NO JOS ON VÄHÄN EPÄSELVÄ KUVA NIIN EI TARVI HETI ALKAA HUUTAA!

Heippa vaan, kaikki kymppitonnien hevoset! Tänään äidin pikku kasvatti teki sen, mihin ei rahaa juuri tarvita: ylitti odotukseni. Ette usko miten monesti olen miettinyt olisinko onnellisempi jos asuisin kartanossa tai jos minulla olisi laadukas heppa ja äveriäs mies. Ilokseni olen tulllut siihen tulokseen, että tuskinpa. On toki ihmisiä, jotka pitävät mammonasta enemmän kuin minä, ja näin ollen saavat siitä itsestään kiksejä, mutta meikää ei isnpiroi. Ja loppujen lopuksi: samoja tunteita me kaikki halutaan, oli hintalappu mikä hyvänsä: onnistumisen tunteita, iloa ja onnea.

Niinkin yksinkertaisesta asiasta oli tänään kyse, kuin irtohypytys. Olen ollut jo pari vuotta melkein aina mukana jeesaamassa riippumatta siitä onko oma pallero mukana tai ei. Se vaan on niin kivaa seurata pikku hippuloiden menoa. Varsat on besteimpiä!

Hilpallahan on ollut nyt ratsastuksesta mietintätaukoa reilu viikko. Saa olla vielä joulunkin miettimässä, mutta tähän kohtaan sopikin irtohyppyreeni mitä mainioimmin. Ei mitään turhia ihmisiä sotkemaan kaikkea. Jännittävän tästä teki se, että viimeksi Hilppa irtohyppäsi Salossa Kyvyt Esiin -katselmuksessa. Silloin pikkuneidillä meni pupu pöksyyn. Itseluottamus katosi uudessa ympäristössä ja esterata loppui lyhyeen. Auktoriteetti sanoi tuolloin, että älä ole moinaaskaan, en kerralla paremmin, mutta kun on se eka kyseessä, niin jäähän sitä ihminen miettimään.

Siispä siitä on jo vaikka kuinka kauan, kun Hilppa viimeksi irtohyppäsi. Vuosi.

Sanoin tänään kaikille, että ette sitten naura äidin pienelle patukalle. Mentiin ensin Hilpan kanssa yhdessä kävellen läpi kujan. Hän katsoi tarkkaan, mutta ylitti sitten reippaasti kaikki puomit. Mentiin vielä toisenkin kerraan. Sen jälkeen päästin Hilpan laukkaamaan itse kujaan. Se meni sinne kuin vanha tekijä ja kietaisi kierroksia vielä kaksi kiellon päälle. Tässä vaiheessa jo toppuuttelin pientä hevosta. Nostettiin esteitä. Aivan kirkkaasti korva hörössä läpi kujan. Nostettiin taas. Aivan korvat hörössä yli kaikkien, hyvällä tekniikalla. “Lopetetaanko tältä päivältä?” huusi auktroriteetti ja minä nyökkäsin onnellisena. Ei jälkeäkään Kyvyt Esiin -kriisistä! Eiköhän se kriisi jäänyt jollekin aivan toiselle kuin hevoselle.

Meinasin revetä onnesta. Hevonen oli iloinen, innokas ja tasapainossa. Ei kaahannut eikä vätystellyt. Se oli täydellinen.

Tähän päätän raporttini onnellisten laaksosta!

PS: Lupasin Rosvo-hevosesta kuva, kas tässä! Hän on hirveän kiva kaveri. Useimmat Kuopiosta tulleet ovat.

Rosvo ja mä! Kiitos tuntematon ystävällinen, joka räppäsi kuvan.