät jalassa, että ei kyllä lähdetä niiden perään ainakaan. Jos ei tule, niin ei tule. Huutelin likkoja, ja suomenhevonen Pirskatti lähtikin hölkkäämään meitä kohti. Ihanat suomenhevoset, niihin voi aina luottaa! Arvelin, että ne tulee ryminällä kohta koko lössi. Olin väärässä. Seuraavaksi tuli Hilpan kämppis Tikku, ja sitten se yksi kuikelo, jota en tunne.

Ja mitä tekee OMA HEVOSENI? Seisoo puolessa välissä laidunta ja seurustelee viereisen laitumen pienperheen kanssa. Toljottaa välillä ylimielisesti suuntaamme, mutta ei ota askeltakaan enää. Tämä on siis sama hevonen, joka tulee yleensä ainakin ravia luokseni, ja vaatii rapsutuksia rintaan, kaulaan ja tisseihin, ja ajaa hampaat irvessä kaikki muut pois. No ei tule enää. Sovittelevuuden aika on selvästikin ohi. Not kinosted, ei kiinnosta!

Alkaa pikku hiljaa valjeta miksi nuorista hevosista puhutaan ärräpäiden säestyksellä.

“Tuo mies tietää mitä se tekee! Luotan häneen.”

Samaan aikaan Herra Masbert oli taas hoidossa. Kun se kuuluisa SI-nivel kuvissa todettiin hieman epätasaksi, kutsuin kiropraktikon tutustumaan asiaan. Jaanus, vanha kunnon runksauttaja käpälöi ensin hevosen läpi, ja aloitti hoidon. Ensin Bemerillä pintaveret liikkeelle, sitten käsittelyä ja lopuksi vielä akupunktioneuloja jokunen. Hevonen nautti silmin nähden. Se on kyllä kiva, kun hevonen osaa arvostaa saamaansa palvelua! Nyt parin päivän liikuntatauko, sitten katsomaan mitä käsittely sai aikaan. Jännää!

“Hirveen kivaa tää kiroilu!”

Jännästä puheen ollen, mikä on hevosihminen, jonka auto hajoaa? Ei mikään, sillä tallille ei pääse millään. Viime keskiviikkoiltana totesin, että nyt vilkkuu liian moni valo ja piippaa pillit, ynnä jarruista kuuluu raaps, en aja. Seuraavana aamuna vein auton (superuskollinen tähän asti, palvellut täysin ongelmitta 6 vuotta!) korjaamolle ja sain diagnoosin: mittava varaosashow, ja jollei löydetä käytettyä varaosaa, uusi maksaa 1800. Plus työt, tietysti. Jeesuksen kämmen. Jos myyn toisen hevosen ja satulan, en saa silti rahaa kasaan. Eli jos ensi viikolla joku keskikokoinen huoltoasema on ryöstetty, that was me. Piti päästä tallille.

Syyllinen. Tässä vielä terveenä. Ja muuten Pullukka kisakunnossa!